Nono Söderberg - Jaakko Riihimaa: Nono - kitaristina 60 vuotta

Nonon arkistot avautuvat

Nono Söderbergin elämäkerta sisältää reilut 350 sivua hyvin toimitettua suomalaista musiikkihistoriaa. Lukemattomissa bändeissä, sadoissa levysessiossa, monenkirjavissa teatteriproduktioissa, radio- ja televisiotaltioinneilla soittaneella sekä monilla foorumeilla musiikkipedagogina toimineen Nonon elämäkerrasta löytyy monin paikoin hyvin tarkkoja ja oivallisia kuvauksia ja sattumuksia pitkän uran vaiheilta. Sen sivuilla vilahtelee satoja muusikkotovereita sekä musiikkialan ja muunkin kulttuurin vaikuttajia ja monia muitakin niin Suomesta kuin maailmaltakin.

Nono on ilman muuta sukupolvensa merkittävimpiä ja monipuolisimpia kitaristeja. Hän ei ollut niitä palvotuimpia ja näkyvimpiä kitarasankareita, mutta hänen meriittinsä ovat vaakuttavia. Jo varhaisilta kitaran opettajiltaan saamat jazzvaikutteet ovat näkyneet Nonon uralla etenkin 70-luvulla. Ne ovat ehkä vaikuttaneet hänen arvostukseensa rockpuritanistien mielissä. Toisaalta hänen monipuolisuutensa on kasvattanut arvostusta avarakatseisempien musiikin ystävien ja muusikkotovereiden keskuudessa.

Olen kuvitellut tienneeni pääpiirteissään muusikon uran vaihteet. Silti kirjasta paljastuu paljon bändejä ja muita uran vaiheita, joista en tiennyt tai ainakaan muistanut. Tuskin kukaan voikaan muistaa kaikkia Nonon bändejä. Hänen muusikonuransa kaari alkoi 60-luvun alun rautalankabändeistä ja siihen kirjoon mahtuu kymmeniä bändejä, yli 2000 levytystä, tv-, radio-, teatteri- ja opetustöitä. Muusikon ura ei kuitenkaan tainnut olla päällimmäisenä nuoren Nonon mielessä.

Päästyään ylioppilaaksi keväällä 1965 valokuvausta kitaransoiton ohella harrastanut Nono Söderberg pyrki Ateneumiin kamerataiteen linjalle, muttei päässyt sisään. Myöhemmin hän pääsi kuitenkin Ateneumin valokuvauksen iltalinjalle ja oli hetken aikaa päivätyössä valokuvalaboratoriota ja valkokuvausvälineistön maahantuontia harjoittaneessa Yhteiskuva Oy:ssä. Päivätyö ja valokuvauksen opiskelu päättyi kuitenkin Nonon liityttyä Eero ja Jussi & The Boys -yhtyeeseen. Kirjan sivuilta löytyy joitakin näytteitä Nonon kuvaustaidoista.

Eero ja Jussi & The Boys: Numero 2 -albumin vuoden 2019 uusintajulkaisun bookletin kannessa. Ylhäällä; Timo Kalaoja, Jussi Raittinen, Aikka Hakala, alhaalla; Heikki Kasari, Eero Raittinen, Nono Söderberg.

Kirjassa ei ole erillistä laadukkaammalle paperille tehtyä kuvaliitettä, vaan kuvat ovat tekstin lomassa heikompilaatuisella paperilla. Ratkaisulla on tietysti hyvätkin puolensa. Nyt kuvat nivoutuvat yhteen tekstin kanssa. Kun tietokirjat eivät ole nykyisellään kovin tuottoisaa bisnestä, on kustannuksia ymmärrettävästi pyrittävä madaltamaan. Nuoren Nonon kolmas kiinnostuksen kohde, piirtäminen on esillä heti kirjan ensilehdellä, jolta löytyy Nonon 1967 tekemä piirros ystävästään KW Blomqvistista. Piirtämistä Nono kertoo harrastaneensa keikkamatkoillaan ja olleensa 60-luvulla pari vuotta kirjeopistona toimineessa ABC-piirustuskoulussa.

Musiikki alkoi kuitenkin 60-luvun puolivälin jälkeen viedä vahvimmin Nonoa mukaansa. Syksyllä 1967 hän aloitti soittamisen ohessa opinnot Helsingin Yliopiston musiikkitieteen laitoksella ja Helsingin Konservatoriossa. Samoihin aikoihin Nono liittyi Eero ja Jussi Raittisen The Boys -yhtyeeseen. Siitä Nono kuvaa alkaneen täyspäiväinen muusikon ammatti treenien, keikkojen, konserttien ja tv-esiintymisten muodossa.

Nono oli merkittävässä roolissa Jussi & The Boysin voittaessa 1974 Syksyn Sävel -kilpailun KW Blomqvistin hulvattomalla "Metsämökin tontulla". Nono korjaa kirjassa yhden virheellisen väittämän tähän esitykseen liittyen. Hänellä ei ollut "nallepukua", vaan "kettupuku". Kyllähän sen tosiaan huomaa, kun esitystä tältä videolta tarkkaan katsoo. Ketun pitkä häntä vilahtelee Nonon jalkojen välistä. Joka tapauksessa Nonon on arveltu tuoneen merkittävän äänipotin lapsiperheiltä.

Nonon uran monipuolisuus on aiheuttanut omat haasteensa elämäkeeran rakentamisessa. Päällekkäin on kirjan kertojalla ollut niin monenlaista tekemistä. Varsin onnistuneesti on tarinat onnistuttu sijoittamaan neljään kokonaisuuteen. Ensimmäisessä luvussa käydään läpi Nonon 60-luvun bändit ja niiden keikkakokemukset. Arkistoaineistonsa avulla Nono kertoo hyvin tuon ajan ilmapiiriä laajemminkin kuvaavia muistoja niin omista keikoistaan, kuin myös varhaisista keikoista katsojan roolissa sekä myös monien ulkomaisten artistienkin Helsingin keikoista. Näistäkin muistoista kuvastuu Nonon laaja uteliaisuus monenlaiseen musiikkiin, niissä vilahtelevat Cliff Richard & Shadows, Gene Vincent, Duke Ellington, The Animals, The Kinks, Luarildo Almeida, Jimi Hendrix, Manferd Mann ja monet muut.

Kirjan toisessa luvussa aiheena ovat 70-luvun kokeellisemmat bändikokeilut progen ja jazzinrytmeissä. Jo 60-luvun lopulle olivat ajoittuneet Nonon ensimmäiset studiokeikat. 1970-luku oli kuitenkin Nonon osalta aktiivisinta studiomuusikon aikaa. Kirja sisältää monia tarinoita sen ajan studiotyöskentelyn hetkistä. Se oli käännöshittien kulta-aikaa. Alkuperäislevyjä pyrittiin kopioimaan mahdollisimman tarkoin. Kirja antaa tästä äärimmäisen esimerkin. Muusikoille soi luureista alkuperäinen hittisävelmä Atlantin takaa ja tehtävänä oli soittaa tausta sen mukaan. Mikähän biisi olikaan kyseessä. Se selviää kirjasta. Traagisia tapahtumiakin studioelämään mahtui. Kulttuuritalon Scandia-studiolle tarvittiin ambulanssia yhden soittajan saatua sydänkohtauksen kesken session.

Yhdysvaltalaisen folk- ja protestilaulaja Malvina Reynoldsin kanssa Nono teki kiertueen Suomessa ja Ruotsissa 1976. Raynoldsin bändiin kuuluivat Nono, Antero Jakoila, Ilkka Wilman ja Ronnie Österberg. Ruotsissa he esiintyivät suorassa tv-lähetyksessä ja myös levyttivät albumin. Suomessa vierailtiin Ylen studiolla.

Tässä luvussa Nono kertoo myös moninaisista radio- ja televisiotöistään. Nono soitti monena vuonna Ossi Runteen johtamassa euroviisuorkesterissa ja oli tekemässä musiikkia moniin radiokuunnelmiin ja televisio-ohjelmiin sekä mainoksiin. Näitäkin tehtäviä kuvataan monin värikkäinkin tarinoin. Nono kuvaa myös omaa opiskeluaan ja ensimmäistä vaihettaan sekä ensimmäistä jaksoaan nuorten muusikoiden alkujen opettamisessa Oulunkylän Pop/jazz Musiikkiopistossa. Kaiken tämänkin väliin mahtuu lukematon määrä keikkoja muun muassa Ball, Group, Ilokaasu, Karelia ja Utopia -yhtyeissä, sekä Hectorin, Malvina Reynoldsin, Tapani Kansan ja Taiskan kanssa.

Kolmas luku kattaa omat ja Nono Söderberg Bandin levytykset ja keikat, Kapteeni Nemon, Mauno Koiviston presidentinvaalikiertueen. 60-luvulla bändit koostuivat saman ikäisistä. Myöhemmissä bändeissä sukupolvet sekoittuvat ja se tuo omat jännitteensä bändiin, kuten kirja hyvin osoittaa. Luku sisältää myös opetustyön Sibelius-lukiossa ja Teatterikorkeakoulussa ja moninaisilla musiikkileireillä. Tässä luvussa käydään läpi myös vähemmälle huomiolle Nonon uralla jäänyt työskentely teatterimuusikkona. Uutta antia ainakin itselleni oli kertomus Nonon ystävystymistä yhdysvaltalaisen kollegansa kitaristi- ja soitonopettaja Arlen Rothin kanssa, jonka kanssa hän pääsi tapaamaan myös kitaristilegenda Les Paulia. Toki kirjasta löytyy muitakin tapaamisia kansainvälisten tähtien kanssa.

Nono esiintyi Hot Wires bändinsä kanssa ystävänsä KW Blomqvistin muistokonsertissa Tavastialla 5.3.2007

Kirjan neljännessä luvussa käydään läpi Nonon kirjalliset opetustyöt, joista tärkein on 1994 ilmestynyt Rockroots-kitarakirja. Tuo opus on kulunut lukemattomien kitaransoitosta kiinnostuneiden käsissä. Kymmenisen vuotta Nono toimi myös Rytmi-lehden avustajana kirjoittaen moninaisia artikkeleita kitaransoitosta. Samassa luvussa siirrytään 2000-luvulle Four Catsia säestäen. Yhteistyö oli alkanut jo Katinkullassa 90-luvulla. Vuosituhannen vaihduttua Nono ja kumppanit säestivät kundeja (kirjasta selviää "Catsin" bändin nimessä olevan slangisana) kiertueilla Floridaa myöten. Nono toteaa kirjassa Four Cats -keikkailun olleen keikkaelämää parhaimmillaan.

Harmittaa suunnattomasti vieläkin, etten koskaan päässyt kuulemaan 2004 perustettua Tijuana Taxia. Tämän Herb Albertin hengessä soineen yhtyeen tarina täytyy vain tyytyä lukemaan kirjasta. Iso bändi esiintyi Helsingin ulkopuolella lähinnä isoilla festareilla, kuten Pori Jazzeilla ja Provinssirockissa Seinäjoella. Voin vain kuvitella miten upealta tuo bändi on voinut kuulostaa. Tähän lukuun sisältyvät myös Needlesin paluu sekä Nonon kahden soololevyn - Hot Wires ja Twisting Standards - synty. Viimeksi mainittu huomioitiin korkealle myös Britanniassa ja poiki esiintymisen Lontoossa.

Viimeisten vuosikymmenien osalta bändejä käydään kirjassa melkoinen rimpsu. Olisi mielenkiintoinen tehtävä pistää aikajanalle kaikki Nonon bändit erivuosikymmeniltä ja kaikki muu tekeminen siinä ohessa. Ottaako joku haasteen vastaan? Kirjan lopussa oleva valikoiva diskografia jo antaa monipuolisen ja hämmästyttävän kuvan Nonon tekemisistä. Itse kokosin oheen Spotify-soittolistalle poimintoja Nonon levytyksistä. Samalla huomasin, ettei läheskään kaikkia Nonon taltiointeja löydy suoratoistopalveluista.

Mainio kirja! Näin voi yhteenvetona todeta. Tämä on parhaita lukemiani suomalaisia muusikkoelämäkertoja. Hyvin kirjoitettua sujuvaa kerrontaa. Perustana on tietysti lähteissä mainitut Nonon arkiston aarteet - muistiinpanot, leikekirjat, analogiset ja digitaaliset valokuvakansiot sekä levyhylly. Jostain kuulinkin, että Nonolla on hyvät arkistot ja se näkyy pitävän paikkaansa. Kirja on kulttuuriteko, näin perusteellista ajankuvaa suomalaisesta musiikista ei kirjan kohteena olevilta vuosikymmeniltä monesti kirjoista löydy. Lukekaa kirja, jos 1960-luvulta alkavien vuosikymmenten musiikkielämä kiinnostaa vähääkään!

Tähän loppuun vielä puolentunnin setti Nono Söderberg Bandia Ylen Elävästä arkistosta. Taltiointi on Iltatähti ohjelmasta 31.10.1976 ja kappaleet ovat Breakwater sekä Seagull.

Raimo Öystilä 11.11.2024