Nääsvillen veljekset muodostui SF Linen laivoilla. Nykyään yhtiö tunnetaan nimellä Viking Line. Kapa Ahonen ja Harry Frantsi olivat soittaneet samoissa bändeissä jo Göteborgissa ja jakaneet yhteistyötä Suomessa ja levyttäneetkin jo Daltonen Veljekset ja Ben Poco -kokoonpanoissa. Nalle Vartiaisen kanssa Ahonen oli soittanut 70-luvun alussa ennen Ruotsiin muuttoaan tanssibändissä Vaaleanpunaiset Pantterit. Vartiainen puolestaan tunsi mm. Irwinin bändissä soittaneen rumpali Pekka Itkosen. Jossain vaiheessa Itkosesta tuli Aurella, Turella ja Rosella -laivoilla soittaneen bändin rumpali.

"Yks laivoilla usein kulkenut tanskalainen rekkakuski, kuunteli usein bändiä ja ystävystyi Harry Frantsin kanssa ja hommasi hänelle yksivartisen steelkitaran. Harry opetteli sitä soittamaan siellä laivalla. Amazing Grace oli niitä ensimmäisiä mitä Harry soitti, virityksen ja kaikki hän opetteli lavoilla. Pikkuhiljaa uitimme steelkitaraa enemmän lauluihin". Bändin ohjelmisto alkoi suuntautua vahvemmin kantrin suuntaan. Jossain vaiheessa bändin nimeksi vakiintui Nääsvillen Veljekset. ”Se keksittiin Itkosen Pekan kanssa”. Nääsville oli yhdistelmä kantrimusan mekasta Nashvillesta ja Tampereesta, Kapan muusikon uran lähteiltä ja Pekka oli sieltä läheltä Pälkäneeltä. "Keskenämmehän me olimme enemmän kuin perheidemme kanssa, siitä tuli veljekset".

Omien settiensä lisäksi bändi säesti laivoilla vierailevia iskelmäartisteja Veikko Tuomea, Arttu Suuntalaa, Markus Allania ja monia muita. Noilla laivoilla bändin soittoa kuunteli usein ahvenanmaalainen kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja tuottaja Paul "Nacke" Johansson. "Nacke Johansson asui Maarianhaminassa ja se tuli usein Turusta tai Naantalista laivalla Maarianhaminaan. Fiksu herrasmies, joka aina kuunteli meitä ja tykkäsi meidän musiikista, antoi aina aplodit. Tutustuttiin ja juteltiin hänen kanssaan. Laivoilla piti soittaa myös bossanovaa niin sanottua 'nukutuslääkettä' ja viihdettä. Soitettiin muunmuassa Moon Riveriä, Harry soitti kromatulla huuliharpulla, jolla voi muuttaa sävellajia. Nacke tykkäsi näistä".

"Kerran kerroin, että meillä olisi omia lauluja, ja kysyin tiedätkö kenelle kannattaisi tyrkyttää demoa. Nacke vinkkasi, että lähettäkää Chrisse Schwindtille. Chrisselle lähetettiin demo ja se meni läpi, antoi 5000 markkaa studiokuluja varten. Mentiin Lahteen Microvoxiin, tehtiin nauha kahdessa päivässä, yövyttiin jossain matkustajakodissa ja seuraavana päivänä jatkettiin. Illaksi piti vielä ehtiä laivalle. Nurmikallio oli mukava kaveri, helppo, se ei mikään rähjääjä, mukava fiilis jäi siitä meille".

Äänittäjänä oli pitkän äänittäjäuransa alussa ollut Jorma Hämäläinen, joka siirtyi pian Microvoxilta MTV:n leipiin. Tuovisen Hannu tuli ylimääräisenä jäsenenä mukaan. Tuovinen oli tullut mukaan kuvioihin hieman aiemmin, kun Harry Frantsi tarvitsi enemmän vapaata laivakeikoilta. ”En muista mistä sain idean. Sain vain noita vinkkejä tuuraajista. En muista mistä tämä vinkki tuli, mutta pyysin vaan häntä tuuraamaan, ei silloin käyty etukäteen kuuntelemassa tuuraajaa. Huomattiin vaan heti, että mies on timanttia”.

Waldemar Wallenius arvio levyä Soundissa (6/1983) tähän tapaan "Kapa Ahosta ei voi amatööriksi nimittää. Ammattilainen hän on ollut jo kauan - muistelen, että hän Göteborgin-kautensa aikaisesta Finners-bändistä oli juttu Musassa jo kymmenen vuotta sitten (Toimittajan huomautus: Kapa ei soittanut Finnersissä, sen sijaan Harry Frantsi oli tuon bändin kitaristi). Siksi onkin yllättävää, kuinka 'amatöörimäisen' raikkaalta hänen laulunsa pystyvät kuulostamaan. Ja se on sekä eduksi että haitaksi. Turusta käsin toimiva yhtye on saanut nimensä ex-manselaisuuden sekä kantrivaikutteisuuden johdosta. Nashvillen kanssa tällä on vähän tekemistä, sillä inspiraatio tyyliin ja lauluun on saatu näiltä leppoisilta countryrock-bändeiltä ja tietty 'iskelmällisyyden' tuntu on enemmän suomalaisperäistä kuin sliipatuilta kantriviihdyttäjiltä periytyvää."

"'Milloin reippaaksi, milloin haikeaksi ammattitaitoiseksi rallatteluksi' tätä kai pitää kutsua. Ei kantrisoitannan ja -laulannan muodot hallitaan suvereenisti ja lopputuloksen miellyttävyyteen suhtautuminen on kiinni siitä, että pitääkö Kapan lauluja - esim. avaus Oi Emmi, Emmi - liian korneina vai ei. Kapa kun ei ole huippu sanoittaja, koska onnistuu vain osittain välttämään kliseemäisyyden. Laulujen 'arkisuus' voi tietysti olla harkittua ja toisaalta saatan hyvin kuvitella tämän muodostuvan suosituksi sävelradio- tai jukeboksimusaksi. Soitannollisesti levy on tyylipuhdas. Harry Frantsin steel soi välillä vallan kauniisti ja Raimo 'Pelimannisetä' Rantasen haitari on parissa piisissä herttainen lisä", jatkoi Wallenius arviotaan.

Kapa Ahonen vastaa lähes täysin albumin lauluista ja laulaa myös pääosan sävelmistä. Lauluja oli kertynyt Ahosen "pöytälaatikkoon" vuosien saatossa ja osa niistä oli levytetty jo aiemminkin. Ei voi kun hymähtää levytettiin 1978 Daltonin Veljesten toimesta. Kolmas versio laulusta löytyy Timo Panellin 1986 julkaistulta albumilta On aika tullut. Panell teki tuolle albumille myös uuden version laulusta Kutsuu Kainuu miestä matkaan. Ahosen laulujen uusiokäyttöä edustaa myös Panellin albumin nimikappaleeksi päätynyt On aika tullut. Panellin taustalla soittivat tuolloin Kapa Ahonen, Pekka Itkonen ja Hannu Tuovinen. Sovitukset Panellin levyllä ovat iskelmällisemmät.

Nimikappaleessa Sankareiden seurassa vilahtavat monen lännenfilmin tai nuoruuden sarjakuvien sankarit Pecos Bill, Istuva Härkä, kenraali Custer sekä Davy Crockett. Walleniuksen "tenhoavaksi suoritukseksi" ja "nurmiomaiseksi" mainitsemassa laulussa "Turusta Tukholmaan" kuvailee Ahonen hänelle hyvin tuttua ruotsinlaivojen tunnelmaa. Itsellenikin palaavat mieleen ne matkat, joita 70-luvulla tehtiin sinne muuttaneiden kavereiden luo.

Keikkamuusikon arki on yksi Nääsvillen Veljesten levyillä toistuva teema. Tällä albumilla teema tulee esiin kappaleissa Soitetaan rokkia ja Pop-tähti. Toinen toistuva teema on maaseudun taakseen jättämään joutuneen kotiseutukaipuu. Selvimmin tämä tulee nyt esiin laulussa Kutsuu Kainuu miestä matkaan. Sen tekstin Ahonen kirjoitti jo reilu kymmenen vuotta aiemmin Glen Campbellin levyltä löytämänsä laulun Pave Your Way into Tomorrow säveleen. Myöhemmin hän muokkasi tekstin omaaan sävelmäänsä. "Mä oon aina tykänny Glen Campbellista, se oli kunnianosoitus hänelle. Hänen musaa tuli niihin aikoihin kuunneltua paljon". Jotain kaikuja tuosta kaipuuteemasta kuullaan myös laulussa Kun isännäksi ryhdyin. Nääsvillen valssissa Turkulainen Ahonen muistelee Tampereen aikojen heilojaan.

Albumin pisimmän laulun Eräänä aamuna tekstin on kirjoittanut tamperelainen muusikko Rauli "Rale" Koivisto, Ahosen pitkäaikainen ystävä jo Tampereen Popteatterin ajoilta. "Vietettiin kerran iltaa, kysyi Ralelta, onko sulle mitään tekstejä. Tämmönen teksti mulla on siivoojasta. Sen erikoinen biisi, pidän siitä tänäpäivänäkin", muisteli Ahonen elokuussa 2024. Koiviston teksti onkin harvinaisuus. Hän käänsi aikoinaan kuusi laulua Popteatterin Hair-musikaaliin, jossa Koivisto näytteli toista pääosaa ja hänen Matthews yhtyeensä toimi musikaalin säestysyhtyeenä. Muuten Koiviston laulutekstejä ei ole levytetty.

Sen ajan tapaan albumi julkaistiin vinyyli-LP:nä ja C-kasettina. Painos oli pieni, ehkä 300 kappaletta, arvioi Ahonen. Eipä levyyn juuri missään nykyisinkään törmää. Lasse Mårtenson ja Christian Schwindt myivät Kompass Recordsin Musiikki Fazerille 80-luvun lopussa ja nykyisin äänitteet omistaa Warner Music Finland, joka julkaisi tämän albumin digitaalisena suoratoistopalveluissa kesäkuussa 2013.