Suomikantrin kalevala

Kun kuulin ensi kerran Suonna Konosen aikeesta kirjoittaa haastattelukirja suomikantrin tekijöistä, listasin mielessäni keitä kaikkia Kononen mahtaa haastatella. Kun sain jokin aika sitten kirjan luettavakseni, hämmästyin haastattelujen runsautta ja perusteellisuutta. Kononen on kaivanut esille todella suuren ja edustavan joukon eri tavoin kantrin parissa ansioituneita. Kunnon toimittajan tavoin Kononen on perehtynyt hyvin haastateltavien taustoihin ja kirja onkin todella kiinnostavaa luettavaa.

Kirja on antoisa monellakin tavalla. Siinä esitellään suomikantrin vaiheet turhia kaunistelematta, ääneen pääsevät enemmän ja vähemmän tunnetut muusikot eri vuosikymmeniltä. Jo edesmenneiden keskeisten artistien tekemisiä valotetaan heidän läheistensä muisteluin. Tähtihetkien; kultalevyt, levytykset ja esiintymiset hienoilla ulkomaisilla areenoilla, ohella kuvataan hienosti myös tavallisen muusikon karuakin arkea.

Samalla kirja kuvaa yleisimminkin musiikin tekemistä eriaikoina Suomessa ja käydäänhän välillä rajojen ulkopuolellakin. Kirja peilaa kaiken ohella myös yleistä elämän menoa, niitä yhteiskunnallisia murroksia mitä kirjan kuvaamalle ajanjaksolle on mahtunut. Vaikkei siis kantrista niin piittaisi, on kirjaan tutustuminen antoisaa jo yleissivistyksenkin näkökulmasta. Eikä Kononen pitäydy haastatteluissa turhan tiukasti kantriin, haastateltavista useimmat ovat toki tehneet monenlaista muutakin musiikkia ja kirjassa tutkaillaankin laajemminkin haastateltavien tekemisiä. Hyvä niin, samalla tulee arvioitua kantrin osuutta ja merkitystä kunkin tuotannossa.

Suonna kertoi kirjan julkaisutilaisuudessa miettineensä vaihtoehtoja haastattelujen toteuttamiseen. Toimisiko anonyymina haastattelijana, vai antaisiko kirjassa näkyä oman muusikkoutensa. Valinta oli päätynyt jälkimmäiseen ja hyvä niin, näin kirjasta on tullut mielenkiintoisempi ja haastatteluissa on henkilökohtaisempi ja elämänmakuisempi tunnelma. Kirja on parhaita lukemiani suomalaisia musiikkikirjoja. Niitä on hyllyssäni melkoinen määrä ja kun tuossa katselin niitä, en löytänyt yhtään, johon tätä kirjaa voisi oikein verrata.

Kirjassa pääosassa ovat haastateltavat, Kononen lähestyy heitä kunnioittavasti, mutta ei harrasta turhaa kiillotusta tai jalustalle nostamista. Hän ei johdattele liikaa haastateltavia, mutta saa esille ne kiinnostavimmat tarinat. Kun haastateltavat puhuvat vuosikymmenien takaisista asioista, ovat muistikuvat voineet elää omaa elämäänsä ja tarinat saaneet hiukan lisäväriä. Tämä on inhimillistä ja tässäkin kirjassa muistellaan asioita hiukan eritavoin kuin muistelija tai joku toinen on muistellut niitä jossakin toisessa yhteydessä. Ei se kuitenkaan vähennä yhtään tämän kirjan ansiota.

Yhden muistelon haluan kuitenkin Raittisten veljesten levytyshistoriaan perehtyneenä korjata. Kari Kuuva kertoo The Boys -yhtyeen soittavan taustoja Sammy Babitzinin Daa-da daa-da -levyllä. Tuo ei pidä paikkaansa. Kuuvan muistikuvissa on varmaankin kaksi eri levytystä sekoittunut keskenään.

Huomasin äskettäin, että Kansalliskirjastosta löytyy digitoituna Warner Music Finlandin nauha-arkisto ja sen sanottiin sisältävän myös oheisaineistoa. Piti siis käydä tutkimassa tuota aineistoa. Warnerin hallussahan on merkittävä osa suomalaisten äänitteiden alkuperäisnauhoista, myös monet tässä kirjassa mainitut kantriäänitteet. Kirjassa ensimmäiseksi suomalaiseksi kantrilevyksi nimetyn Jarno Sarjasen Nukkekoti singlen alkuperäiset nauhat on niin ikään digitoitu ja musiikki on kuultavissa Kansalliskirjastossa. Tuo musiikki on kyllä itselläkin, enempi kiinnosti mitä tietoa taltioinnista löytyy. Löysinkin oheisen kuvan nauhakotelosta, jonka sisälle tämä historiallinen äänitys oli vuosikymmeniä sitten talletettu. Kotelon mukaan äänitys on tehty Scandian studiolla Kulttuuritalolla 1.2.1968. Lisää arkistolöydöistä jutun lopussa...

Kirjan alussa pohditaan aika tyhjentävästi mitä kantrimusiikki ja erityisesti suomikantri on ja kerrataan historiaa, kuten tällaisessa teoksessa odottaa tehtävän. Kantrihan ei Suomessa ole koskaan ollut mitään valtavirtaa, eikä kantrilevyillä tai keikoilla ole muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta merkittäviä summia tienannut. Myöskään monen kansainvälisen kantritähden suosio on täällä ollut yllättävänkin vähäistä. Kirjassa analysoidaan monessa yhteydessä syitä tähänkin. Oma tieni kantrin pariin on kulkenut rock'n'rollin ja bluesin kautta. Kononen puolestaan näyttää lähestyneen kantria folkin suunnasta. Tämä tulokulma varmaan näkyy kirjassa, mutta ei häiritsevästi.

Suomikantrin tekijöiden esittely ja tarinat lähtevät juurista eli aluksi käydään läpi suomikantrin merkittävät pioneerit Kari Kuuva, Jarno Saarinen, Jussi Raittinen, Tommie Mansfield ja Roy Rabb. Siltä osin tarinat olivat jo aika tuttuja, mutta kiinnostavia yksityiskohtia löytyi näistäkin luvuista, erityisesti kahden viimeksi mainitun osalta.

Tästä kirjasta löytyy huikean paljon kiinnostavia pieniä tarinoita. Mieltäni lämmitti esimerkiksi J. Karjalaisen kertomus yhden hänen tunnetuimman biisinsä Hän synnystä. Minulle tuo laulu tuo mieleen Glen Campbellin. Karjalaiselle biisi on muistuma Elviksen Elvis Country-albumin avausraidasta Snowbird. Kanadalaisen laulukirjoittaja Gene MacLeanin laulusta, jota Karjalainen oli soittanut moneen kertaan, kun hän oli löytänyt levyn pikkupoikana enonsa luona käydessään. Hieno osoitus musiikin voimasta, yksi lapsena kuultu laulu synnyttää vuosien päästä toisen upean laulun. Sattumoisin tuo albumi on suosikkejani Elviksen tuotannosta ja tuo biisi on ehdoton suosikkini tuolta levyltä. Monen muun 50-luvun rock'n'roll-tähden lailla Elviskin lauloi etenkin myöhemmällä iällään paljon kantria. Mutta palataan kirjaan; Karjalaisen haastattelu on muutoinkin hyvin kiinnostavaa luetettavaa, erityisesti tarinointi Lännen-Jukasta. Jokainen haastattelu on kyllä lukemisen arvoinen.

Hieno ja koskettavakin tarina on myös Takkulan baari -albumin tekoa kuvaava luku. Tuon levyn myötä Kononen kertoo saaneensa herätteen tähän kirjaan. Kesällä 2017 ilmestynyt levy oli jo suuri kunnianosoitus suomikantria varhaisille uranuurtajille. Levyn teossa oli omat haasteensa, monen artistin saaminen mukaan venytti levytysprosessia. Erityisen haasteen toi Pekka Myllykosken sairaus, hoitojen välistä löytyi onneksi hetki, jolloin Pekalla oli voimia laulaa osuutensa. Koskettavasti Kononen kertoo ystävänsä viimeisestä levytyksestä ja myös viimeisestä keikasta. Myllykoskea kirjassa muistellaan ansaitusti enemmänkin. Samoin tietysti Pekan bändit, erityisesti FME&J saa ansaitsemansa esittelyn ja moni muukin bändissä soittanut kertoo omat tarinansa kirjassa.

Kapa Ahosen ja Nääsvillen veljesten tarina en tuntenut entuudestaan kuin pääpiirteissään. Toki olin Kapan ja veljekset noteerannut ja kuullut levyiltä ja livenäkin. Pohjois-Karjassa syntyneenä ja sieltä itsekin kahteen kertaan muuttaneena Kapan tarina oli erityisen kiinnostavaa luettavaa. Hänen uransa sisältää Raittisen Eeron ja Jussin lailla todella pitkän musiikillisen kaaren, alkaen rautalankabuumista 60-luvun alussa. Hienoa, että hänenkin kaltaisensa pitkälinjan puurtajan vaiheet ovat nyt kirjattu.

Olli Haaviston merkitys nousee kirjassa myös hyvin esille. Varsin monet haastateltavat kertovat tehneensä yhteistyötä Ollin kanssa ja suhtautuminen häneen on hyvin kunnioittavaa. Haavistoa voidaankin kiistatta pitää yhtenä kaikkein merkittävimpänä kivijalkana suomikantrissa ja laajemmin suomalaisessa juurimusiikissa. Kapa, Olli ja muutkin kirjassa esiintyvät ovat ansainneet tarinansa kirjaamisen.

Kirjan perusteella voi todeta kantrin olevan aika miehinen laji. Vaikka viime vuosikymmeninä naiset ovat ryminällä nousseet eturiviin monenkin musiikkigenren alueella, ei kantrilaulajaksi miellettyjä naisia hirveästi taida olla. Toki kirjassa esitellään paljon kuuntelemani Tarja Merivirta ja Ninni Poijärvi. Useimpien kirjassa esiteltyjen miesten tapaan heidänkin repertuaarinsa on tietysti kantria laajempi. Maria Hännisen soolotuotantoa en tunne, häntä olen kuullut muiden taustalta. Toki kirjassa mainitaan useita muutamia kantribiisejä levyttäneitä naisartisteja Brita Koivusesta alkaen, myös ainakin Katri Helena, Eija Merilä ja Paula Koivuniemi. Heitä ei kantrilaulajiksi moni varmaankaan miellä. Kirjassa tuleekin hyvin esille suurten suomalaisten levy-yhtiöiden tyly suhtautuminen kantriin.

Varmaan jokainen löytää kirjasta artisteja tai bändejä, joita ei ole kuuluutkaan tai ainakaan muista kuulleensa. Niin kattavasti Kononen on löytänyt kirjaansa haastateltavia. Itselleni tuntemattomia olivat ainakin länsirannikon Country Life ja Kari Mäkinen, jota tosin kuulin Savoyn suomikantri-konsertissa, sekä Lieksasta lähtöisin oleva Oski Ritoranta, vaikka olen itsekin muutaman vuoden asunut Lieksassa. Atte Hippiinkin tutustuin vasta marraskuussa Forsassa pidetyssä kantri-illassa.

Kirjassa ääneen pääsevät muutkin kuin muusikot. Myös fanien näkökulma tulee esille, samoin Raul Nordbergin kautta kuvituksia levykansiin, t-paitoihin ja keikkajulisteisiin tehneen piirtäjän näkemys. Kantritohtori Teppo Nättilä on tullut tutuksi kantrin ystäville radion kautta. Nättilän ohella ansaitun huomion saavat myös Jussi Raittisen ja Kari Purssilan mainiot Ylen kanavilla kuullut kantriohjelmat. Konkaritoimittaja, Waldemar Wallius on myös varmasti tuttu useimmille, toki hänetkin on pitänyt haastatella. Waldemarin levyarviot ja kirjoitukset ovat tutustuttaneet monet suomalaiset kantrimusiikkiinkin. Itse sain Walleniukselta lainaksi monia kantrilevyjä joskus 70- ja 80-lukujen vaihteessa Tampereella asuessani, kiitos vaan Waldemar niistä ja kaikesta valistuksesta!

Kirja ei tyydy vain menneiden muisteluun. Lopussa saavat puheenvuoron tämän päivän nuoremmat kantrin perinteen jatkajat. Täältä löytyykin lisää uusia tuttavuuksia. Hienoa havaita, että intoa riittää niin monilla. Tuomas Metsbergiin olen törmännyt monessa yhteydessä, hänen kädenjälkensä kuuluu monella viime aikoina hankkimallani levyllä. Tuomaksen kokoama Luxury Liner on tämän päivän kotimaista kantrielittiiä. Harmi, että sitä kuulee harvoin livenä. Bändissä on myös kaksi erinomaista naista Emmi Koskinen ja Saara Metsberg, he olisivat voineet tuoda lisää naisnäkökulmaa. Kirjasta bongasin monta artistia ja levyä (Levytilauksia tulikin jo tehtyä), joita täytyy päästä kuuntelemaan, Iron Country Sisters on yksi niistä.

Kononen ei selvästikään ole pyrkinyt pikkutarkkaan kuvaukseen tai faktojen täydelliseen pitävyyteen, vaan luo tarinoiden kautta lukijalle varsin kattavan suomalaisen kantrimusiikin historian kaaren. Lukemiskokemuksena kirja onkin noiden tarinoiden kautta erittäin miellyttävä. Kirjaa voi lukea pieninä palasinakin oman tilanteensa mukaan, mutta ainakin minut kirja kyllä tempasi hyvin mukaansa. Tulen varmasti useastikin palaamaan kirjan tarinoihin. Ilman tätä kirjaa monia näistä tarinoista tuskin olisi koskaan kirjattu. Jonkinlainen tiedonjulkistamispalkinto olisi paikallaan!

Merkittävä osa kirjaa on sen kuvitus. Historiallisia otoksia on löytynyt haastateltavien albumeista, mutta suurin osa kuvista on Suonnan työparin, valokuvaaja Olli Nurmen ottamia. Jokaiselle tarinalle ja sen kertojalle löytyy kirjasta myös kasvot. Se tuo aina uskottavuutta tarinoille ja jotenkin vahvistaa niitä. Nurmi on selvästi paneutunut kuvauksiin ja varmaan ollut tärkeä kumppani haastattelumatkoilla.

Yllättäen löysin Warnerin arkistomateriaalista tiedon Nukkekodin toisestakin taltioinnista. Yllä olevan kuvan mukaan biisi on taltioitu uudelleen 22.2.1968. Äänittäjänä on jälleen toiminut Scandian studiolla Jouko Ahera. Muuta tietoa en tästä singlestä löytynyt. Arvoitukseksi siis jää kumpi versio levyllä kuullaan ja oliko äänitetty uusiksi vain lauluosuus, vai miksi studiolle oli palattu. Myöskään levyn julkaisupäivästä ei arkistosta löytynyt tietoa.

Sammakon Kirjakauppa: Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt