Elvis Is Back! -banneri

Elvis Is Back! - Osa 1: Kuninkaan paluu

Maaliskuun alussa 1960 hoikistunut Elvis päätti asepalveluksensa Länsi-Saksassa. Kotiutuvia sotilaita kuljettanut kone laskeutui lumimyrskyssä ilmavoimien McGuiren tukikohdan lentokentälle New Jerseyssä 3. maaliskuuta. Valtava toimittajien lauma oli häntä vastassa, kuten tietysti myös hänen managerinsa Tom "Eversti" Parker ja tuottajansa Steve Sholes RCA Victorista. Siitä alkoi melkoinen pyöritys Elviksen ympärillä. Ihailijat odottivat kiihkeästi uusia levyjä, niin myös hänen levy-yhtiönsä RCA Victor. Myös Elvis itse kaipasi levystudioon.

Eikä Elvis pettänyt odotuksia, päinvastoin hän teki ensimmäisissä levytyssessiossa siihenastisen uransa upeimpia taltiointeja, joista poiki useita miljoonahittejä. Hänen äänensä oli parempi kuin koskaan ennen ja RCA Victorin tuottaja Chet Atkins ja Atkinsin edellisenä vuonna palkkaama äänittäjä Bill Porter olivat uudistaneet RCA:n Nashvillen studion huippukuntoon äänityksiä varten ja koonneet sessioon Nashvillen parhaat studiomuusikot. Vuodesta 1960 tulikin huikea menestysvuosi Elvikselle, hän teki kolme menestynyttä albumia, kolme miljoona myyntiin yltänyttä singleä ja kolme suosittua ja tuottoisaa elokuvaa.

Elvis

Elvis promokuvassa 1960, pulisongit ovat vielä poissa armeijan jäljiltä

Sonyn Elvis-keräilijöille suunnattu levymerkki Follow That Dream Records julkaisi viime vuoden lopulla neljän CD:n boxin, joka sisältää Elvis Is Back! -albumin äänityssessioiden tallella olevan aineiston eli yli sata ottoa kuudestatoista levytetystä laulusta. Kuuntelin tätä artikkelia varten useampaan kertaan tuon boxin sisällön. Lisäksi kuuntelin hallussani olevat aiemmat julkaisut noista sessioista ja vielä muutamia lainaksi saamiani julkaisuja. Pari vinyylijulkaisua, useita cd-julkaisuja ja yhden SACD-julkaisun.

Entisestään vahvistui aiempi käsitykseni noiden armeijan jälkeisten levytysten merkittävyydestä ja siitä, että Elvis Is Back! on monella tapaa Elviksen paras albumi. Noita levyjä kuunnellessa heräsi myös kiinnostus perehtyä tarkemmin niiden syntyyn, miksi Elvis valitsi levytettäväksi juuri nuo biisit, keitä sessioissa oli mukana ja minkälaisissa puitteissa äänitykset tehtiin. Asiaa penkoessani ja siitä kirjoittaessani juttua alkoi kertyä siinä määrin, että päätin jakaa kertomuksen useaan osaan. Tässä ensimmäisessä osassa kerron kotiin paluusta ja levytysten valmisteluista.

Toisessa osassa kerron levytyssessioiden etenemisestä biisi biisiltä. Kolmannessa osassa yleisemmin sessiotyöskentelystä, miten biisejä työstettiin, kuka päätti mistäkin ja miten tuo maaginen RCA Studio B:n ääni syntyi. Neljännessä osassa ovat sitten vuorossa sessioiden tuloksena syntyneiden äänitejulkaisuiden esittely. Elvis Is Back! -albumin lisäksi esittelen samoista sessioista julkaistut singlet ja levyjen vastaanoton.

Työt odottavat

Palatessaan Elvis oli ollut kaksi vuotta syrjässä musiikkimaailmasta. Monet ennustivat fanien unohtavan Elviksen hänen parin vuoden asepalveluksensa aikana. Parker oli toista mieltä. Hän oli varmistanut, että Elviksen esityksiä taltioitiin ennen Saksaan lähtöä tulevia julkaisuja varten. Eikä Elvistä tosiaan unohdettu. Levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin. Listamenestys ei ollut ihan niin huikeaa kuin ennen armeijan palvelukseen astumista.

Kesäkuussa 1959 ilmestynyt single A Big Hunk o' Love oli kuitenkin listaykkönen ja useita kultalevyjä tuli armeijavuosienkin julkaisuista. Las Vegasissa maaliskuun lopussa 1960 kokoontuneessa levykauppiaiden järjestön, National Association of Record Merchandisersin kokouksessa Elvis voitiin taas todeta eniten myyneeksi artistiksi.

Parker oli myös suunnitellut huolellisesti, miten Elvis ottaisi paluun jälkeen paikkansa ykköstähtenä. Armeijaan menokin taisi olla yksi osa Everstin pitkäntähtäimen suunnitelmaa Elviksen urankehityksen vankistamiseksi. Parker oli neuvotellut sekä Elviksen tulevista levytyksistä että elokuvarooleista ja tehnyt rahakkaita sopimuksia tähtensä puolesta ja samalla tietysti varmistaen omankin tulokehityksen.

Katso oheisesta YouTube videolta Elviksen osuus The Frank Sinatra Timex Show'sta

Levytysten lisäksi Elvistä odotti kolmen elokuvan filmaukset kahdeksan kuukauden sisällä. Lisäksi Eversti oli sopinut jo edellisen vuoden heinäkuussa Elvikselle esiintymisen Frank Sinatran TV-ohjelmassa The Frank Sinatra Timex Show. Elvis saisi kahdeksan minuutin esityksestä huikea 125.000 dollarin palkkion. Ensimmäisten levytyssessioiden välissä, maaliskuun lopulla olisi tarkoitus nauhoittaa Miamissa Welcome Home Elvis -niminen jakso tuohon ohjelmaan. Sinatra oli antanut aiemmin vähätteleviä ja halventavia lausuntoja Elviksestä. Nyt Elvis tulisi keräämään ennätysyleisön Sinatran ohjelmalle.

Hill & Range -kustantamon Freddy Bienstockille Eversti oli antanut ohjeet uusien levytyskappaleiden hankkimisesta ja RCA:lle levytysstudion varaamisesta. Uudelle albumille oli jo nimikin Elvis Is Back! - mitäpä muutakaan. Myös levyn kannet oli suunniteltu ja painovalmiina, vaikka levytettäviä kappaleitakaan ei ollut vielä lopullisesti valittu. Myös ensimmäisen singlen julkaisupäivä oli lyöty lukkoon ja kannet suunniteltu sitäkin varten.

Elvis ei tuntunut tietävän näistä suunnitelmista laskeutuessaan armeijan lentokoneesta. Ainakaan kotonaan Gracelandissa pitämässään lehdistötilaisuudessa hän ei osannut – tai halunnut – kertoa mitä tulisi levyttämään tai milloin ensimmäinen levytyssessio tulisi olemaan. "Todennäköisesti tällä viikolla tai ensi viikolla. Ja en tiedä vielä mitä levytän. Minulla on paljon lauluja, olen kerännyt niitä yli kaksi vuotta. En tiedä tarkalleen, millaista tyyppiä tai mitä instrumentteja käytän ... En todellakaan tiedä vielä", hän kertoi toimittajille.

Elvis -mainoskrääsää

Eversti Parker piti huolen, että monenlaista lähinnä naispuolisille ihailijoille suunnattua Elvis-aiheisia oheistuotteita oli taas saatavilla

Lehdissä oli jo esitetty monenlaisia arveluita Elviksen aikeista, muuttaako hän tyyliään ja miten. Monia uusia artisteja oli tullut pinnalle Elviksen asepalveluksessa ollessa. Kiihkeimmät rock ’n’ rollin kasvuvuodet olivat jo ohi, näin ainakin monet otaksuivat. Monet nuoret valkoiset artistit, kuten Bobby Darin, Rick Nelson, Frankie Avalon, Paul Anka, Neil Sedaka ja The Everly Brothers olivat hurmanneet tytöt enimmäkseen hempeillä balladeilla.

Elviksen lailla Sun Recordsilla aloittanut Roy Orbison oli myös siirtynyt menestyksellisesti tunteellisiin balladeihin. Little Richard oli tullut uskoon, Jerry Lee Lewis oli joutunut epäsuosioon naituaan 13-vuotiaan serkkunsa ja Gene Vincent oli muuttanut Eurooppaan. Buddy Holly oli kuollut lento-onnettomuudessa ja ennen kuin Elvis ehti studioon, kuoli myös Eddie Cochran autokolarissa Englannissa.

Paljon oli siis tapahtunut Elviksen poissa ollessa, ei siis ihme, että Elviskin oli hieman epätietoinen mitä tuleman piti, vai oliko sittenkään? Eversti piti tarkkaan huolta siitä, että levytettäväksi valikoitui vain biisejä, joiden tekijät suostuivat antamaan kustannusoikeudet ja huomattavan osan rojalteista Elviksen ja tietysti samalla myös Everstin itsensä hyväksi. Freddy Bienstockin tehtävä oli hoitaa käytännössä nämä järjestelyt. Elviksellä oli kuitenkin viimeinen sana siihen, mitä hän levyttää.

Freddy Bienstock oli teettänyt tarjolla olleista biiseistä demot asetaattilevyille ja käynyt Parkerin käskystä jo Sakassa esittelemässä Elvikselle ehdokkaita tuleviksi levytyskappaleiksi. Elvis oli lisäksi saanut Saksaan ison kasan levyjä pitkin siellä oloaikaansa. Niitä olivat lähettäneet hänelle ystävät Memphisistä, RCA:n edustajat ja ilmeisesti myös toivorikkaat laulujen kirjoittajat. Elvis oli kuunnellut levyjä vapaa-aikoinaan Saksassa olevan ”hovinsa” kanssa ja myös laulanut monia kappaleita pianon tai kitaran säestyksellä ja tallentanut tällaisia esityksiään nauhurillaan. Noita kotiäänityksiähän on sittemmin myös julkaistu levyillä.

Noita Saksassa kuunneltuja ja laulettuja biisejä olivat ainakin The Four Fellowsin hitti Soldier Boy, Vikki Nelsonin levyttämä Like a Baby, Clyde McPhatterin Such a Night, Peggy Leen Fever, sekä Charlie Hodgen kanssa duettona usein laulettu I Will Be Home Again. Bienstock oli ennen maaliskuun sessiota käynyt vielä Gracelandissa esittelemässä uudelleen ehdokkaita tulevalle levylle. Varmasti Elviksellä oli mielessä iso joukko potentiaalisia ehdokkaita levytettäväksi.

Studio on valmiina

RCA Victorin pop-muusikin julkaisujohtaja Stephen ”Steve” Sholes sekä varatoimitusjohtaja ja markkinointijohtaja Walter W. ”Bill” Bullock, jotka olivat ostaneet Elviksen Sun Recordsilta RCA:lle, olivat sopineet sessiosta, tulevista levyjulkaisuista ja niiden markkinoinnista Everstin kanssa. Sholes oli komentanut Chet Atkinsin varamaan riittävän studioajan ja miehityksen levytystä varten.

Edellä mainitun kolmikon sekä Atkinsin ja Porterin lisäksi vain muutamat tiesivät ennakkoon, milloin Elviksen levytyssessio tapahtuu. Sessioon kutsutuille muusikoillekin kerrottiin heitä tarvittavan Jim Reevesin sessiossa. Äänitykset oli suunniteltu tehtäväksi kahdessa osassa, 20.3. olisi ensimmäinen sessio ja 3.4. toinen. Välillä Elvis kävisi Miamissa nauhoittamassa esiintymisen Frank Sinatran tv-show’ssa.

Levytys tapahtui Elvikselle jo tutussa Music Row -alueella sijainneessa RCA:n Nashvillen studiossa. Studio oli rakennettu 1957 ja se korvasi aiemman McGavock Streetillä sijainneen studion, jossa Elvis oli tehnyt ensimmäiset RCA-taltiointinsa tammikuussa 1956. Tuossa levytyssessiossa taltioitiin mm. Heartbreak Hotel. Sessiokitaristina noilla ensimmäisillä taltioinneilla oli Sholesin toinen löytö, huippukitaristi Chet Atkins.

Chet Atkins ja Bill Porter

Chet Atkins ja Bill Porter, RCA Studio B:n tarkkaamossa

Sholes ja hänen lähimmäksi avustajakseen kohonnut Atkins eivät olleet tyytyväisiä McGavock Streetin studioon. Elviksen levyjen menestyksen avittamana he saivat RCA:n johdon vakuuttumaan uuden, paremman studion tarpeellisuudesta. Liikemies Dan Maddox rakensi uuden studiorakennuksen Hawkins Streetin ja 17:sta Avenue Southin kulmaukseen. Uusi studio avattiin marraskuun alussa 1957. Alkuun studio tunnettiin vain RCA:n Nashvillen studiona.

Kun studion viereen valmistui 1965 uusi suurempi, Studio A -nimelle ristitty studio, alettiin tätä aiempaa studiota kutsua nimellä RCA Studio B, jolla nimellä se nykyäänkin tunnetaan. Nykyisin studio on museoitu ja Country Music Hall of Fame and Museumin hallinnoima, yksi Nashvillen ”pyhätöistä” ja suosittu turistikohde. Ennen Saksaan lähtöään Elvis levytti vain kerran tässä uudessa studiossa, tämä tapahtui armeijalomalla kesäkuussa 1958. Tuolloin äänitettiin viisi laulua tulevia singlejulkaisuja varten. Nuo äänitteet tehtiin vielä monona.

Elviksen huikea levymyynti edesauttoi myös Sholesia eteenpäin uralla. 1958 hänet nimitettiin johtamaan RCA:n pop-äänitteiden julkaisua. Sholes puolestaan nimitti Atkisin RCA:n Nashvillen toimintojen johtajaksi. Elviksen poissa ollessa Atkins olikin kohonnut Nashvillen keskeiseksi tuottajaksi. Atkins oli tinkimätön ammattimies niin muusikkona, kuin levytuottajanakin. Atkins oli hankkiutunut eroon Elviksen aiemmissa Nashvillen sessioissa äänittäjänä olleesta Bob Farrisista, joka oli käytöksellään ärsyttänyt studion asiakkaita. Erinäisten vaiheiden jälkeen hänet oli siirretty muualle.

Chet Atkins ja Bill Porter, kuvaaja tuntematon

Ampex Model 300-3

Maaliskuussa 1959 Atkins palkkasi Farrisin tilalle studion pää-äänittäjäksi Bill Porterin. Tämä rekrytointi osoittautui kullan arvoiseksi. Atkins ja Porter ovat molemmat kertoneet oppineensa paljon toisiltaan. Atkins perehdytti Porterin levytysstudiossa työskentelyyn ja aiemmin äänisuunnittelijana WLAC-televisioyhtiössä, Nashvillessa työskennellyt Porter puolestaan osasi kertoa paljon erilaisista mikrofoneista ja akustiikasta. Porter oli Atkinsin tuella kehittänyt studiota merkittävästi, mm. parantamalla sen akustiikkaa ja kaikulaitteistoa, sekä uusimalla muutenkin sen laitteistoa.

Atkinsin mukaan Porter oli kehittynyt nopeasti ja hänen läpilyöntilevynsä oli ollut edellisenä vuonna julkaistu Don Gibsonin single Lonesome Old House / I Couldn't Care Less (RCA Victor ‎47-7505). Monta muutakin listahittiä Porter oli ehtinyt äänittää ennen tätä Elviksen Sessiota. Atkins luotti täysin Porteriin ja on sanonut myöhemmin Porterin luoneen studion äänen. Myös studiossa lukemattomissa sessioissa soittanut basisti Bob Moore on todennut Porterin muuttaneen täysin studion äänen tultuaan sinne 1959. Sholes puolestaan luotti sekä Atkinsiin että Porteriin. Eversti Parker hieman empi Nashvillen studion käyttämistä, mutta tiukan aikataulun vuoksi suostui lopulta siihen.

Studio B:ssä oli käytössä Elviksen sessioiden aikaan kaksi nauhuria, kaksiraitainen Ampex 350-2 ja kolmiraitainen Ampex 300-3. Vaikka kolmiraitainen Ampex oli tuonut markkinoille jo 50-luvun alussa ja Les Paul ja Ampex olivat toteuttaneet kahdeksan raitaisen nauhurin jo 1957, olivat moniraitanauhurit vasta tunkeutumassa toden teolla studioiden vakiokalustoksi. Elviksen aiemmat äänitteet oli tehty pääosin monolaitteilla. Stereoäänityksiä oli kyllä tehty Radio Recorders Studiolla, Hollywoodissa jo vuonna 1957. Silloin oli käytössä vain kaksiraitainen tallennin. Tuonkin session tulokset julkaistiin kuitenkin alun perin monoäänitteinä. Stereotallenne oli vain varmuuskopio, sitä hyödynnettiin vasta yli kolmekymmentä myöhemmin.

Neumann U47 -mikrofoni

Neumann U47 -mikrofoni, jollaisella Elviksen laulu taltioitiin. Kuva: JacoTen / Wikimedia Commons, lisenssi: CC BY-SA 3.0

Mikrofoneina käytettiin tuon ajan huippulaiteita, laulusolistia varten oli Neumann U47, taustalaulu äänitettiin Neumann U48 ja KM 56 -mikeillä, sähkökitaran tallennukseen käytettiin myös Neumann U48:aa, bassolle RCA 44 BX -mikkiä, bassorummulle RCA 77 D ja muuten rummuille Neumann KM 56 -mikkiä ja pianolle Altec 33 BX -mikkiä. Elviksen aiemmin RCA:n studioissa tekemissä äänityksissä käytettiin yhtiön omia mikrofoneja, mutta nyt Atkins ja Porter olivat saaneet hankkia saksalaisia Neumann-mikkejä.

Entisaikojen äänittäjät olivat kekseliäitä, he kehittivät erilaisia keinoja kaikuefektin luomiseksi. RCA:n vanhalla studiolla oli Elviksen ensimmäisissä levytyksissä kaikin keinoin yritetty jäljitellä Sun Recordsin studion maagista kaikua. Vuonna 1957 saksalainen EMT toi markkinoille ensimmäisen levykaikulaitteen, legendaariseksi muodostuneen ja yhä monissa studiossa käytössä olevan mallinsa EMT 140. RCA:n Nashvillen studiolle oli hankittu kaksi kappaletta noita EMT:n laitteita.

Ne olivat kooltaan melko massiivisia, painoivat 600 kiloa ja sen levyjen koko oli 2 x 3 metriä. EMT:n kaikua on kuvailtu lämpimäksi, avoimeksi ja luonnolliseksi. Levykaiku koostui kahdesta ohuesta, resonoivasta levystä, joka on ripustettu nurkistaan teräsrunkoon jousenkiristimillä. Levyn keskellä on anturi, johon ääni johdetaan studion äänipöydästä, äänen voimasta levy värähteli, mikä luo kaiun vaikutuksen. Laitteen laidoilla oli yksi tai kaksi (mono- tai stereo) mikrofonia, jotka välittivät kaiutetun äänen takaisin. Levyjen etäisyyttä ja jousien kireyttä säätämällä voitiin vaikuttaa kaiun pituuteen. Tuo yksinkertainen koneisto oli sijoitettu puisen kotelon sisälle. Lisää EMT:n levykaiusta voit lukea Wikiaudion artikkelista.

Katso oheisesta YouTube videolta esitys levykauiun toimintaperiaatteesta

Porter oli perehtynyt syvällisesti noiden kaikulaitteiden käyttöön, hän oli oivaltanut, että myös jäähdytyksellä oli suuri merkitys kaiun sävyyn. Kylmä ilma supisti metallia ja niin äänestä tuli kirkkaampi. RCA:n studiossa kaikulaitteet oli sijoitettu erilliseen huoneeseen, jota pidettiin viileänä. Oikeanlaisen kaiun aikaansaaminen oli paljolti kiinni äänittäjän kokeilujen tulosta. Porter kertoo tulleensa aina muutamaa tuntia ennen äänitysten aloitusta studiolle ja laittaneensa ensimmäisenä kellarissa olleen kaikulaitteiden tilan jäähdytyksen täysille.

RCA:lla oli käytössään myös kaikukammio eli erillinen suljettu kaikuva huone, johon ääni niin ikään johdettiin äänityspöydästä ja oikealla tavalla asetetut mikrofonit välittivät takaisin huonekaiulla täydennetyn äänen. Porter käytti äänittäessään näitä molempia kaikuelementtejä äänen täydentämiseen. Ne olivat yksi olennainen osa RCA:n studion kuuluisaksi tullutta Nashville Soundia.

Studio B -akustoidut seinät

Studion seiniin Porter oli kiinnityttänyt akustiikkalevyjä palkeiden tapaan eliminoidakseen kaiun, kuvaaja tuntematon

Elviksen äänitteiden uudelleen julkaisuista pitkään vastannut tanskalainen Ernst Jørgensen toteaa kirjassaan Elvis Presley A Life in Music – The Complete Recording Sessions studion äänitystekniikan tehneen valtavan harppauksen Elviksen poissa ollessa. Jørgensen kertoo myös, että ensimmäisen singlejulkaisun sisällöstä oli sovittu jo ennen levytyssessiota.

Porter ei ollut tavannut aiemmin Elvistä. Vuonna 1987 antamassaan haastattelussa Porter kertoi ”Kun teet kolme, neljä istuntoa päivässä, taiteilijat tulevat sisään ja menevät ulos, toiset tiedät, toiset et, jotkut ovat suuria taiteilijoita, toiset eivät, teet vain työsi ja menet kotiin. Tiesin, kuka Elvis oli minulle mutta hän oli vain asiakas asiakkaisen joukossa. En tiennyt, pitäisikö Elvis minusta alun perin vai ei”

Eversti Parker ja Steve Sholes olivat pohtineet myös session miehitystä, kumpikin oli ilmeisesti nähnyt viisaammaksi luopua Elviksen SUN-ajoilta peräisin olleesta bändistä Scotty Moore, Bill Black ja D.J. Fontana. Black oli jo perustanut oman Combon ja menestynyt sillä, eikä ollut kiinnostunut palaamaan Elviksen bändiin. Scotty oli perustanut oman Fernwood-levymerkin ja saanut pikkuhittejä tuottamillaan levyillä. D.J. oli soittanut erilaisissa kokoonpanoissa. Sekä Scotty ja D.J. Ilmaisivat halukkuutensa soittaa jälleen Elviksen kanssa. Elvis oli lojaali häntä pitkään uskollisina palvelleille ja sanoi jatkavansa heidän kanssaan, eikä siihen ollut muilla sanomista.

3.3.2020 Raimo Öystilä

Scotty, Bill & D.J.

Elviksen vanha bändi: Scotty Moore (kitara), Bill Black (basso), DJ Fontana (rummut)

Tarina jatkuu...

Artikkelisarjan seuraavassa osassa Elvis saapuu RCA:n Nashvillen studiolle ja äänitykset käynnistyvät. Samalla selviää, keitä muita sessiossa lopulta soitti ja kerron levytyssessioiden etenemisestä biisi biisiltä. Jatkoartikkeleissa esittelen myös sessioiden tuloksista julkaistut äänitteet. Lue osa 2.

Mukana sessiossa

Tässä lyhyt esittely maalis-huhtikuun 1960 sessioissa mukana tavalla tai toisella olleista.

Eversti Tom Parker

Thomas Andrew Parker syntyi 26.6.1909 Hollannissa Andreas Cornelis van Kuijk -nimisenä. Parker muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin laittomana siirtolaisena 20-vuotiaana. Hän työskenteli alkuun kiertävässä sirkuksessa ja kiinnostui varhain musiikkibisneksestä. Hänen ensimmäinen asiakkaansa oli Gene Austin, jonka hän kuitenkin pian hylkäsi. 1945 Parkerista tuli nousevan kantritähden Eddy Arnoldin manageri.

Everstin arvonimen Parker sai 1948 Louisianan kuvernööriksi nousseelta entiseltä kantritähdeltä Jimmie Davisilta vastineeksi hänen vaalikampanjansa hyväksi tekemästään työstä. Vuonna 1953 Parkerista tuli Hank Snown manageri. Alkuvuodesta 1955 Parker kuuli nuoresta kohutusta uudesta laulajasta nimeltään Elvis Presley ja palkkasi hänet eräälle Snown kiertueelle Parker lämmittelijäksi.

The Colonel

Elvis ja Eversti Parker heistä kertovan Alanna Nashin kirjan kansikuvassa

Pian Parkerista tuli Elviksen manageri ja hänen ensimmäinen tehtävänsä oli levytyssopimuksen hankkiminen suurelta valtakunnalliselta levy-yhtiöltä. Marraskuussa 1955 Parker sai lopulta riittävän suuren tarjouksen RCA Victorilta. Parker toimi Elviksen managerina tämän kuolemaan saakka. Parkerilla ei ollut Yhdysvaltojen passia.

Arvelujen mukaan hän ei uskaltanut hakea passia, koska hänen on epäilty sekaantuneen erään henkilön kuolemaan kotimaassaan. Parkerin passittomuuden on arveltu olleen syy sille, ettei Elvis koskaan esiintynyt kotimaansa ulkopuolella. Paljon on Parkeria kritisoitu ja varmasti ihan aiheestakin, mutta kieltämättä hänellä kuitenkin oli myös ansionsa Elviksen uran edistämisessä ja vahvistamisessa.

Tom Parker kuoli 87-vuotiaana Las Vegasissa 21.1.1997.


Bill Bullock

Walter W. Bullock oli aloittanut Victorin palveluksessa 1926 kustannusvirkailijana yhtiön pääkonttorissa Camdenissa New Jerseyssä. 1939 Bullock siirtyi yhtiön Hollywoodin toimintojen apulaisjohtajaksi. Seuraavaksi Indianapolisin tehtaiden johtotehtäviin ja vuonna 1945 RCA Distributing Corporation -yrityksen operatiiviseksi johtajaksi Detroitiin.

Seuraavana oli vuorossa RCA Victorin aluejohtajan pesti Los Angelesissa. Vuonna 1951 Bullock nimitettiin RCA Victorin myynnin suunnittelupäälliköksi ja 1951 Bullock sai vastuulleen yhtiön singlelevyjen tuotannon ja markkinoinnin. Tuossa tehtävässä Bullock oli yhdessä Steve Sholesin kanssa neuvottelemassa Eversti Parkerin kanssa Elviksen kiinnityksestä yhtiön artistiksi.

Bill Bullockin telefax

Bill Bullockin Eversti Parkesille 28.10.1955 lähettämä telefax, joka ei vielä kuitenkaan tyydyttänyt Parkeria

Ilmeisesti pitkälti Elviksen menestyksen tuoman kassavirran ansiosta Bullock nimettiin 1956 yhtiön varatoimitusjohtajaksi vastuullaan yhtiön tuotteiden tuotanto, markkinointi ja artistien kiinnitys. Vuonna 1960 Bullock nousi vielä yhden portaan ylöspäin ja vastasi edelleen ”vice president” tittelillä yhtiön markkinoinnista ja koko liiketoiminnasta. Heinäkuussa 1963 Bill Bullock siirtyi eläkkeelle.


Steve Sholes

Stephen Henry Sholes oli yli 20 vuotta Elvistä vanhempi, hän oli syntynyt 12.2.1911. Hänen isänsä oli jo työskennellyt Victor Talking Machine Companyn palveluksessa. Valmistuttuaan yliopistosta Steve Sholes pääsi RCA Victorin Radio-osastolle. Saksofonia ja klarinettia tanssiorkestereissa soittanutta Sholesia kiinnostivat äänilevyt ja hän vaihtoi pian RCA Victorin ääniteliiketoimintaan. Toisen maailman sodan jälkeen alkoi kantrimusiikin nousu ja Sholes nimettiin RCA Victorin aluejohtajaksi Nashvilleen. Sholes kiinnitti pian yhtiön artisteiksi lahjakkaita kantriartisteja- ja muusikoita kuten Eddy Arnoldin ja Hank Snown.

1947 Sholes teki sopimuksen nuoren lahjakkaan kitaristin Chet Atkinsin kanssa, josta hän teki 1952 apulaistuottajansa. Kaikista tärkein Sholesin löytö oli monien mielestä Elvis Presley, jonka kanssa Sholes allekirjoitti levytyssopimuksen 21.11.1955. Sholesista tuli samalla Elviksen tuottaja ja a&r-mies.

Steve Sholes

Steve Sholes, kuva: Country Music Hall of Fame

Elviksen huikea menestys siivitti myös Sholesia eteenpäin urallaan, hänestä tuli RCA:n pop-singlejen ja albumien liiketoiminnan johtaja vuonna 1958 ja RCA:n länsirannikon aluejohtaja 1961 ja lopulta vuonna 1963 RCA Victorin varatoimitusjohtaja. Sholes jatkoi kuitenkin pitkään Elviksen tuottajana.

Sholes toimi myös Country Music Associationin (CMA) ja Country Music Foundationin (CMF) hallituksissa. Hän oli myös perustamassa Country Music Hall of Famea, jonka jäseneksi hänet nimettiin 1967. Steve Sholes kuoli 22.4.1968 ollessaan matkalla ystäviensä Homerin ja Jethron konserttiin Nashvillessa.


Freddy Bienstock

Freddy Bienstock syntyi Sveitsissä 24.4.1923 ja muutti kolmivuotiaana Wieniin. Natsi-Saksan liitettyä Itävallan Saksaan, Bienstockin perhe muutti 1938 Yhdysvaltoihin.

14-vuotiaana Bienstock sai työpaikan varastonhoitajana Chappell Music -yhtiössä. 50-luvulla hän siirtyi serkkujensa Jean ja Julian Aberbachin musiikkikustantamoon Hill & Range, josta oli tullut kantrimusiikin hallitseva kustantaja. Bienstock tutustui Eddy Arnoldin ja Hank Snown managerina toimineeseen Tom Parkeriin ja heistä tuli pitkäaikaiset liikekumppanit.

Stuck On You -nuottijulkaisu

Hill & Range kustantamo julkaisi Elviksen levyttämien laulujen nuotteja, joiden myynnistä Elviskin sai osan, vaikkei ollut lauluja kirjoittanutkaan

Samaan aikaan Elviksen RCA-sopimuksen kanssa Parker junaili myös Elvikselle kustannussopimuksen Hill & Rangen kanssa. Bienstockista tuli sen myötä Elviksen levytyskappaleiden ”hovihankkija”. Parkerin kanssa sopimansa mukaisesti Bienstock neuvotteli lauluntekijöiden kanssa aina erityisehdot, jotka takasivat kustantajalle ja Elvikselle osuuden levytyskappaleiden lauluntekijöiden rojalteista.

Vuonna 1966 Bienstock osti Hill and Range -yhtiön englantilaisen tytäryhtiön Belinda Musicin ja muutti sen nimeksi Carlin Music Co. Vuonna 1969 Bienstock lähti Hill and Rangestä ja perusti Yhdysvaltoihin yhteisyrityksen lauluntekijöiden Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kanssa, yhtiö sai nimekseen The Hudson Bay Music Company.

Bienstock laajensi kustannusimperiumia ostamalla ensimmäisen työnantajansa Chappell Musicin ja tekemällä kustannussopimuksia Yhdysvaltojen lisäksi erityisesti englantilaisten lauluntekijöiden kanssa. Bienstockista tuli yksi musiikkikustannuksen merkittävimmistä moguleista. Bienstock kuoli 86-vuotiaana 20.9.2009 kotonaan Manhattanilla.


Chet Atkins

Chester Burton Atkins syntyi 20.6.1924 pienessä kylässä, lähellä Luttrellia, Itä-Tennesseessä. Atkinsin koti oli musikaalinen ja Chet opetteli jo hyvin nuorena soittamaan viulua ja vaihtoi hieman myöhemmin kitaraan, jonka soittoa hän opetteli hyvin intohimoisesti. Atkins asui syrjäisellä maaseudulla ja itse tehdyn radion kautta hän imi vaikutteet soittoonsa.

Atkins omaksui uudenlaisen tavan soittaa kitaraa ja jo hyvin nuorena hän päätti ryhtyä ammattimuusikoksi. Atkins soitti vuosia radioasemilla kotivaltiossaan Tennesseessä tai sen naapurivaltioissa. 1947 RCA Victorin Steve Sholes tarjosi Atkinsille levytysmahdollisuutta, siitä alkoi Atkinsin pitkä jakso RCA:n palveluksessa. 1950 luvun alussa Atkins päätyi Nashvilleen ja 1952 Sholes palkkasi Atkinsin apulaistuottajaksi RCA:lle.

Chet Atkins RCA Victorin promokuvassa

RCA Victorin promokuvassa Chet Atkins ja Gibson L-10, jolla Atkins soitti ensimmäisessä RCA:n levytyssessiossa

Atkins levytti ahkerasti soolojulkaisuja ja soitti lukemattomissa muiden artistien sessioissa. Häntä voit kuulla mm. Carter Familyn, Hank Williamsin, Eddy Arnoldin, Everly Brothersien ja Jim Reevesin levyillä. Atkins soitti kitaraa myös Elviksen ensimmäisissä RCA:n levytyssessioissa.

Sholesin saatua siirron länsirannikolle, tuli Atkinsista RCA:n Nashvillen alueen johtaja. Kaiken muun työn ohella Atkins jatkoi tuottajana ja kehitti merkittävästi RCA:n studiota Nashvillessa. Atkinsia pidetään yhdessä Owen Bradleyn kanssa Nashville Soundin luojana. Atkins auttoi urallaan eteenpäin monia myöhemmin hyvin tunnetuksi tulleita kantriartisteja, kuten Willie Nelson, Waylon Jennings, Jerry Reed ja Dolly Parton.

Atkins ei paljoa osallistunut Elviksen myöhempiin sessioihin. Everstin vaatimuksesta Steve Sholes toimi Elviksen tuottajana Nashvillen sessioissa ja Hollywoodin sessioiden tuottajat tulivat yleensä elokuvastudioilta. 1966 Atkins palkkasi Felton Jarvisin Elviksen tuottajaksi ja Jarvis hoitikin tuota pestiä Elviksen kuolemaan saakka.

Sholesin kuoltua Atkinsista tuli RCA:n varatoimitusjohtaja, vastuualueenaan kantrimusiikki. Sairastuttuaan 1973 syöpään, Atkins luopui asemastaan RCA:lla ja keskittyi sen jälkeen soittamiseen. Atkins levytti hyvin ahkeraan hyvin monenlaista musiikkia ja teki kiertueita mm. vanhojen sessiokavereidensa Floyd Cramerin ja Boots Randolphin kanssa. Atkins teki yhteisiä levyjä mm. Marle Travisin, Jerry Reedin, Les Paulin ja Mark Knopflerin kanssa.

Atkins oli ja on edelleenkin erittäin arvostettu sekä musiikkialan vaikuttajana että muusikkona. Hän sai 14 Grammy-palkintoa ja yhdeksän Country Music Association -palkintoa vuoden instrumentalistille. Vuonna 1993 hän sai Grammyn palkinnon elämäntyöstään kantrimusiikin parissa. Atkins on nimetty Country Music-, Musicians- sekä Rock and Roll Hall of Fameen.

Atkinsin syöpä uusiutui 1996 ja hän kuoli kotonaan Nashvillessa 30.6.2001.

Lue lisää Chet Atkinsin urasta artikkelistamme: Chet Atkins - Certified Guitar Player - Osa 1: Nuori Atkins löytää tyylinsä


Bill Porter

Bill Porter syntyi 15. kesäkuuta 1931 ja oli siten muutaman vuoden Elvistä vanhempi. Porter toimi RCA:n Nashvillen studion pää-äänittäjänä elokuuhun 1963 saakka. Äänittäen vielä useaan otteeseen myös Elvistä. Porter äänitti myös monet Everly Brothersien, Roy Orbisonin sekä monien kantriartistien suurimmat hitit. Porter lähti RCA:lta riitauduttuaan yhtiön kanssa. Porter oli perustanut pienen musiikkikustantamon, jota RCA:n henkilöstöosasto ei sulattanut, vaikkei se hirveän poikkeuksellista ollut, myös Atkinsilla oli oma kustantamoyritys.

Chet Atkins totesi myöhemmin ”Porterin lähdettyä studion ääni ei ollut koskaan sama, ei koskaan niin upea”. Sholes yritti vielä taivutella Porteria palaamaan, mutta turhaan. Lähdettyään RCA:lta Porter työskenteli hetken Columbian Studiossa Nashvillessa. Vuodet 1964–66 Porter toimi äänittäjänä Fred Fosterin Monument Recordsin studiossa Nashvillessa, äänittäen siellä jälleen mm. Roy Orbisonia.

Bill Porter

Bill Porter Shure-mikrofonien mainoksessa 1970-luvulla

Sen jälkeen hän muutti Las Vegasiin ja perusti sinne oman United Recording Studion, jossa hänen asiakkainaan olivat mm. Louis Armstrong, Glen Campbell, Harry Belafonte, Diana Ross ja Supremes, Sammy Davis Jr., Pat Boone, Barbra Streisand, Frankie Laine, Gladys Knight & the Pips, Buddy Rich.

Joulukuun lopulla 1969 Elvis pyysi Porteria auttamaan hänen konserttiensa äänentoistossa. Porter vastasi sitten Elviksen konserttien äänestä Elviksen kuolemaan saakka. Viimeisenä palveluksenaan Elvikselle Porter nauhoitti Vernon Presleyn pyynnöstä Elviksen hautajaistilaisuuden Memphisissä.

Lokakuussa 1972 Porter nimitettiin Country Music Associationin (CMA) toimitusjohtajaksi. 1975 Porter palkattiin Miamin yliopiston alaiseen Frost School of Music’in opettamaan musiikin tallennustekniikka. Porter loi oppilaitoksen opetussuunnitelman ja johti koulutusohjelmaa useiden vuosien ajan, jatkaen samalla Elviksen palveluksessa.

Kahdeksankymmentäluvulla hän työskenteli lyhyen aikaa äänityslaitteita valmistamassa yrityksessä Memphisissä sekä saarnaaja Jimmy Swaggartin palveluksessa, toimien satunnaisesti myös tuottajana ja äänittäjänä.

Vuonna 1985 Porter aloitti apulaisprofessorina musiikkiopistossa Coloradon yliopistossa, Denverissä opettaen siellä äänitekniikkaa ja musiikin historiaa. Sen jälkeen hän toimi Louisvillessa äänitystudiota pyörittäneen Allen-Martin Productionsin toimitusjohtajana. Myöhemmin hän toimi opettajana myös Websterin yliopistossa, St. Louisissa.

Porter sai ensimmäisenä äänittäjänä Technical Excellence & Creative Arwards -palkinnon 1992. Bill Porter kuoli 79-vuotiaana 7.7.2010.


Sessioon osallistuneiden muusikoiden esittely sisältyy artikkelisarjan seuraavaan osaan.

Elvis Is Back! versioita

Kommentoi / Anna palautetta!

Mitä mieltä olit artikkelista? Minkälaisia mietteitä artikkeli sinussa herätti?


Palautteet

Seppo 3.3.2020
Kiitos ! Olet jälleen tehnyt mielenkiintoisen jutun minullekkin tärkeästä levystä. Mistä ihmeestä olet näitä tietoja kaivanut? Minä olen aina ihmetellyt sitä, kun aina joskus mainitaan, että P J Proby olisi laulanut Elvikselle demobiisejä. Oletko sinä törmännyt asiassa viralliseen tietoon. Koska julkaiset toisen osan?

Vastaus: Kiitos Seppo! Aineistoja juttuihin olen kerännyt pidemmän aikaa, niin tähänkin. Olen myös törmännyt muutamissa lähteissä P.J. Probyn osalta tuollaiseen tietoon, mm. Wikipediassa Probyn tiedoissa kerrotaan hänen tehneen demonauhoituksia Elvikselle. Voi se hyvinkin pitää paikaansa.
Mika Saarinen 3.3.2020
Tämä juttu on erinomainen, kaikkine taustatietoineen. Lisää samanlaista!
Mika Heinonen 19.10.2020
Hieno upea artikkeli

-->