"Ensin oli Kapa ja idea suomalaisesta country-rock bändistä. Kapa syntyi Nurmeksessa ja vietti nuoruutensa Tampereella, näin ollen ei ihme, että kun lauluja alkoi syntyä aiheet usein tulivat niistä maisemista. Nääsvillen Veljekset perustettiin 1983. Samana vuonna tehtiin ensimmäinen LP 'Sankarien seurassa' ja vuotta myöhemmin 'Mutta muista'. Pian tämän jälkeen alunperin viisi miehinen kokoonpano tiivistyi kolmeksi: Kapa, Hannu ja Pekka, Kolme alkuperäistä Nääsvillen veljestä ovat tämän uuden kolmannen levyn takana, jonka nimeksi tuli luonnollisesti kolmonen. Maanläheistä rappausta sanoisi Kapa", kerrotaan albumin takakannessa bändin historiasta.

Bändin jäsenet asuivat tuolloin eripuolilla Etelä-Suomea, Pekka Itkonen Helsingissä, Hannu Tuovinen Heinolassa ja Kapa Ahonen oli ankkuroitunut Turkuun. Se toi omat haasteensa keikkailuun ja levyn tekoon. "Siihen aikaan alkoi kuolla elävä musiikki paikoista. Bändi kutistui trioksi ihan olosuhteiden pakosta. Haettiin ehkä hieman liian kunnianhimoista, emulaattori tuli mukaan ja Erkki Mäkinen tekstinkirjoittajaksi. Silloin haluttiin kokoeilla vähän erilaista, Hannu soitti koskettimia, minä bassoa, Pekka rumpuja, Hannu vaihtoi välillä kitaraan. Keikat oli kahdeksasta puoli kahteen ravintoloissa, aika raskasta oli soittaa niin pitkiä keikkoja triona", kuvaili Ahonen elokuussa 2024 tunnelmia albumin 3 tekemisen aikaan.

Myöhemmillekin Veljesten levyille sanoituksia tehnyt turkulainen näytelmäkirjailija Mäkinen on kirjoittanut lauluteksteistä viisi ja Laine yhden. Laineen sanoituksia on levytetty noin sata kappaletta. Eniten hän teki niitä 60- ja 70-lukujen molemmin puolin ja useimmin niitä ovat levyttäneet M.A.Numminen ja Badding Somerjoki. Mäkisen sanoitustuotanto on hieman suppeampi. Eniten hänen tekstejään lienee levyttänyt Anneli Saaristo. Kapa Ahonen on itse ehtinyt kirjoittamaan nyt vain neljän laulun tarinat. Laulujen tarinamaailma poikkeaakin nyt aiemmista levyistä. Ahonen on kuitenkin loihtinut melodiat laulutekstien ympärille kahta lukuun ottamatta.

"Noita ns. sävellyksiäni joita mä sanon sointuväännöksiksi leimaa rosoisuus. Se ei oo viimisen päälle hiottua, ei riimit eikä soitto. Minusta se on hyvä tehokeino. Uskon että rosoisempaan suuntaan ollaan menossa. Paljon tosta ollaan juteltu muttei sitä halua liikaa filosofioida, tulee mitä tulee. Kuitenkin mä kirjoitan biisejä enemmän itteileni kuin yleisölle. Maanläheinen meininki on aina ollu mun sydäntä lähellä — sellanen puhuttelevuuden henki on pääasia. Mua ei esimerkiksi voi pitää minään countryfriikkinä, levyhyllystä löytyy tavaraa laidasta laitaan. Mut yhdistävä linkki on toi maanläheisyys. Mä lähden aina siitä, että parhaat laulut on tekemättä vielä ja ideoitahan tämä päivä on pullollaan", analysoi Kapa Ahonen laulujen tekemistään Rumballe (21/1986) antamassaan haastattelussa.

Mäkisen laulutekstit poikkesivat selvästi Ahosen tyylistä. "Mäkinen oli kirjailija ja äärimmäisen tarkka teksteistään, jos halusi jotain muuttaa, ei se antanut pilkkuakaan muuttaa. Sen tekstit oli tiukkoja, menee ensin ylitte kaalin. Sitten kun kuuntelee moneen kertaa, vasta tajuaa sen hienouden", kertoi Kapa Ahonen elokuussa 2024. Muutkin lainaukset jäljempänä, joissa ei mainita lähdettä ovat samasta haastattelussa.

Mäkinen löytää tarinoiden aiheita yllättävistäkin aiheista. Luottokortit taisivat Suomessa yleistyä laajojen kansalaispiirien käyttöön, ainakin itse hankin sellaisen hieman noihin aikoihin. Luottokortti on löytänyt tiensä kahteen Mäkisen tekstiin, avausbiisissä Yö luottokortilla laulun nimeen saakka sekä Vain yhden kerran elämässä "hän luottokortilla helvettiin lensi ja tuli sieltä takaisin". Viimeksi mainittu laulu kertoo jo edesmenneestä Lipposen Artsin nakkikioskista. Albumia Folk & Country lehdessä arvioinut nimimerkki JA (Juhani Aalto) kirjoitti "laulun alku lähtee kuin Dylanin All Along The Watchtower. Nurmio (Hän muistuta ei ketään muuta) ja Peitsamo (Ääni radiossa) vaikutteita JA löysi Mäkisen kirjoittamista lauluista.

Albumin teksteistä JA sanaili: "Sanoitukset eivät ole hassumpia, joskin turhan murheen murtamia liiaksikin. Ei kai elämä näin kamalaa ole... Joku iloisempi biisi voisi piristää yleisilmettä ihan kummastikin". "Musiikillinen yleisilme levyllä on turhan nukuttava. Ja sitten kun rokataan (Elää läpi elämän), niin rapataan vähän turhankin paljon. Välimuotoa ei oikein tunnu löytyvän. Olli Haaviston pedal steel tuo kaivattua vaihtelua, mutta vain kolmessa kappaleessa. Kaikesta kritiikistä huolimatta: Ihan kuunneltava levy. Sävelradion tauottomaan sopivaa", jatoi JA.

Jarkko Laine on tavoittanut hyvin kantrilaulun tarinan kerronnan peruselementit laulussaan. Vanha kantrilaulu onkin albumin parhaimmistoa. "Soitin hänelle ja kysyin. Sitä piti vähän työstää, en saanut sitä aluksi osumaan melodiaan. Tekstissä on joutavanpäiväisyyttä, mutta kadehdin, että joku osaa saada joutavanpäiväisyyteen tietyn ytimen – se kertoo Jarkko Laineen neroudesta. Olisin halunnut enemmän sen tekstejä, mutta sitä ei saanut mistää kiinni. Sillä ei ollut millään tavalla tää digitaalisuus hallussa. Se oli kirjailijaliiton puheenjohtaja ja kävi jokapäivä bussilla Helsingissä".

Harry Frantsin pedal-steel oli tuonut oikeaa kantriväriä Nääsvillen Veljesten aiemmille levyille. Frantsin poistuttua kuvioista pitää löytää uusi mies. "Harry oli jäänyt pois kuvioista ja me haluttiin käyttää sitten jotain muuta. Tiedettiin, että Haavisto Olli oli ykkönen, paras stilikan soittajista. Mä soitin vain Ollille ja se tuli sinne Karjaalle, soitti nää osuutensa. Se oli täysin ammattimies, antoi omia ehdotuksiaan, ei mitään tupputanu. Sen kanssa oli helppoa olla studiossa, kaikki toimi. Saatoin soittaa sille jonkun pohjan mitä oli tehty ja kysyä, onko hänellä tähän jotain. Olli sanoi kokeillaan tätä, niin se meni".

Hannu Tuovinen vastaa edellisen levyn tapaan omiensa sävelmistä, teksteistä ja laulusta. Tuovisen silkkaa rokkia olevat biisit eroavat selvästi Ahosen tuotoksista. Kitara ulvoo ja rummut kumisevat, jälkimmäisessä isossa roolissa on myös Haaviston Ollin pedal-steel. Tuovinen on toiminut myös tuottajana ja sovittajana. Albumin monipuoliset soundit lienevät siis pitkälti hänen ansiotaan.

Albumin upeana päätöksenä kuullaan neljä Kapa Ahosen kokonaan itse kirjoittamaa laulua ja kyllähän niissä jotenkin kuulee omien tekstien istuvan parhaiten Kapan tulkittaviksi. Voisin sanoa, että näissä lauluissa teksti ja melodia ovat tiiviimmin yhtä. Englantilaisen astronomin ja matemaatikon Edmond Halleyn mukaan nimetty Halleyn komeetta oli ajankohtainen levyn tekemisen aikaan, olihan se juuri tuolloin lähimpänä aurinkoa ja kaikkialla ihmiset tähyilivät taivaalta tuota outoa valoilmiötä. Seuraava mahdollisuus on vasta vuonna 2061. Toteutuksessa on vahvasti mukana maailmanmusiikin elementtejä. Sitten alkuaikojen Ahonen on kehittynyt tekstin kirjoittamisessa, alkuaikojen hienoinen kömpelyys on poissa. Ahonen kirjoittaa tiivistä tekstiä, ei maalaile korulauseita, vaan keskittyy olennaiseen. Tämä pätee kaikkiin näihin neljään päätöskappaleeseen.

Kautta aikojen kiehtonut olet ihmisten mieliä
sinuun on liitetty suurten tapahtumien enteitä
joskus olet herättänyt ihmisissä taikauskoista pelkoa
kai onnistuit säikyttämään jopa Tsingis Khania
Vain sinut nimeltä tunnen miljardien komeettojen joukosta

Muistutat olemassaolostasi, kun käyt täällä kääntymässä
tulit ajallaan, mutta harvoin käyt näyttäytymässä
Neptunuksen ja Pluton taakse asti vie ratasi
enkä näkemässä enää voi olla uutta tuloasi
Vain sinut nimeltä tunnen miljardien komeettojen joukosta

Soittajauransa musiikillisia juuria Kapa valottaa 50-luvun rockabillykompissa kulkevassa laulussaan Pääsin bändiin soittamaan. Albumin toinen vierailija Tapani Puranen vastannee tuon ajan muotisoittimella E-mu Systemsin Emulaattorilla Yksinäisten puistossa laulun kiehtovasta soundista. Vielä yksi laulu on haikean kaunis balladi Ahosen nuoruuden kaupungille Nääsvillelle. Laulu tuo vääjäämättä itsellenikin mieleen rakkaita muistoja tuosta kaupungista.

Vielä yksi laulu Nääsvillestä
Vielä yksi laulu minun ikävästä
ja vuosista menneistä

Hyvästiksi vielä minä katson taa
nuoruuteni kaupunkia en voi unohtaa

Vielä yksi laulu Nääsvillestä
Vielä yksi laulu minun ikävästä
ja vuosista menneistä

Jussi Raittinen lausui Muusikko-lehden Raittisen ramohvooni kolumnissaan albumista seuraavaa "Veljessarja on nyttemmin harventunut kolmimiehiseksi: Kapa Ahonen, Pekka Itkonen ja Hannu Tuovinen. Vaan eipä hätää, Tuovinen tunnetaan myös nimellä Kymmenottelija, kuvastaakseen titteli hänen armotonta monipuolisuuttaan erilaisten soittokoneiden hallinnassa. Tällä levyllä on kaikki kohdallaan, toivomaan jää vain paria edellisellä kuullun Kettusen veljesten tasoista kappaletta. Ei silti, olen kyllä melko myyty kappalaiden Vanha kantrilaulu ja Vielä yksi laulu edessä."

"Vastikään ilmestynyt lp Kolmonen pitää sisällään yllättävän rockahtavaa tarinointia elämän ala- ja ylämäistä. Bändi ei jää nyyhkimään eikä piehtaroimaan itsesäälin teemoissa, countryn kliseissä tai arvattavissa kuvioissa. Kaiken kaikkiaan Veljekset on löytänyt uskottavan tyylin tehdä musiikkia sille väliinputoajaryhmälle, joka vierastaa modernia rockia ja iskelmää. Veljekset voi ottaa kevyesti ja samalla tosissaan tuntematta itseään naurettavaksi. Itselläni ei ole vähäisintäkään aikomusta ryhtyä counttry-käännynnäiseksi, mutta positiivisen vaikutuksen Kolmonen joka tapauksessa on tehnyt", kommentoi albumia pelkällä sukunimellään esiintynyt Sundholm (Rumba 21/1986).