Jussi teki ensimmäisen Amerikkaan suuntautuneen levytysmatkansa elo-syyskuussa 1975. Matkaan lähdettiin Helsingistä 14.8.1975. Jussin mukana reissuun lähti Kajde Westerlund ja bluesia harrastava Anders Crohns. Matkan ensimmäisessä kohteessa Memphisissä äänitettiin rockabillyveteraani Charlie Feathersin kanssa melko alkeellisella Glo-Lite studiolla kaksi Elviksen vanhaa Sun-biisiä. Äänityksiä jatkettiin Marshall Sehorinin ja Allen Toussaintin Sea-Saint studiolla New Orleansissa. Siellä oli sovittu äänitettävän kaksi Kajden ja K.W. Blomqvistin biisiä.

Yllätyssessio Memphissä

Glolite studiolle päädyttiin ihan sattumalta. Ennakolta ei levytyssessiota oltu suunniteltu. Memphisiin jo aiemmin tullut Matti Laipio oli ilmeisesti sopinut tapaamisen Rockabilly-legendan Charlie Feathersin kanssa. Jussi ja hänen matkakumppaninsa tapasivat Feathersin paikallisessa pienessä baarissa ensimmäisenä iltana saavuttuaan Memphisiin.

Illan mittaan siirryttiin Feathersin kotiin kuuntelemaan nauhaharvinaisuuksia ja lopulta myös elävää musaa. Jussi lainasi myös Feathersin kitaraa ja esitti kantri- ja rockbiisejä. Puolen yön maissa kotiin tullut Feathersin poika Bubba yhtyi musisointiin sähkökitarallaan. Pitkin yötä käytiin läpi vanhat r&b-klassikot. Yösession lomassa Charlie ehdotti jatkettavaksi musisointia seuraavana päivänä studiossa ja lupasi hankkia muusikot sessioon. Feathers vihjasi vielä, että hänen ystävänsä studiossa on vanhaa Sun Studion laitteistoa.

Jussi ja kumppanit olivat yllättyneitä ehdotuksesta, mutta pian käytiin miettimään mitä studiossa äänitettäisiin. Blue Moon of Kentacky tuntui toimivan jo yöllisen soiton perusteella ja Feathers ehdotti toiseksi biisiksi niin ikään Elviksen SUN-kauden levytystä I'm Left, Yuo're Right, She's Gone. Tavoitteeksi sovittiin alkuperäinen SUN-soundi, ei rumpalia, vaan kaksi kitaraa ja basso.

William "Bill" Gloren omistama Glolite Recordsin studio sijaitsi osoitteessa 625 Chelsea Avenue, Memphis. Charlie oli hommannut basistiksi Jerry Lee Lewisinkin kanssa soittaneen Marcus VanStoryn. Charlie soitti sessiossa akustista kitaraa ja Bubba sähkökitaraa. Äänittäjänä sessiossa toimi Bill Glore ja tuottajana Matti Laipio. Studio oli pieni ja hyvin alkeellisen oloinen. Microvox ei ollut alkeellisuudessaan mitään verrattuna Gloliteen, siellä oli hemmetin kuuma, matot ja patjat hoitivat demppauksen, muistelee Jussi olosuhteita. Westerlundin Kajde arvioi basistia: "Soutuveneen soittaja soittaa ihan omiaan". Pystybassoa soittanut, "Slap Bass King" lisänimen saanut, VanStory ei ollutkaan parhaimmillaan tässä sessiossa.

Alkeellisista puitteista huolimatta hetki oli maaginen. Jussi lauloi mikrofoniin sataprosenttisena livenä pannen parastaan peliin ja mukana olleiden mukaan ylittikin itsensä. Alkuperäistä Elviksen versiota hitaammaksi ja bluessahtavammaksi sovitetun "I'm Left.." päättyessä, hehkutti Laipio: "Onks toi meidän Pate, joka laulaa". Studiolta lähdettäessä Laipio sai idean tulla ensi kesänä tekemään albumi tai parikin jenkkeihin. Niinhän sitten tapahtuikin.

Gloliten nauhoituksen hinta oli 240 dollaria, joka maksettiin tietysti pimeänä käteen. Äänityksen jälkeen biisejä kuunneltaessa havaittiin niissä säröä laulussa. Glore vakuutti särön johtuvan studion monitoreista. Kotimaassa nauhoja kuunnellessa särö oli kuitenkin tallella. Sen tuloksena päätettiin tehdä levylle kuvitteellinen radiotaltiointi, jossa K.W. Blomqvistin esittämä radioaseman dj Happy Fats spiikkasi biisit. "Radiotaltioinnin" nimeksi annettiin Memphis Medley.

Äänityksen jälkeen seurue näki illalla livekonsertissa Elviksen alkuperäisen basistin Bill Blackin Combon, Furry Lewisin ja Lester Flattin bluegrass-bändeineen. Seuraavana aamuna matka jatkui Clarksdalen kautta kohti New Orleansia. Clarksdalessa käytiin tapaamassa bluesmuusikko Wade Waltonia, Matti Laipion vanhaa tuttua. Sieltä jatkettiin Missisipin Jacksoniin, jossa oli sovittu tapaaminen ACE Recordsin perustajan John Vincentin kanssa. Hänen kanssaan sovittiin uusi tapaaminen paluumatkalle. Siitä ja osin tästäkin tapaamisesta lisää tuonnempana.

Sea-Saint studiolle New Orleansiin

Ennen matkaa oli varattu jo Suomesta käsin aika Marshall Sehorinin ja Allen Toussaintin Sea-Saint studiolle New Orleansiin. Ajatuksena oli tehdä edellisen vuoden voiton innostamana Syksyn säveleen matkassa mukana olleiden Kajde Westerlundin ja K.W.Blomqvistin uusi kappale Alla palmupuiden sekä samojen tekijöiden Mennään melomaan. Näin myös tehtiin.

New Orleansissa syntynyt Allen Toussaint oli New Orleansin merkittävimpiä musiikkipersoonia jo tuolloin. Hän oli soittanut jo nuorukaisena Huey "Piano" Smithin ja Dave Bartholomewen kanssa. Ensimmäisen levytyksensä Toussaint teki 1957 soittaen pianoa Fats Dominon I Want You to Know -singlellä. 70-luvun puolivälissä hän oli jo hyvin kokenut muusikko, lauluntekijä sekä levytuottaja. Ennen oman studion perustamista Toussaint oli työskennellyt monien levy-yhtiöiden palveluksessa ja kirjoittanut ja tuottanut lukuisia hittibiisejä. Glen Campbellin sittemmin tunnetuksi tekemä upea Southern Nights, on hänen tunnetuimpia biisejään, myös monien levyttämä Fortune Teller, Get Out of My Life, Woman ja mm. Rolling Stonesien ja Otis Reddingin levyttämäPain in My Heart menestyivät hienosti. Viime mainitun biisin, kuten monia muitakin Toussaint kirjoitti salanimellä Naomi Neville.

Osoitteessa 3809 Clematis Avenue sijainnut Toussaintin ja Marshall Sehornin Sea-Saint oli silloin ja myöhemminkin hyvin käytetty studio. Toussaintin ja Sehorn olivat tutustuneet 60-luvulla työskennellessään Sansu Enterprises -yhtiössä. Sehorn oli aloittanut musiikkibisneksessä myös jo 50-luvulla. Hän oli aluksi toiminut New Yorkissa ja sittemmin New Orleansissa A&R-miehenä, tuottajana ja laulunkirjoittajana. Hänen löytöjään oli mm. Lee Dorsey.

Aiemmin samana vuonna Sea-Saint studiolla oli käynyt Paul McCartney Wings-yhtyeensä kera äänittämässä albumiaan Venus and Mars. Toussaint oli tuottanut 1974 studiolla äänitetyn Labelle-lauluyhtyeen huippumenestyneen Nightbirds-albumin, jolta julkaistu single Lady Marmelade oli ollut ykköshitti USA:ssa ja monessa muussakin maassa. Siinä muutama esimerkki studiolla syntyneistä menestysteoksista. Studion palveluksia ovat käyttäneet myös mm. Paul Simon, Elvis Costello, Patti Labelle, Joe Cocker, John Mayall, Dr. John, The Meters ja tietysti myös Nevillen veljekset. Studio toimi vuodesta 1973 vuoteen 2005, jolloin hirmumyrsky Katrina hautasi studion veden alle ja studion laitteisto tuhoutui. Nykyisin sen paikalla toimii kampaamoliike.

Sea-Saint oli tuolloisen mittapuun mukaan hyvin nykyaikainen 24-raitastudio. The Meters oli studion ykkösbändi, jota Toussaint käytti paljon eri levytyksissä. Metersiä pidettiin James Browin ohella funkin luojina ja yhtenä keskeisimmistä funk-bändeistä. Laipio oli pyytänyt Metersejä myös Jussin säestäjiksi. Bändi oli kuitenkin ollut koko kesän kiertueella Rolling Stonesien kanssa, eikä ollut nyt käytettävissä. Studion sihteerin näyttäessä Laipiolle listaa sessioon tilatuista muusikoista, Laipio oli hiukan pudistellut päätään. Tähän sihteeri oli todennut, jos soittajat kelpasivat Allenille, Paul McCartneylle ja LaBellelle ja muille, kai he suomalaistenkin kanssa pärjäävät. Silloin Lapion oli pyydeltävä anteeksi epäilyjään.

Niinpä sovittiin äänitykset alkavaksi seuraavana päivänä kello 13. Illalla käytiin Bourbon Streetillä useammassakin paikassa kuuntelemassa musiikkitarjontaa. Parasta antia oli La Strada -yökerhossa esiintynyt Clarence "Frogman" Henry.

Aamutoimien jälkeen suomalaisjoukko marssi studiolle sovitun mukaan yhdeksi. Sihteeri kertoi kuitenkin rumpalin ehtivän paikalle vasta kolmen tunnin päästä. Odotellessa Laipio ja kumppanit jututtivat Studion bisnespuolesta vastaavaa Sehornia, joka tuntui olevan pettynyt Allenin ja The Metersien myyntilukuihin. Sehorn esitteli ylpeänä studiotaan ja kehui vasta nyt New Orleansissa olevan kunnolliset mahdollisuudet tehdä musiikkia. Sehorn kehui myös vuolaasti sessioon varattuja muusikoita. Kysessä oli hänen mukaansa studion kakkosmiehitys, jota käytettiin Metersien ollessa varattuja. Odotellessa seurattiin, näkyykö studiolla pyörivissä muusikoissa tuttuja kasvona, ainakin Ironing Board Sam, Earl King ja Aaron Neville ehdittiin nähdä, ennen kuin sessioon varatut muusikot saapuivat ja päästiin aloittamaan. Osa soittajista oli ottanut naisystävänsä mukaan ihmettelemään suomalaismuusikoita.

Kajde osallistui sessioon pianistina ja johti bändiä. Hän oli tehnyt demonauhan ja kirjoittanut kaikille stemmat. Nauhan kuultuaan muusikot kertoivat naureskellen ensimmäisen biisin muistuttavan "Iko, Ikoa", jonka Jussi oli levyttänyt Mä tahdon rokata -albumilleen. No sitähän nämä muusikot eivät tienneet. Muusikot myös ilmoittivat, ettei nuoteille taida olla tarvetta, pärjätään kyllä ilmankin. Ja kyllä pärjättiinkin, taltiointi sujui joutuisasti ammattilaisilta. Etenkin rumpali Herman Ernestin työskentelyä oli upeaa seurattavaa. Molempien biisien pohjat saatiin pian valmiiksi. Muun porukan poistuessa kitaristi Steve Hughes jäi vielä soittamaan joitain päällekkäissoittoja.

Saksofonistit Lon Price (tenori) ja Nevillen veljeskaartiin kuulunut Charles Neville (altto) saapuivat paikalle illalla. Pricem todella teräksinen soundi häikäisi suomalaiset. Säveltäjä Kajde Westerlund oli tyytyväinen saatuaan elämänsä muusikot tulkitsemaan töitään. Lopuksi oli vuorossa Jussin lauluosuudet. Myös Marshall Sehorn tuli kuuntelemaan Jussin suoritusta. Suomalaisten vokaalien ja neworleansrytmien sekoitus huvitti häntä kovin. Suomalaiset yrittivät opettaa häntä lausumaan "lässyn lässyn, bläbäti-lää", mutta ei siitä tullut mitään. Myös Allen Toussaint pistäytyi nyökyttelemässä Jussin lauluosuuksien aikana. Suomalaisseurueen yllätykseksi äänitysten päätyttyä studioon tuotiin ruokaa, hyvin maustettuja pihvejä.

Seuraavana päivänä käytiin vielä miksaamassa "Alla palmupuiden". Samalla annettiin vaatimattomina tuliaisina muutama pullo suomalaista vodkaa. Paul McCartney oli lennättänyt koko henkilökunnan "Venus and Marsin" -äänitysten jälkeen Los Angelesiin kolmen päivän juhliin. Ilolla kuitenkin otettiin myös suomalaisten lahjoittamat pullot vastaan.

Kotimaan kamaralla jatkettiin loppuvuodesta

Suomessa äänityksiä jatkettiin tammi-maaliskuussa 1976. Mennään melomaan -kappaleen lauluosuus on äänitetty Suomessa ilmeisesti joko Finnvoxin tai Finnlevyn studiolla. Biisi oli keskeneräinen Amerikan reissulle lähdettäessä, joten siihen tehtiin vain taustat New Orleansissa.

Kalle Lae oli sairastuttuaan eronnut bändistä kesällä 1975 ja hänen tilalleen tuli syyskuussa Pekka Tammilehto. Molemmat lienevät kuitenkin mukana kaikilla Suomessa äänitetyillä kappaleilla. Levy oli myöhemmin Topi Sorsakoskena tunnetun Pekka Tammilehdon ensiesiintyminen äänilevyllä. Boys-miehistön vahvistuksena kotimaan sessioissa oli myös basisti Heikki "Häkä" Virtanen ja parilla raidalla aiemminkin Boys-levyillä soittanut steel-kitaristi Roy Rabb. Puhallinvoimaa antamassa olivat saksofonistit Sakari Kukko ja Pekka Pöyry. Taustalaulussa vahvistuksena oli ex-boys Arto Alaspää.

Pekka laulaa levyllä pari omaa sävellystään, Roope älä ole toope ja Vaahto peilaa. Jussi ei ole noilla biiseillä lainkaan mukana. Tarkoituksena oli alun perin sisällyttää levylle Tammilehdon kääntämä Leiber-Stoller biisi Love Potion Number Nine sekä Tammilehdon oma biisi Rasvis, joita hän oli esittänyt jo Kalle Kiwes Blues Bandin riveissä. Scandialla ei kuitenkaan hyväksytty Tammilehdon melko rajuja tekstejä ja biisit jäivät levyttämättä. Ensiksi mainittu biisi levytettiin kuitenkin Lapsilta kielletty albumille vuonna 1979 nimellä Tää koskista on vain.

Säveltäjä- ja sanoittajatiedot on yllä korjattu Teoston ja BMI:n ilmoittamien mukaisiksi. Muutamien albumin laulujen tekijätiedot ovat muuttuneet ajan myötä. Freddie Fender levytti Wasted Days And Wasted Nights laulunsa ensimmäistä kertaa 1959 Harlingenissa, Texasissa toimineelle Duncan Recordsille (Duncan 45-1001). Sukujuuriltaan meksikolainen Fender oli oikealta nimeltään Baldemar Huerta ja hänen äidinkielensä oli espanja. Ensilevytyksensä yhteydessä hän otti levy-yhtiön omistaja Wayne Duncanin ehdotuksesta käyttöön taiteilijanimen Freddie Fender. Duncan rekisteröi ilmeisesti Huertan tietämättä laulun puoliksi omiin nimiinsä. Pian levyn julkaisun jälkeen Huerta joutui vankilaan kärähdettyään huumeista. Käytännössä Huerta sai laulusta levytyksen yhteydessä 25 dollarin palkkion ja Duncan myi pian levytyksen Imperial Recordsille, joka julkaisi sen uudelleen 1960 (Imperial ‎– X5670).

Sittemmin Fender on levyttänyt laulun useaan kertaan uudelleen, sen on myös levyttänyt moni muukin. Eri julkaisuissa laulun tekijöiksi on kerrottu Wayne Duncan, Huey P. Meaux sekä milloin Baldemar Huerta tai Freddie Fender ja väliin molemmatkin. Virallinen tilanne tekijänoikeuksien osalta on nyt, että BMI:n tietokantaan laulu on rekisteröity kahdella eri teostunnuksella. Toisessa lauluntekijäksi on rekisteröity Freddie Fender ja toisessa Huey P. Meaux.

Meaux toimi tuottajana Fenderin levyttäessä laulun vuonna 1974 ABC Dot Recordsille (Dot 45-17558). Singlestä muodostuikin Fenderin uran suurin hitti. Erinomaisesti menestyi myös laulun sisältänyt, samana vuonna julkaistu albumi Before The Next Teardrop Falls. Singlellä ja albumilla lauluntekijöiksi oli merkitty Baldemar Huerta ja Wayne Duncan. Meaux näyttää kuitenkin jotenkin onnistuneen rekisteröimään laulun toiseen kertaan ja nyt omiin nimiinsä. Onhan BMI:n sekä ASCAP:n tietokannoissa useitakin saman nimisiä lauluja, mutta tässä tapauksessa on kuitenkin kyse ihan samasta laulusta. Ilmeisen selvää kuitenkin on, että Fender on yksin kirjoittanut laulun. Meaux näyttää olleen muutenkin melkoinen roisto ja on istunut vuosikausia vankilassa.

Toinen laulu, jonka tekijänoikeustiedot ovat muuttuneet Mennään melomaan -albumin julkaisun jälkeen on Sea Cruise. Mennään melomaan -albumin kansiteksteissä Sea Cruisen säveltäjiksi on merkitty "H.Smith-J.Vincent" kuten monissa muissakin laulun sisältämissä julkaisuissa. BMI:n tietokannassa säveltäjäksi on nykyisin rekisteröity yksin Huey Smith. Biisin historia on hiukan erikoinen. Mustaihoinen Huey levytti säveltämänsä biisin 1959, mutta levy-yhtiö korvasi hänen lauluosuutensa valkoihoisen Frankie Fordin laululla. Fordin singlestä (ACE 554) tulikin miljoonahitti. Huey "Piano" Smithin The Clowns-yhtyeensä kanssa tekemä versio julkaistiin vasta vuonna 1971 Huey "Piano" Smith's Rock & Roll Revival! -kokoelma-albumilla. Toiseksi säveltäjäksi monella muullakin levyllä merkitty J.Vincent oli ACE Recordsin perustaja ja johtaja John Vincent, joka siis ryöväsi biisin Smithiltä kahdellakin tavalla.

Myöhemmin Smithin asianajaja huijasi Smithin myymään mitättömällä kertakorvauksella oikeutensa tähän ja toiseen menestyshittiinsä Rockin' Pneumonia and the Boogie Woogie Flu asianajajan vaimolle. 80-luvulla Smith sai kuitenkin oikeudenkäynnissä Artists Rights Enforcement Corporationin (AREC) avustuksella oikeutensa takaisin ja neljän suosituimman laulun tekijänoikeutensa yksin omiin nimiinsä.

Mennään melomaan albumilta löytyy myös edellä mainitun Frankie Fordin singlen toinenkin laulu eli Roberta. Tuolla Fordin singlellä molemmat laulut oli vielä merkitty yksin Huey Smithin kirjoittamiksi. Vincent oli kuitenkin rekisteröinyt molemmat biisit puoliksi omiin nimiinsä ja Roberta on edelleen BMI:n tietokannassa puoliksi Smithin ja Vincentin nimissä, sillä se ei ollut mukana tuossa edellä mainitussa oikeudenkäynnissä ilmeisesti siksi, ettei siitä ollut kertynyt merkittävää määrää tekijänoikeustuloja.

Lue laajempi artikkeli levytysmatkasta: Jussi Raittinen levytysmatkalla USA:ssa - osa1: 1975

Singlet ja uudelleen julkaisut

Näistä levytyksistä julkaistiin ensimmäisenä singlellä Syksyn sävel -kilpailuun jo alun perinkin ajateltu Alla palmupuiden. Edellisen vuoden kaltaista menestys ei kisassa tullut. Tuloksena oli tällä kertaa neljännes sija. Katselin aikoinaan Syksyn sävel ja laulun kuultuani ajattelin, ettei tämä yllä samaan kuin "tonttu" edellisenä vuonna. Tarttuvan kertosäehän "palmupuussakin" on, mutta, jos "tonttu" puri lapsiyleisöön, tämä oli suunnattu toisenlaiselle yleisölle. Singlen toiselle puolelle sijoitettiin toukokuussa äänitetyllä Kehä kaartuu albumille sisältynyt Korkataan taas. Single julkaistiin heti Syksyn sävel -kilpailun jälkeen.

Toisena singlenä julkaistiin vuoden 1976 alussa toinen New Orleansissa äänittely Kajde Westerlundin ja K.W.Blomqvistin laulu Mennään melomaan. Kääntöpuolena oli tällä kertaa Finnvoxilla äänitetty niin ikään neworleans-tyylinen sävelmä Hyppää paattiin eli alkuperäiseltä nimeltään Sea Cruise.

Blue Moon Of Kentucky ja I'm Left, Yuo're Right, She's Gone julkaistiin myöhemmin singlenä Ruotsissa. Singlellä ei ole K.W:n spiikkauksia, vaan pelkät biisit monoversioina. Ruotsalaisilla on ollut vaikeuksia suomalaisten nimien kanssa. Jussin nimi on kirjoitettu levyetiketissä muotoon "Jussi Raitanen" ja Matti Laipio on "Mattie Laipio". Singlen julkaisuajankohdasta minulla ei ole täyttä varmuutta. Luultavasti se on julkaistu vuonna 1980. Tuo on merkitty singlen julkaisuvuodeksi 45cat-tietokannassa. Country & Rock Records näyttää olleen aktiivinen vuosina 1979 - 1983, joten tuo 1980 voi hyvinkin olla oikea julkaisuvuosi. Singleä sai Helsingistä vielä 90-luvulla eli saattaa olla mahdollista, että siitä on otettu uusintapainos myöhemmin. Tai sitten vaan alkuperäinen painos ei aiemmin mennyt kaupaksi.

Alla palmupuiden sisältyi jo 1975 ilmestyneelle Scandian kokoelma-albumille Huipulla 9

Et voi sä estää, Memphis Medley, Alla palmupuiden, Vaahto peilaa, Mennään melomaan ja Painu pois Leevi on julkaistu kokoelmalla Parhaat 1973-76.

Memphis Medley, Alla palmupuiden ja Mennään melomaan julkaistiin uudelleen masteroituna 2003 cd-kokoelmalla Muistan vielä vuonna -76.

Hyppää paattiin, Et voi sä estää, Takaa ajatusten virran ja Vaahto peilaa julkaistiin vuonna 2004 uudelleen masteroituna cd-kokoelmalla Suomi-Rockin Korkeakoulu – The Boys 40 Vuotta.

Pekka Tammilehdon levylle kirjoittamat ja laulamat biisit Roope älä ole toope ja Vaahto peilaa julkaistiin Pekan kuoleman jälkeen ilmestyneellä kuuden cd:n boxilla Kultaa ja timantteja - Laulajan juhlakokoelma 1976-2011

Scandia julkaisi levyn uudelleen halpasarjassaan (HSLP/HSMK), julkaisuvuosi ei ole tiedossani, mutta todennäköisesti se oli joko 1976 tai 1977. Luultavasti kyse oli kuitenkin alkuperäisestä julkaista, johon oli laitettu tarralla halpasarja julkaisunumero. En oli itse nähnyt halpasarjan julkaisua.

Warner julkaisi Mennään melomaan -albumin Spotifyssä ja muissa digitaalisissa jakeluissa kesällä 2013.

Kuuntele levy Spotifystä: