Eero Raittisen muistelmia lienee minun lisäkseni moni muukin jo odotellut. Eerolla on takanaan harvinaisen pitkä ja monipuolinen muusikon ura. Viidentoista ikäisenä tehdyistä ensimmäisistä keikoista ja levystä on jo yli 60 vuotta. Eero ei ole aiemmin halunnut juurikaan muistella menneitä tekemisiään. Itsekin olen joskus yrittänyt jututtaa häntä uransa vaiheista, mutta laihoin tuloksin.
Elina Saksala on onneksi saanut suostuteltua Eeron kertomaan tarinsa kirjaa varten. Ehkä Eerokin havahtui maaliskuussa 2019 tapahtuneen aivoinfarktin jälkeen elämän rajallisuuteen. Ehkä aikaa uran ja elämänvaiheiden läpikäyntiin välttämättä ole kauaa. Olen viimeviikkoina puhunut Eeron kanssa puhelimessa useita kertoja ja hän tuntuu kyllä jo hyvin toipuneen ja laulutaito ja -halut tuntuvat olevan tallella, levyjulkaisuistakin oli meillä puhetta.
Kirjassa käydään läpi Eeron elämänkaari lapsuudesta tähän päivään ja Eeron itsensä ääni kuuluu vahvasti kirjassa. Toki Saksala on haastatellut kirjaa varten soittokavereita Eeron uran varrelta, mutta Eeron pitkän uran ja lukemattomat bändit huomioiden haastateltujen joukko on yllättävän pieni. Toisaalta, jotenkinhan työmaata on aina rajattava, että homma joskus valmistuu. Moni tärkeä yhteistyökumppani on myös jo siirtynyt rajan taakse.
Muusikkotovereiden kertomuksissa huokuu suuri arvostus Eeroa kohtaan, siihen miten hän on vankalla kokemuksellaan antaumuksella paneutunut työhönsä. Esille tulee toistuvasti myös Eeron ehdottomuus ja tinkimättömyys, joka on aiheuttanut yhteenottoja monen muunkin kuin Jussi-veljen kanssa. Kaikki haastateltavat tuntuvat kuitenkin arvostavan niitä tuloksia, joita Eeron kanssa on saatu aikaan.
Bändikavereiden muistelot, osin hyvin värikkäätkin tarinat, monipuolistavat myös kuvaa Eero Raittisesta ihmisenä ja tietenkin myös muusikkona. Mielenkiintoinen on esimerkiksi Olli Haaviston pohdinta siitä, miksi Ollin verbaalisesti nerokkaana pitämä Eero on tehnyt niin vähän biisien tekstejä. Kiinnostavia ja osin yllättäviäkin ovat myös Eeron kertomukset ja luonnehdinnat yhteistyökumppaneistaan. Kiitosta hän jakaa mm. entiselle työnantajalleen Dannylle sekä Jussi-veljelleen, toki monille muillekin.
Eero ei ilmeisesti ole itse erityisemmin dokumentoinut uraansa, pitänyt millään tavalla kirjaa uransa vaiheista tai tallettanut muutoinkaan tapahtumia. Muisteluihin on siten syytä suhtautua varauksella. Kukapa muistaa kovin tarkasti vuosikymmenten takaisia tapahtumia. Selviä virheitä löytyy ymmärrettävästi Eeronkin muistikuvista, esimerkiksi Boys-yhteen perustamisvaiheista ja levytyksistä.
Yksi Eeron monista keikkakokoonpanoista on ollut Eero Raittinen Combo, johon kuuluvat Eeron lisäksi Ykä Putkinen (kitara), Eeva Koivusalo (basso) sekä Kepa Kettunen (rummut), huikeita muusikoita kaikki.
The Boys -vuodet jäävät kirjassa aika vähälle huomiolle, vaikka ne ajalliselta kestoltaan yltävät lähes samaan kuin Eeron muut bändit yhteensä. Niitä on kyllä kuvattu laajasti Jussi Raittisen kahdessa kirjassa, mutta olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän myös Eeron kertomana niistä, varsinkin kun hän ei osallistunut jälkimmäiseen Jussin kirjaan.
Muusikon elämän joskus hyvinkin karu arki tulee hyvin esille Eeron kertomuksissa. Danny Show -kiertueella sai pitkätukkainen muusikko turpaansa maaseudun tanssipaikalla. Tappeluun päättyi myös keikan jälkeiset karkelot DDR:ssä. 70-luvulla Eeron musiikinura meinasi lopahtaa totaalisesti Tasavallan Presidentin orastavan maailman valloituksen kuivuttua kokoon. Sen jälkeen kunnianhimoiset bändiyritykset epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen. Leipää täytyi hankkia mm. soittamalla tanssimusiikkia ruotsinlaivoilla ja Lapin hiihtokeskuksissa.
Eero on tietoisesti välttänyt julkisuutta, eikä häntä ole lehtien palstoilla ja tv:n ruudulla juuri näkynyt. Tuota valintaa on osaltaan helpottanut 70-luvulla tapahtunut muutto Lohjalle. Eero on voinut jäädä monille hänen musiikkinsa ystävällekin ihmisenä hiukan vieraaksi. Eeron niissä harvoissa julkaistuissa haastatteluissa pysynyt yleensä tiukasti ammatillisissa asioissa eli musiikissa.
Tämän kirjan luettuaan tullee Eero useimmille tutuksi muutenkin. Kirjassa Eero puhuu nyt paljon, ainakin itselleni yllättävänkin paljon, muustakin kuin musiikista ja sen tekemisestä. Mielenkiintoista on Eeron tarinointi lapsuudestaan, kouluvuosistaan ja perhe-elämästä Helsingin Kalliossa hyvin erilaisten vanhempien lapsena.
Yksi pitkäaikainen ja tärkeä yhteistyökumppani Eerolle on ollut jo The Boys -ajoilta alkaen Jarkka Rissanen. Oheisella videolla Eero, Jarkka ja Jorma Välimäki esittävät upean version klassikosta Midnight Special
Politiikasta en muista Eeron aiemmin puhuneen missään haastatteluissa. Nyt hän puhuu pitkään siitäkin. Silläkin saralla tulee esiin hänen ehdottomuutensa. Eero kertoo äänestäneensä viimeisessä pressanvaalissa pitkin hampain Niinistöä estääkseen Paavo Väyrysen voiton. Väyrysen kannatus oli vaalia edeltävissä gallupeissa 5-7 prosentin luokkaa ja Niinistön ja Väyrysen lisäksi kisassa oli muitakin ehdokkaita. Lopulta Väyrynen sai äänistä 6 prosenttia. Eero ei ilmeisesti halunnut ottaa tuota pientäkään riskiä.
Eero osoittautuu myös suureksi kirjallisuuden ja elokuvien ystäväksi ja Elina Saksala kertoo kirjahankkeen käynnistyneenkin kirjallisuuskeskusteluista Eeron kanssa. Kirjasta saakin paljon hyviä lukuvinkkejä, Eeron esitellessä monia suosikkikirjojaan, samoin myös elokuvia. Kirjallisuuden ja sivistyksen arvostus näyttää periytyneen jo lapsuuden kodista.
Kirjasta välittyy myös Eeron lämmin suhde, tai oikeammin suuri rakkaus luontoon ja ympäristöön. Tuo suhde on alkanut jo lapsuuden partioleireillä, 60-luvun vaarallisiakin tilanteita sisältäneillä lasketteluretkillä ja jatkunut koko elämän, erityisesti Lohjalle muuton jälkeen. Kirjassa Eeron muistelee pitkän tovin luontoretkiään Lappiin ja muuallekin. Vahvasti tulee esille myös Eeron suuri huoli ympäristön tilasta.
Musiikin, luonnon, kirjallisuuden ja elokuvien edelle menee kuitenkin oma perhe, Eero puhuu kirjassa hyvin lämpimästi Tiski-vaimostaan ja Nasu-tyttärestään. Heidän kanssaan on nuo monet luontoretket tehty. Salitun kulttuurikeskuksen ja Saariselän Tunturibluesin pyöritys, molemmat todella ansiokkaita kulttuuriprojekteja, on myös tapahtunut perheen yhteisin voimin. Nuo hankkeet ovat julkisuudessa jääneet aika vähälle huomiolle. Nyt niidenkin värikkäät vaiheet välittyvät kirjassa toivon mukaan laajemmalle joukolle.
Eero kävi marraskuussa 2017 levytysmatkalla Levon Helmin studiolla Woodstockissa, USA:ssa. Kuvassa Levon Helm, Ninni Poijärvi ja Eero.
Elina Saksalan tekstiä on miellyttävää lukea. Vankka kirjallisuuden harrastus on ollut havaittavissa hänen aiemmissa kirjoissaankin. Vaikka Saksala kertoo haastattelujen aikana uponneensa syvälle keskusteluun, ei se näy kirjassa. Pidän tällaisista muistelmista / elämäkerroista, joissa haastateltavat saavat itse olla äänessä, eikä kirjoittaja lähde liiaksi tulkitsemaan heidän puheitaan.
Faktoja olisi voinut silti hieman tarkistaa. Ei Kaikki rakkauteni ollut ensimmäinen Beatles-suomennos, eikä Kari Kuuvan päätyminen Boys-kitaristiksi kaatunut Tango pelargoniaan, joka levytettiin vasta puoli vuotta Boysin perustamisen jälkeen. Nuo ja muut kirjan sisältämät virheet jäävät helposti elämään ja toistuttuaan muuttuvat faktoiksi, joita on vaikea enää kumota.
Hämmentävää oli Kari Kuuvan menestyshittien luonnehdinta; "menestyi kohtalaisesti", "pikkuhitti", kun "Tango pelargonia" ja "Pikku Nina" olivat vuoden 1965 suurimpia hittejä. Ymmärrän, ettei Eero arvosta Kuuvan lauluja, mutta faktat olisi kannattanut tarkistaa ennen kirjan painamista. Yllättävää oli myös Eero Koivistoisen Valtakunta -albumin luonnehdinta lastenlauluiksi. "Maailman ihmeet mä sinulle näytän, punkkua, dullaa ja tavia käytän" on todella kaukana lastenlaulusta. Luvun olisi voinut otsikoida vaikka: "Kirjallisia levyjä".
Kaikkihan me virheitä tietysti teemme, itsekin löysin kirjasta yhden levytyksen, joka puuttui kokoamastani Eeron diskografiasta. Samoin kirjan faktoja tarkistaessani huomasi laatimastani diskografiasta pari pientä virhettä. Onneksi nettijulkaisuun puutteet ja virheet on helppo korjata. Eivätkä kirjan virheet yhtään vähennä Eeron upean uran merkitystä. Tuskin niitä moni kirjan lukija huomaakaan. Suosittelenkin lämpimästi kirjaa kaikille Eeron musiikin ystäville ja muillekin. Virheineenkin kirjasta välittyy hyvin kokonaiskuva ihmisestä nimeltä Eero Raittinen.
Lopuksi melko tuote videonäyte, Hustle Fuzz & Eero Raittinen esittävät biisin Twerkie Jerkie Dance. Biisi on julkaistu digitalisena singlenä 2015. Tämä oli se julkaisu, joka minulta oli jäänyt pois Eeron diskografiasta ja puuttuu siten myös kirjan lopussa olevasta diskografiasta.
Rami 26.11.2020
Kokosin Spotify-soittolistalle monipuolisen valikoiman Eero Raittisen pitkän muusikonuran vaiheilta.
Tässä vielä muutama Spotifysta löytyvä Eeron albumi, ensin ehkä se legendaarisin albumi eli Eeron elpee vuodelta 1970 ja sitten Warnerin 20 suosikkia kokoelma niille, jotka pitävät Eeron vanhemmasta soolotuotannosta.
Miten itse koit tämän kirjan? Minkälaisia muistoja sinulla on Eeron keikoilta tai levyistä?
Oli mielenkiintoista tutustua kirjan kautta Eero Raittiseen ihmisenä. Hänellä tuntuu olevan hieno ja toimelias vaimo.
Hieno kokonaiskuvan antaja Eeron elämänhistoriasta mukaanlukien mm. kirjallisuuden ja politiikan seuraaminen ja kommentointi. Taiteilijana monipolvinen kunnioitettava matka bluesin ja juurimusiikin esittäjänä ja tekijänä.
Hieno kulttuuriteko laittaa artistien elämää kirjoihin ja kansiin vielä, kun ovat itse siitä kertomassa.