Kanneltalon kuukausittaiset Juurilla klubi-illat ovat pyörineet jo kymmenen vuotta. Sen kunniaksi kaupunki tarjosi maanantaina 7.9. 10-vuotisjuhlakonsertin. Illan musiikista vastasivat Juki Välipakka ja hänen The Rooty Toot Toot Bändinsä sekä vierailevina tähtinä kosketinsoitinvelho Jukka Gustavson sekä bluesveteraani Pepe Ahlqvist. Tällä kertaa soittopaikkana oli Kanneltalon edustalla olevalle Sitratorille pystytetty lava. Näin kaikki halukkaat pääsivät kuuntelemaan upeaa musiikkia.
Konserttiyleisön keski-ikä oli aika korkea ja luulen, että itseni lailla monella muullakin oli ensimmäinen kerta pitkään aikaa kuulla livemusiikkia. Turvavälin pystyi nyt hyvin säilyttämään. Ulkoilmatilaisuuteen kuuntelijoita oli uskaltautunut varmaan muitakin kuin Juurilla klubin vakiokävijöitä.
Juki Välipakka ja bändi aloittivat illan muutamalla biisillä, jonka jälkeen lavalle asteli illan ensimmäinen vierailija, edelleen vahvassa soittovireessä oleva Jukka Gustavson. Ohjelmisto löytyi upeita tulkintoja mm. Steve Winwoodilta, Peter Greeniltä ja The Bandilta. Gustavson loihti uruistaan tutun mahtavat soundit ja jakeli sooloja myös muille muusikoille.
Toisen tunnin alkaessa oli kotimaiseen ja eurooppalaiseen blueseliittiin kuuluvan Pepe Ahlqvistin vuoro. Koron hiljentämä keikkatahti tai muutama vuosi sitten ansaitusti myönnetty taiteilijaeläke ei tuntunut hiljentäneen Pepeä. Laulu ja soitto kulkivat edelleen vahvasti. Les Paul soi Pepen käsissä vakuuttavasti. Myös Pepe muisti kesällä edesmennyttä Peter Greeniä muutamalla biisillä. Muuten kuultiin monipuolinen setti blueshelmiä ja konsertin loppupuolella Ahlqvist kutsui takaisin lavalle myös Jukka Gustavsonin.
Yleisö vaikutti sangen tyytyväiseltä kuulemaansa. Välipakka oli selvästi valinnut erinomaisesti iltaan sopivat artistit. Molemmat ovat taineet soittaa klubi-illoissa aiemminkin. Jostain syystä nuo kerrat ovat jääneet itseltäni väliin. Nyt oli upeaa kuulla näitä loistavia muusikoita yhdessä.
Kanneltalo on Helsingin kaupungin teatteri- ja konserttitalo ja kaupunki tarjoaa Juurilla klubin musiikkielämykset kaupunkilaisille, niin tämänkin konsertin. Kiitos Helsinki!
Juurilla Klubin isäntänä alusta asti toiminut Juki Välipakka on monipuolinen Jyväskylästä kotoisin oleva ammattimuusikko: laulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Soittaa Juki monia muitakin instrumentteja, Juurilla-klubilla olen kuullut hänen soittavan erilaisten kitaroiden lisäksi ainakin rumpuja ja huuliharppua.
Välipakka on itsekin erinomainen laulaja, kuten saimme nytkin kuulla. Hänet on äänestetty vuoden miessolistiksi vuosien 1996-99 ja 2001-2003 Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksissä! Välipakka hallitsee jazzlaulun monet osa-alueet suvereenisti. Jazzin lisäksi hän tulkitsee erinomaisesti rhythm & bluesia, kantria ja rock’n’rollia. Välipakan soittoa ja laulua voit kuulla useiden kokoonpanojen keikoilla, näitä ovat mm. Frim-Fram Quartet, The Great Helsinki Swing big band, The Backbone ja Veljet & Siskot.
Klubin vakio-orkesterina toimii Välipakan kokoama huikeista ja kokeneista muusikoista koostuva The Rooty Toot Toot Band: Juki Välipakka – laulu, kitara, huuliharppi, Lasse Sirkko – basso, Tommi Lievemaa – kitara, Olli Haavisto – pedal steel, Sirpa Suomalainen – saksofoni, Kepa Kettunen – rummut. Bändi on pysynyt lähes samana koko klubin kymmenen vuoden historian ajan. Joskus on tietysti tarvittu tuuraajaa, rumpupallilla on tainnut olla eniten vaihdoksia. Rumpali ovat Kepan ohella toimineet ainakin Joni Leino ja Harri Ala-Kojola. Basson varressa olen nähnyt Lasse Sirkon tilalla ainakin Harri Rantasen.
Tämä bändi on aina kyennyt hienosti ottamaan haltuunsa kunkin artistin ohjelmiston ja saanut kaivettua artisteista esiin upeita tulkintoja. Monesta artistista on tämän osaavan bändin säestämänä löytynyt yllättäviäkin tulkintoja normaalin ohjelmistonsa ulkopuolelta.
Juurilla klubin illoissa on nähty iso joukko monipuolisia esiintyjiä, ainakin nämä Niko Ahvonen, Erin, Ina Forsman, Johanna Försti, Johanna Gagea, Anna Hanski, Sam Huber, Maria Hänninen, Esa Kaartamo, Timo Kiiskinen, Matti Johannes Koivu, Esa Kuloniemi, Mika Kuokkanen, Kikka Laitinen, Janne Louhivuori, Sonja Lumme, Erja Lyytinen, Harri Marstio, Oskari ”Knucklebone Oscar” Martimo, Jiri Nikkinen, Marzi Nyman, Aija Puurtinen, Jussi Raittinen, Sami Saari, Harri Saksala, Heikki Salo, Yrjänä Sauros, Laura Sippola, Saara Soisalo, Nina Tapio, Hillel Tokazier, Timo Turpeinen.
Tämän syksyn klubivieraat ovat Jo´Buddy (19.10.) ja hiljan 75 vuotta täyttänyt kitaristi ja musiikkipedagogi Nono Söderberg (16.11.).
18.9.2020 Rami Öystilä
Oliko konsertissa tai oletko käynyt klubi-illoissa? Mitkä ovat olleet omat kokemuksesi niistä?