banner

Kapa Ahosen & Nääsvillen Veljesten tarina Osa 4

Kapa Ahonen palaa Göteborgista

Kantrikärpäsen puraisema Kapa Ahonen palasi neljän Göteborgissa vietetyn vuoden jälkeen Suomeen vappuna 1979. Ruotsista käsin hän oli jo lähestynyt suomalaisia levy-yhtiöitä, mutta aika laihoin tuloksen. Yhden singlen hän oli saanut julkaistuksi Suomen markkinoille suomalais-ruotsalaisen bändin nimissä.

Ahosen kanssa kahdessa yhtyeessä 1960 ja 1970-lukujen vaiheessa soittanut rumpali Pekka Lehtinen oli houkutellut Kapaa palaamaan kotimaahansa. "Lehtisen Pekka, tuttu kaveri jo Mauri Lehtisen triosta, soitti Göteborgiin, palaa kotiin, laitetaan bändi täällä kasaan. Se sattui sopivaan aikaan, olin saanut potkut, kun pomoni oli mennyt pyytämään palkankorotusta koko työporukalle". Ahonen sai houkuteltua mukaansa yhden singlen tehneessä Daltonin Veljekset -yhtyeessä soittaneen Harry Frantsin. "Hänessä oli pelimannihenkeä. Harry oli mainio stemmalaulaja ja komppikitaristi. Hän oli bändin kaupallisin hahmo poikkeuksellisen edustavan ulkonäkönsä ansiosta".

Aaltonen muutti perheensä kanssa Turkuun. Kapan kotimaahan houkutellut Pekka Lehtinen asui siellä ja Turusta käsin oli tarkoitus lähteä valloittamaan Suomen tanssipaikkoja. Perustettiin bändi, johon tulivat kitaristi Harry Frantsi, rumpuihin edellä mainittu Pekka Lehtinen, joka oli soittanut Ahosen kanssa Mauri Lehtisen triossa 60-luvulla ja myöhemmin myös Vaaleanpunaisissa panttereissa. Ahosen mukaan Lehtinen asuu nykyään Vaasassa ja soittaa edelleen rumpuja. "Edelleen pitää yhteyttä minuun, harvoja mun kavereita. Täysin hyvässä lyönnissä". Koskettimissa oli Turun liepeillä Paraisilla asunut Kenneth Pohjola, "hän oli suomen ruotsalainen, oikein hyvä pianisti ja mukava kaveri".

Bändi sai nimekseen Ben Poco. Onhan se hieman outo nimi suomalaiselle bändille, mutta on kai niitä oudompiakin. "En muista kuka bändin nimen keksi. Veikkaan, että se taisi olla Kenneth Pohjola". Bändin nimestä saatiin moitteita Turku Viihteeltä, joka möi bändiä keikoille. Yhden singlen bändi teki Matin ja Tepon levy-yhtiölle. "Matti ja Teppo hyväksyi tään kuvion silloin. Ne on iskelmäihmisiä - ihmettelin, että tää meni läpi". Ben Poco teki enimmäkseen ravintolakeikkoja ja soitti myös laivoilla.

Ben Pocon ravintokeikat olivat uuvuttavia, Turku viihteen järjestämä keikka saattoi kestää aamu viiteenkin saakka. Pikkuhiljaa bändi jotenkin levisi. Jonkin aikaa soitettiin vaihtelevilla kokoonpanoilla ravintola keikkoja. Kerran bändi pyysi SF Linen laivoille (SF Line oli yksi Viking Linen osakasyrityksistä) esiintyjiä kiinnittänyttä Jouko Anttila kuuntelemaan yhtä ravintolakeikkaa. Sopimukseen päästiin ja näin alkoi 1980-luvun alussa säännöllinen laivakeikkailu pitkillä kiinnityksillä Viking Linen laivoilla Aurella, Turella ja Rosella. Työtahti oli viisi päivää töitä ja kaksi vapaata.

Omien settien lisäksi säestettiin laivalla vierailevia iskelmätähtiä, milloin Veikko Tuomea, Arttu Suuntalaa, Markus Allania tai monia muita, väliin myös ulkomaisia artisteja. "Mentiinkö hampaat irvessä, mutta kummiskin meille tuli sellainen rutiini, ettei ne mistään lentänyt nurkkaan. Perusidea oli, ettei biisiä löydä koskaan poikki ja toinen sääntö oli, tempot pidetään. Sitten mentiin vääriä sointuja tai jotain muuta, mutta biisit mentiin rutiinilla läpi. Ei meillä häävi ollut kellään nuotinlukutaito. Kerrankin, oliko se laivalla vai missä, Markus Allan löi kossupullon pöytään ja sanoi siinä on pojille nuotit. Siinä oli meidän nuotit, korvien välissä."

Viking Rosella, kuva Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0

"Laivakuvio oli aika haasteellinen, rahaa sentään saatiin aika mukavasti, kun eläminen oli ilmaista. Laivamiljöössä pienistä asiaoista tulee suuria ja suurista taas pieniä, siellä bändi kyllä niitataan yhteen".

Nääsvillen Veljekset syntyy laivakeikoilla

Laivoilla soittaneen bändin kokoonpanoksi vakiintui hiljalleen Kapa Ahonen, Harry Frantsi, Nalle Vartiainen ja Pekka Itkonen. Ben Pocosta jäi mukaan Harry Frantsi. Kosketinsoittajaksi tuli Nalle Vartiainen, vanha tuttu Vaaleanpunaisista panttereista. Vartiaisen tunsi Itkosen Pekan ja hommasi hänet jossain vaiheessa tuuraavaksi rumpaliksi. Pian Pekasta tulikin vakirumpali.

Itkonen oli soittanut aiemmin mm. Irwin Goodmanin bändissä ja monessa muussakin. "Tyylillisesti hyvin sopi erittäin hyvin meidän bändiin. Kyllä sillä kakkonen kuului aina soitossa rummuissa, se ei ollut mitään riisipuikkomeininkiä ja piti tempot hyvin, ei kääntänyt komppia. Tiukka rumpali, siitä meidän yhteistyö lähti liikkeelle. Ite kun bassoa soitan niin, tää peräpää on aina mihin kiinnitän huomiota. Yritettiin saada yksinkertainen, sellainen kulmikaskin soittotyyli aikaan, onnistuttiinko vaiko ei, siitä päättäköön itse kukin kuuntelija".

Yritettiin saada yksinkertainen, sellainen kulmikaskin soittotyyli aikaan

Itkonen oli saanut 'kantritartunnan' ollessaan teini-ikäisenä veljensä kanssa kesän sukuloimassa Yhdysvalloissa. Siellähän kantri oli soinut joka paikassa. Ahoselle kantriherätys oli tullut tai ainakin vahvistunut Göteborgin-vuosina Göteborgissa vierailleiden kantritähtien ansiosta. Erityisesti Ahosen kantrikiinnostusta olivat vahvistaneet Don Williamsin, Hoyt Axtonin, Johnny Cashin ja Glen Gampbellin kaltaiset kantriartistit. Myös ruotsalaispubeissa kantria oli kuullut paljon. Yhdessä he tartuttivat kantri-innostuksen myös Frantsiin.

"Yks laivoilla usein kulkenut tanskalainen rekkakuski, kuunteli usein bändiä ja ystävystyi Harry Frantsin kanssa ja hommasi hänelle yksivartisen steelkitaran. Harry opetteli sitä soittamaan siellä laivalla. "Amazing Grace" oli niitä ensimmäisiä mitä Harry soitti, virityksen ja kaikki hän opetteli lavoilla. Pikkuhiljaa uitimme steelkitaraa enemmän lauluihin". Bändin ohjelmisto alkoi suuntautua vahvemmin kantrin suuntaan.

Jossain vaiheessa bändin nimeksi vakiintui Nääsvillen Veljekset. "Se keksittiin Itkosen Pekan kanssa". "Naantalin satamassa joskus laivakeikkarundilta tullessa funtsattiin Kapan kanssa, että nyt unelma kantribändistä toteutetaan. Samalla päätettiin nimi. Risteilyilläkin oli vedetty iskelmäohjelmiston seassa kantripaloja, mutta tahdoimme selkeämpiä irtiottoja esimerkiksi rokkipaikkojen puolelle", muisteli Itkonen Aamulehden haastattelussa 3.5.2022. Nääsville oli yhdistelmä kantrimusan mekasta Nashvillesta ja Tampereesta, Kapan muusikon uran lähteiltä ja Pekka oli sieltä läheltä Pälkäneeltä. "Keskenämmehän me olimme enemmän kuin perheidemme kanssa, siitä tuli veljekset".

"Sitten kun me ruvettiin kantriohjelmistoa kehittään pyydettiin laivoilta vapaata ja käytiin tekemässä pubi- ja klubikeikkoja. Otettiin siihen yks kitara mukaan, Seppo Alajoki oli mukana, käytiin Helsingissä ja Tampereella. Päästiin kokeilemaan käytännössä kantrimusiikin toimivuutta."

Sankareiden seurassa

Levytyssopimus saatiin laivalla syntyneen kontaktin kautta. "Nacke Johansson asui Maarianhaminassa ja se tuli usein Turusta tai Naantalista laivalla Maarianhaminaan. Fiksu herrasmies, joka aina kuunteli meitä ja tykkäsi meidän musiikista, anto aina aplodit. Tutustuttiin ja juteltiin hänen kanssaan. Laivoilla piti soittaa myös bossa novaa niin sanottua 'nukutuslääkettä' ja viihdettä. Soitettiin muun muassa Moon Riveriä, Harry soitti kromatulla huuliharpulla, jolla voi muuttaa sävellajia. Nacke tykkäsi näistä."

Christian Schwindt, Kuva Wikimedia Commons, CC BY 4.0

Kerran kerroin, että meillä olisi omia lauluja, ja kysyin tiedätkö kenelle kannattaisi tyrkyttää demoa. Nacke vinkkasi, että lähettäkää Chrisse Schwindtille. Love Recordsin perustajiin kuulunut Schwindt oli riitaannuttuaan Otto Donnerin ja Atte Blomin kanssa perustanut ystävänsä Lasse Mårtensonin kanssa syksyllä 1976 Kompass Recordsin, jonka artisteja olivat mm. Mårtenson, J. Karjalainen, St. Petersaari, DDT Jazzband ja Nacke Johanssonin veli Markku Johansson. Yhtiön suurin menestys oli Mårtensonin albumi "Myrskyluodon Maija".

Schwindt piti saamastaan demosta ja antoi 5000 silloista markkaa studiokuluja varten. Ensialbumi Sankarien Seurassa tehtiin Kapalle tutussa Lahden Microvox-studiossa 15. joulukuuta 1982. Se olikin viimeisiä tuossa studiossa tehtyjä levytyksiä. "Nurmikallio oli mukava kaveri, helppo, se ei mikään rähjääjä, mukava fiilis jäi siitä meille". Äänittäjänä oli Jorma "Hämis" Hämäläinen, joka Microvoxin jälkeen meni MTV:n studiolle. "Kaikki tykättiin, Tuovisen Hannu on pitänyt Hämäläistä parhaimpana äänittäjänä".

Hannu Tuovinen oli tullut mukaan kuvioihin hieman aiemmin, kun Harry Frantsi tarvitsi enemmän vapaata. "En muista mistä sain idean. Sain vain noita vinkkejä tuuraajista. En muista mistä tämä vinkki tuli, mutta pyysin vaan häntä tuuraamassa, ei silloin käyty etukäteen kuuntelemassa tuuraajaa. Huomattiin vaan heti, että mies on timanttia".

Waldemar Wallenius arvio levyä Soundissa (6/1983) tähän tapaan "Kapa Ahosta ei voi amatööriksi nimittää. Ammattilainen hän on ollut jo kauan - muistelen, että hänen Göteborgin-kautensa aikaisesta Finners-bändistä oli juttu Musassa jo kymmenen vuotta sitten. Siksi onkin yllättävää, kuinka 'amatöörimäisen' raikkaalta hänen laulunsa pystyvät kuulostamaan. Ja se on sekä eduksi että haitaksi. Turusta käsin toimiva yhtye on saanut nimensä ex-manselaisuuden sekä kantrivaikutteisuuden johdosta. Nashvillen kanssa tällä on vähän tekemistä, sillä inspiraatio tyyliin ja lauluun on saatu näiltä leppoisilta countryrock-bändeiltä ja tietty 'iskelmällisyyden' tuntu on enemmän suomalaisperäistä kuin sliipatuilta kantriviihdyttäjiltä periytyvää."

"'Milloin reippaaksi, milloin haikeaksi ammattitaitoiseksi rallatteluksi' tätä kai pitää kutsua. Eri kantrisoitannan ja -laulannan muodot hallitaan suvereenisti ja lopputuloksen miellyttävyyteen suhtautuminen on kiinni siitä, että pitääkö Kapan lauluja - esim. avaus Oi Emmi, Emmi - liian korneina vai ei. Kapa kun ei ole huippu sanoittaja, koska onnistuu vain osittain välttämään kliseemäisyyden. Laulujen 'arkisuus' voi tietysti olla harkittua ja toisaalta saatan hyvin kuvitella tämän muodostuvan suosituksi sävelradio- tai jukeboksimusaksi. Soitannollisesti levy on tyylipuhdas. Harry Frantsin steel soi välillä vallan kauniisti ja Raimo 'Pelimannisetä' Rantasen haitari on parissa piisissä herttainen lisä", jatkoi Wallenius arviotaan.

Ahosen lähes yksin kirjoittamat albumi laulut olivat syntyneet vuosien kuluessa, osa jo ennen Ahosen Ruotsiin muuttoa. Jo ensilevyllään Nääsvillen Veljekset poikkesivat useimmista muista kotimaisista kantria levyttäneistä. Laulut olivat omasta takaa, arkisia tarinoita ja suomeksi laulettuja, eivät käännöksiä yhdysvaltalaisista kantribiiseistä. Kompass ei panostanut levyn markkinointiin, eikä se juuri ostajia tavoittanut.

Mutta muista..

Veljesten debyyttialbumin menestys jäi vaisuksi, mutta Chrisse Schwindt uskoi bändiin ja antoi uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa levyn tekoon päädyttiin yllättävän tarjouksen jälkeen Kuopiossa. "Oltiinko me Iisalmessa, vai Kajaanissa viiden päivän ravintolakeikalla, kun Pekka Hämäläiseksi esittäytynyt ihan tuntematon mies tuli kysymään, onko teillä omia biisejä. Siinä juteltiin ja hän kertoi olevansa Kuopiosta. Me kerrottiin, että ollaan tulossa Kuopioon ja lupasi hommata meille studion Kuopiosta. Mies piti sanansa ja hommasi ajan studioon".

"Meillä oli kuuden illan kiinnitys Kuopiossa ja kaikki päivät oltiin siellä studiolla. Aivan rättiväsyneitä oltiin. Ihmettelen, miten jaksettiin. Oltiin opittu eka levystä, että pitää keskittyä olennaiseen. Äänitykset hoitanut Jussi Tegelman, joka nykyään on jenkeissä ja tehnyt siellä paljon elokuvamusiikkia, oli timantinkova ammattilainen ja pahuksen hyvä rumpali vielä". Tuovisen Hannu oli jälleen mukana studiossa.

Mutta muista… -albumi ilmestyi 1984 ja radiot alkoivat sitä soittamaan. Ainakin Mustanaamio palaa kotiin ja Mutta muista toivat tunnettavuutta radioaalloilla. Levy sai myönteisiä arvioita lehdissä. Se oli jonkinlainen läpilyönti bändille. Keikkakysyntä piristyi, laivakeikkojen lisäksi oli klubikeikkoja.

Näiksää että tuossa meni Eva Dahlgren ja antoi meille aplodit

1985 Veljekset soittivat viisi viikkoa Amerikan viikoilla Siljalla, kahdella eri laivalla. Seppo "Kala" Alajoki, johon Ahonen oli tutustunut Tampereen aikoinaan, oli mukana viidentenä jäsenenä. "Tuntui tosi hienolta saada vihdoin soittaa Veljeksien biisejä omilla keikoilla. Niillä laivakeikoilla Nääsvillen Veljekset oli omimmillaan. Se oli lämpimintä aikaa, me oltiin tosi hyviä, vaikka itse sanonkin. Nykyään Veljekset on levytysnimeke, mutta silloin me oltiin bändi. Muistan, kuinka Kala kerran sanoi, että ’näiksää että tuossa meni Eva Dahlgren ja antoi meille aplodit!’ Meni kovaa!", muisteli Ahonen Suonna Konosen suomikantrin historiateoksessa Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt.

Tällä kokoonpanolla tehtiin Mutta muista.. -albumia Kuopiossa. Ylhäältä Harry Frantri, Pekka Itkonen ja Nalle Vartiainen, edessä Hannu Tuovinen ja Kapa Ahonen. Kuva Kapa Ahosen kotiarkistosta.

"Tämä bändi ei yritä kuulostaa miltään jenkkikantria apinoivalta kokoonpanolta, vaan mukaan on heitetty aimo annos härmäläisyyttä. Ei pelkästään siksi, että laulujen sanat ovat suomeksi, vaan ihan muutenkin musikaalisesti yhtye on yrittänyt löytää oman persoonallisen linjansa. Osin siinä on onnistuttukin. Osin on otettu lainaa vielä muualta. Esimerkiksi A-puolen kakkonen ja kutonen ovat selvästi Kaseva-vaikutteisia, A3 ja A5 J.J. Calen tyyppisiä hassutteluja, B4 taas kovin nurmiohenkinen sävellyksenä. Mutta muuten, kuten sanottu, homma loksahtaa mukavasti kohdalleen. Esimerkiksi Kettusen veljekset on tosiaitoa suomalaiskantria synkkine, arkielämään porautuvine sanoineen. Ja sitä edeltävässä (B5) on itse koetun keikkaelämän tuntua. Suomalaisuutensa ansiosta tämä saattaa hyvinkin kolahtaa kansaan", arvio nimimerkki JA eli Juhani Aalto levyä Folk & Country lehden numerossa 2/1985.

Tämä bändi ei yritä kuulostaa miltään jenkkikantria apinoivalta kokoonpanolta, vaan mukaan on heitetty aimo annos härmäläisyyttä

Kakkosalbumin suosio lisäsi keikkakysyntää. "Kerran oltiin Saariselällä kuukausi yhteen menoon soittamassa kuutena iltana viikossa. Siihen aikaan oli noita kuuden illan paikkoja useita ympäri maata", muisteli Itkonen Aamulehden haastattelussa 3.5.2022. Vaikka kantrilevyt eivät Suomessa myyntitilastojen kärkeä hätyytelleet, toimi kantriohjelmisto ainakin ajoittain keikoilla. "On jäänyt mieleen, kun Porissakin joskus koko kaupungin kerma poliitikkoja ja huippujääkiekkoilijoita myöten tanssi bändimme tahtiin lattian täydeltä kantrifiiliksissä", jatkoi Itkonen tuossa Aamulehden haastattelussa.

Toki bändi joutui soittamaan paljon muutakin kuin kantria, tilanteen mukaan rokkia ja iskelmää, väliin jopa valssia. Tarinan mukaan kerran 80-luvun keikkaputkella rannikkoseudun juuresfarmari paksua setelitukkoa esitellen vaati valssia. "Soittakaa pojat Kostervalssi!" Eihän biisi ollut tuttu soittajille, mutta Kapan otti setelit vastaan ja ohjeisti bändiä aloittamaan vaan tavalliseen valssitempoon ja keksi riimejä lennosta "Kostervalssi kun soi, sen kuurotkin kuulla voi..."

Kolmonen

Rumbassa (21/1986) kuvailtiin bändin keikkatilannetta tähän tapaan "Countryn kivistä keikkasarkaa kolmikko on kolunnut pienistä pubeista ja ravintoloista toisiin. Yleisömenestys on hyvin vaihtelevaa, joskus saattaa edessä olla välinpitämätön täysi tupa, joskus viisi kuulijaa ja saman verran lämpimiä kädenpuristuksia. Ovatpa äijät heittäneet koko tukun tavallista tanssikeikkaakin firman juhlista häihin." Keikkaohjelmisto eli keikkapaikan ja yleisön mukaan.

Uusia kilpailijoita oli ilmestynyt markkinoille. Outlaw countryyn keskittynyt pääkaupungista tuleva Freud Marx Engels & Jung oli julkaissut ensimmäisen albuminsa Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta samoihin aikoihin kuin Veljesten kolmas albumi ilmestyi. Kapan kotikaupungista ponnisti kantribändi J.J. & Lännenmiehet, jolta ilmestyi seuraavana vuonna ainokaiseksi jäänyt albumi Ootko valmis kantriin?.

Trioksi kutistunut Nääsvillen Veljekset Hannu Tuovinen, Pekka Itkonen ja Kapa Ahonen 1986. Kuva Kapa Ahosen kotiarkistosta.

Nääsvillen Veljekset oli kutistunut kolmimiehiseksi. Sen jäsenet asuivat tuolloin eripuolilla Etelä-Suomea, Pekka Itkonen Helsingissä, Hannu Tuovinen Heinolassa ja Kapa Ahonen oli ankkuroitunut Turkuun. Se toi omat haasteensa keikkailuun ja levyn tekoon. Keikat suuntautuivat pääosin ravintoloihin. Kantrin lisäksi piti niissä yleisölle tarjota tanssimusiikkia. Hannu Tuovinen vuorotteli Kapan kanssa solistin hommissa. Hannu oli enemmän rokkimies, senhän kuulee Veljesten levyilläkin, hänen kontollaan olivat iskelmät ja rokkicoverit. Hannu lauloi myös kantriklassikoita amerikan englannilla.

"Siihen aikaan alkoi kuolla elävä musiikki paikoista. Bändi kutistui trioksi ihan olosuhteiden pakosta. Haettiin ehkä hieman liian kunnianhimoista, emulaattori tuli mukaan ja Erkki Mäkinen tekstinkirjoittajaksi. Silloin haluttiin kokeilla vähän erilaista, Hannu soitti koskettimia, minä bassoa, Pekka rumpuja, Hannu vaihtoi välillä kitaraan. Keikat oli kahdeksasta puoli kahteen ravintoloissa, aika raskasta oli soittaa niin pitkiä keikkoja triona", kuvaili Ahonen elokuussa 2024 tunnelmia albumin 3 tekemisen aikaan.

Albumin masternauhat ovat päätyneet Warnerin arkistoon.

"Noita ns. sävellyksiäni, joita mä sanon sointuväännöksiksi leimaa rosoisuus. Se ei oo viimisen päälle hiottua, ei riimit eikä soitto. Minusta se on hyvä tehokeino. Uskon että rosoisempaan suuntaan ollaan menossa. Paljon tosta ollaan juteltu muttei sitä halua liikaa filosofoida, tulee mitä tulee. Kuitenkin mä kirjoitan biisejä enemmän itteileni kuin yleisölle. Maanläheinen meininki on aina ollu mun sydäntä lähellä — sellanen puhuttelevuuden henki on pääasia. Mua ei esimerkiksi voi pitää minään countryfriikkinä, levyhyllystä löytyy tavaraa laidasta laitaan. Mut yhdistävä linkki on toi maanläheisyys. Mä lähden aina siitä, että parhaat laulut on tekemättä vielä ja ideoitahan tämä päivä on pullollaan", analysoi Kapa Ahonen laulujen tekemistään Rumballe (21/1986) antamassaan haastattelussa.

Maanläheinen meininki on aina ollu mun sydäntä lähellä — sellanen puhuttelevuuden henki on pääasia

Teksti-ideoita ei ehkä ollut syntynyt Kapan päässä samaan tahtiin kuin aiemmin, sävelmiä kylläkin. Vain neljässä laulussa oli nyt Ahosen teksti. Uudenlaista otetta edustaa tuolloin ajankohtainen Halleyn komeetta, joka herätti aikanaan paljon keskustelua ja ihmetystä. Nuoruusvuosiinsa Ahonen palaa laulussaan Tahdoin bändiin soittamaan. Albumin tarttuvimpia melodioita ovat Ahosen Vielä yksi laulu, haikean kaunis balladi Ahosen nuoruuden kaupungille Nääsvillelle. Vaikka tekstejä ei nyt ollut syntynyt enempää, osoittavat julkaistut laulut Ahosen kehittyneen tekstin kirjoittamisessa, alkuaikojen hienoinen kömpelyys on poissa. Ahonen kirjoittaa tiivistä tekstiä, tarinat ovat ehyitä ja soljuvat sujuvasti eteenpäin. Ahonen ei maalaile monipolvisia korulauseita, vaan keskittyy olennaiseen.

Mäkisen teksti eivät ehkä istu Nääsvillen Veljesten tyylin niin hyvin kuin Ahosen omat. Sen sijaan Ahosen Jarkko Laineen tekstiin säveltämä Vanha kantrilaulu on omiaan bändin ohjelmistoon ja Ahosen laulettavaksi. Kolmimiehinen bändi tarvitsi levylle apuvoimia. Kantriväriä levyn lauluille tuo mestari Olli Haavisto pedal-steelillään. Toisena vierailijana on tuon ajan muotisoittimella E-mu Systemsin Emulaattoria soittanut Tapani Puronen. Hän loihti Yksinäisten puistossa lauluun kiehtovan soundin, mutta ehkä sekään ei oikein istunut bändin ilmeeseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Albumin ongelma oli ehkä liika kirjavuus. Ahonenkin kertoi, ettei kokonaisuutta ehditty paljoa miettimään, laulut koottiin liian kiireellä kasaan. Osin oltiin liu’uttu aika kauas kantritunnelmista. Eipä levy juuri tulta ottanut yleisön keskuudessa. Keikkakysyntä jatkui hiipumistaan ja perheet alkoivat väsyä soittajien reissaamiseen. Ennen vuosikymmenen loppua oli pakko todeta, ettei entinen meno toimi, oli etsittävä muita töitä. "Menin valamaan Lohjan betonipaaluja ja raudoittamaan lentokentän lähelle, se oli raskasta työtä. Ravintolat vähensivät elävää musiikkia, tuli diskoa ja muuta. Elävä musiikki hävisi miltei kokonaan kapakoista. Se oli elämäni suurimpia järkytyksiä, sitä oli vaikea hyväksyä. Bändeiltä katosi työt. Rumpalimme Pekka alkoi ajamaan rekkaa".

Tuhannen unelman jälkeen

Keikkailua jatkettiin toki, vaikka harvempaan tahtiin päivätöiden ohessa. Keikat soviteltiin enimmäkseen viikonlopuiksi tai milloin yhteisiä vapaita löytyikään. Soittopaikkoja olivat lähinnä pubit ja klubit. Onneksi Kapan pomo oli joustava ja päivätyön ja keikkailun yhteensovittaminen sujui kitkatta. "Mukava pomo hän oli, sain tehdä päiviä sisään keikkoja varten. Hänen hautajaisissaankin olin laulamassa ja leskeä kun nään, jäädään juttelemaan".

Crisse Schwindt ei hylännyt bändiä, vaikka aiemmat levyt eivät olleet suuremmin menestyneet. Uutta albumia alettiin suunnittelemaan 1987 betonipaalujen teon ja keikkailun ohessa. Tuhannen unelman jälkeen albumia tehdessään Ahonen ja kumppanit eivät enää olleet ammattimuusikoita. Aika ja voimat eivät oikein enää riittäneet uusien laulujen tekoon.

Onneksi apuun tuli Kari Purssila, yksi Ruisrockin perustajista ja pitkänlinjan radiotoimittaja. Purssila oli tykästynyt Nääsvillen Veljeksiin ja soittanut heidän levyjään radiossakin. Purssila kirjoitti tekstit yhdeksään albumin lauluista, Erkki Mäkinen vielä yhden ja Kapa kolme. Levyä alettiin työstämään syyskuussa 1987 WestSide-studiossa Karjaalla, missä edellinenkin albumi oli taltioitu. Hannu Tuovinen ei nyt ollut mukana. Nalle Vartiainen oli palannut kokoonpanoon ja uutena mukana oli kitaristi Vesa Hartonen. Lisävahvistuksina studiossa olivat vankat ammattilaiset, jo edellisellä levylläkin soittanut Olli Haavisto sekä ajoittain keikoillakin miehistöä täydentänyt Seppo "Kala" Alajoki.

Vuoden 1987 kohokohtia taisi olla keikka Karjaan Country Cavalcade -festareilla kesäkuussa. Yle taltio konsertin ja näytti siitä myöhemmin tunnin koosteen, mukana osa Nääsvillen Veljesten esiintymisestä

Karjalaisia juuria omannut Kari Purssila oli syntynyt Lapinlahdella, Pohjois-Savossa. Turkuun hän oli muuttanut 1967 päästyään opiskelemaan valtiotieteitä yliopistoon. Pian hänestä oli tullut monen asian aktivisti. 1970-luvulla Purssila oli ollut Uudenmaankatu 15 -niminen yhtye, jossa soitti mm. Tommie Mansfield. Kesäkuussa 2024 edesmenneestä Purssilasta tuli tärkeä taustavaikuttaja Nääsvillen Veljeksille ja hyvä ystävä Kapa Ahoselle. Hän teki lauluja monille myöhemmillekin Nääsvillen Veljesten levyille.

Vaikka Purssila olikin saanut yliopistosivistystä, istuivat hänen laulunsa bändin musiikilliseen olemukseen. Parhaiten Ahonen sai Purssilan tekstit sointumaan albumin nimibiisissä, jolla bändi pääsi MTV:n Levyraatiin. Hyvin yhteistyö toimi myös Akattomassa miehessä, jolla kuullaan Olli Haavistoa haitarissa. Hyvin toimii myös ilmeisesti Purssilan kitarakokemuksista kertova laulu Omat vehkeet. Erkki Mäkisen Rakkauden konkurssi toimii myös paremmin kuin mitkään hänen aiemmista Veljeksille tekemistään lauluista.

Tuhannen unelman jälkeen jäi viimeiseksi Kompass Recordsin julkaisemaksi Nääsvillen Veljesten albumiksi. "Ei niitä Kompassin julkaisuja taidettu levykauppojen kautta paljoa myydä, keikoilla niitä kyllä myytiin. "Meidän etu oli, että me myytiin keikoilla, laivoilla ja joka paikassa. Se oli hyvä jakeluverkko silloin, kun levyjä vielä ostettiin". Chrisse soitti, muistaakseni sairaalasta ennen kuolemaansa ja kaupitteli loppuja, ainakin kasetteja olisi ollut". Pian albumin julkaisun jälkeen Lasse Mårtenson ja Christian Schwindt myivät yhtiönsä Fazer Musiikille ja 28.3.1990 Kompass sulautui pörssiyhtiö Fazer Music Ab:hen. Sittemmin kansanvälinen megayhtiö Warner Music osti Fazerin. Kesäkuussa 2013 Warner julkaisi kaikki Nääsvillen Veljesten Kompassille tekemät neljä albumia digitaalisissa suoratoistopalveluissa.

Meidän etu oli, että me myytiin keikoilla, laivoilla ja joka paikassa. Se oli hyvä jakeluverkko silloin, kun levyjä vielä ostettiin

Keikkailu jatkui hiljentyneeseen tahtiin. Niitä tehtiin noihin aikoihin kokoonpanolla Kapa Ahonen, Pekka Itkonen, Nalle Vartiainen ja Vesa Hartonen. Keikkailu ei enää ollut säännöllistä. Välillä oli pitkiäkin keikattomia jaksoja, sitten painettiin lyhyt jakso keikkoja. Toukokuussa 1989 yhtye oli kiinnitettynä Turun Rantasipi Ikituurissa pidettyyn Westivals -89 -kantritapahtumaan, jossa pääesiintyjänä olivat takavuosien superkaksikko Everly Brothers. Festarit olivat kuitenkin fiasko, yleisömäärä jäi todella kauas odotetusta.

Koivukulissien sankarit

Christian Schwindt päätti jatkaa alalla ja perusti uuden, Andania nimen saaneen, levy-yhtiön. Schwindt nimesi yrityksensä kesäkuussa 1926 suomalaisia siirtolaisia Helsinkiin tuoneen laivan mukaan. Yksi Andanian matkustajista oli klarinetisti ja saksofonisti Wilfred "Tommy" Tuomikoski, jonka sanotaan tuoneen jazzin Suomeen. Nääsvillen Veljesten kiinnitys oli Schwindtin ensimmäisiä kiinnityksiä yhtiöönsä. Yhtiön taru jäi lyhyeksi Schwindtin kuoltua yllättäen 12. lokakuuta 1992.

Hannu Tuovinen ei tällä kertaa päässyt studioon muiden kiireiden vuoksi, mutta teki kaksi biisiä levylle. Vesa Hartonen oli Tuovisen Hannun kavereita ja tuli edellisen levyn tapaan sessioon Hannun tilalle. "Mä olin siihen aikaan betonipaaluja valamassa, viikonloput soitettiin pubeissa ihme kokoonpanojen kanssa, välillä piti jäädä sairaslomalle, kun selkä oli kipeä. Kaiken tämän välissä tehtiin levyä. Se jäi vähän karuksi. Ei sitä paljon radiot soittaneet. Jake Nyman taisi soittaa Teksasin kuun, Koivukulissien sankarit taisin joskus kuulla myös radiosta. Se jäi ihan varjoon ja hyvä että jäi", arvioi Kapa levyn vastaanottoa elokuussa 2024.

Nääsvillen Veljekset - Koivukulissien sankarit (livetaltiointi 1994)

Kapa, kuten muutkin olivat edelleen päivätöissä ja albumia Koivukulissien sankarit tehtiin niiden ohessa KT-studiossa Paraisilla. Kari Purssila oli lähtenyt opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Piti löytää uusi tekstinikkari. "Turkka Mali oli eräänlainen uuden aallon Eemeli, kun häntä kuunteli keikoilla. Lahjoja oli tehdä tekstejä, mukavia ralleja. Yhteistyö Malin kanssa alkoi siitä, että soitin vaan hänelle ja ehdotin yhteistyötä. Käytännössä homma meni niin, että lauloin kitaralla rämpytellen sikaenglannilla biisin nauhurille ja lähetin kasetin hänelle, Uni on kuoleman veli, Rahattoman miehen elämää ja muut. Hän tykkäsi tästä tavasta. Forssassa joskus tavattiin, kun olin keikalla siellä. Turkan kantapubin seinällä oli hänen kultalevynsä".

Erkki Mäkiseltäkin saatiin vielä yksi teksti. Hartosen Vesalta löytyi instrumentaali Sähköinen heinähanko. Kapakin jaksoi betonitöiden ohessa kehittämään kolme laulua ja sävelmät Malin ja Mäkisen teksteihin. Ahosen kolme omaa tekstiä eivät häpeä yhtään Malin ja Mäkisen rinnalla, vaikka nuo kaksi ammattikirjoittajia ovatkin. MTV:n Levyraatiin päästiin Malin runoilemalla laululla Rahattoman miehen elämää. Video Levyraatia varten tehtiin soramontulla, Olli Haavisto ja Kala Alajoki olivat siinä mukana, vaikkeivat Veljesten riveissä tuolloin muuten keikkailleet. Uutena miehenä studiossa oli mukana Sakke Kurki. "Chrisse tais kertoa viiden levyn menneen kaupaksi Levyraadin jälkeen". Keikkatahtia ei levy sanottavasti piristänyt.

Kaunis suvipäivä maalla

Oli alkanut 1990-luku, Neuvostoliitto oli hajonnut. Suomen ulkomaankaupasta katosi samalla iso siivu. Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki oli kaatunut. Olimme sukeltaneet suureen lamaan. Aiemmat Nääsvillen Veljesten levyt julkaisut Christian Schwindt oli kuollut ja hänen levy-yhtiönsä olivat kaatuneet. Keikkarintamalla oli hiljaisempaa. Perjantaina 12 huhtikuuta 1991 Veljekset olivat kuitenkin päässeet esiintymään isolle yleisölle. Johnny Cash houkutteli hiljattain avattuun Turun Typhoon-halliin 7000 kuulijaa ja Veljekset saivat kunnian soittaa suuren sankarinsa lämmittelijöinä. "Siitä keikasta jäi hieno fiilis", muisteli Kapa jälkeenpäin. Ehkä tuo kokemus antoi taas intoa uuden albumin suunnitteluun. Esittävän säveltaiteen edistämiskeskuksen (ESEK) myöntämä avustus antoi oman sysäyksensä hankkeelle.

Kari Purssila: Nääsvillen veljekset täyttää sitä mustaa aukkoa, joka on rockin rytkeen ja iskelmän välissä

Kun Ahosen laulukynä näyttää tuossa vaiheessa tylsistyneen pahasti, pelastajaksi nousee Turkuun palannut Kari Purssila. Hän on kirjoittanut puolet albumin biiseistä, nyt myös sävelet. Purssila lähti mukaan myös studiolle. Oli mukana tsemppaamassa, vaikkei studiotyöskentelyyn osallistunutkaan. Albumi omistettiin turkulaiselle soitinrakentaja ja kitaristilegendalle, Purssilan hyvälle ystävälle Tommie Mansfieldille. Myös yksi Pursiaisen lauluista Tomi on omistettu 1981 jo 41-vuotiaana edesmenneelle Mansfieldille, jonka oikeaa nimeä - Pekka Nurmi - ei moni hänen eläessään tiennyt.

Kuuntele Kaunis suvipäivä maalla -albumi YouTubesta

Levytyspaikaksi valikoitui tarjouskierroksen jälkeen Otto Donnerin studio Tammisaaressa, vaikkei se halvin ollutkaan. Kapa tunsi Oton ja luotti häneen. Julkaisijaksi Ahonen sai puhuttua levykauppaa pitkään Turussa pitäneen Reijo Kanervan Kane Recordsin. Kapan lisäksi Veljeksistä oli jäljellä vain rumpali Pekka Ikonen. Levytysjoukkuetta täydensivät aiemminkin Veljesten levyillä soittaneet Seppo "Kala" Alajoki, Olli Haavisto ja Sakari "Sakke" Kurki. Uutena vahvistuksena mukana oli kosketinvelho Jukka Gustavson. Kaikki alansa huippuja ja monista bändistä tuttuja. Hyvää jälkeä tällä kokoonpanolla saatiinkin aikaan.

Kapa, Pekka ja Kala tekivät biisien pohjat viikossa, Haaviston Olli ja Gustavsonin Jukka kävivät lopuksi soittamassa osuutensa pohjien päälle. Donner lämmitti iltaisin saunan studiossa hikoilleille ja saunan lauteilla käytiin työpäivän jälkeen henkeviä keskusteluja. Otto valisti nuorempiaan, ettei laulaminen ja soittaminen vielä riitä, pitää viettää rikasta elämää ja hankkia yleissivistystä.

Kapa ei reilu kolmevuosikymmentä vuotta myöhemmin elokuussa 2024 ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen. Vähäisen keikkailun takia ei ollut riittävää rutiinia soittamiseen. Tätä tarinaa kootessani kuuntelin tämänkin albumin useampaan kertaan ja levyhän soundaa mainiosti ja kuulostaa tasapainoiselta kokonaisuudelta. Nostaisin tämän Veljesten parhaimmistoon. Purssila on tehnyt tukun hienona biisejä. Olen Kapan kanssa samaa mieltä, että Purssila on aliarvostettu lauluntekijä. Kuuntelepa vaikka Tomi. Yksi helmi – Kilometri maaliin – on myös Juha Tapaniselta. Se julkaistiin seuraavana vuonna Nääsvillen Veljesten ainoana singlenä kääntöpuolena Juha Kainulaisen Isken buutsit parkettiin, mainio kantribiisi sekin. Ahosen Missä olet maalaisidylli osoittaa, että tarinankerronnan taidot ovat tallella hänelläkin.

Tule sisään Tomi, vedä soolo Tomi, soita vielä kerran Johnny bee good

Loppuvuodesta 1992 ilmestynyt albumi tuntui tyydyttävän myös Hesarin vaativana pidettyä Jukka Haurua. Hän arvio 16.1.1993 albumia näin "Kapa Ahonen ja Sakke Kurki laulavat ja soittavat pikkunättiä kantrifolkia alan ammattilaisten säestyksellä. Ahosen lisäksi lauluja on tehnyt mm. Kari Purssila. Veljekset onnistuvat maalaamaan onnistuneen eleettömiä ja fiksuja tunnelmia. 'Pienen ihmisen rehti elämänfilosofia' ei sorru tekotaiteellis-kotikutoiseen määkymiseen, vaan säilyttää enimmäkseen ryhtinsä. Parhaimmillaan veljekset ovat melankolisina. Tällöin tulos on jopa runollinen".

Jos joidenkin aiempien levyjen kohdalla oltiin hieman loitonnuttu kantritunnelmista, nyt oli palattu kantrinpaan toteutukseen. Rumban Jukka Sundholm sanaili levystä näin "Vaikuttaa siltä, että Nääsvillen veljesten kantripohjainen seesteisyys puraisee vielä varttuneilla päivilläänkin. Sielussa soiva sävel on saatu pelistä irti, eikä homman pointti ole pappaosastolla jäähdyttely. Nääsvillen veljeksien musiikki on relevanttia tavaraa, joka ei mahda mitään sille, etteivät nykypoppareiden ja 60-luvulla varttuneen toisen suomalaisen rocksukupolven arvot ikinä kohtaa."

"Tämä ei ole sellaista musiikkia, joka tulee ja menee yhtäkkiä, vaan Rautavaaran sanoin 'mikä hitaasti nousee, se hitaasti laskee' Nääsvillen veljekset täyttää sitä mustaa aukkoa, joka on rockin rytkeen ja iskelmän välissä Ajatellaanpa kuinka paljon minunkin ikäluokassani toivotaan CCR:ia, The Byrdsin helinää, Cat Stevensiä, Gordon Lightfootia Eaglesiä ja vaikkapa Don Williamsia. Paula Koivuniemi ja Kari Tapio eivät oikein tahdo riittää. Näillä tungosikäluokilla on aivan tyhjä alue, ei niille tehdä mitään. Meidän musiikki on edes yritystä sinne päin", pohti Kari Purssila, Rumban haastattelussa (Rumba 5/1993).

Kuuntele YouTubesta Taksin taustapeili livetaltiointi vuodelta 1995

Mansikka- vai tiikerikakku

Kaunis suvipäivä maalla -albumille yhden laulun tehnyt Juha Tapaninen oli tehnyt paljon mainosmusiikkia. Hänen tunnetuimpia "mainoslauluja" ovat Matti Eskon tulkitsema, alun perin Elovena-kaurahiutaleiden tv-mainokseen tehty Rekkamies, jonka sävelsi Esa Nieminen sekä alkuaan Telian edeltäjän Telen mainosvideolle tehty Anna Hanskin tulkitsema Jos et sä soita. Molemmat niistä menestyivät myös lauluina ja ovat edelleen esittäjiensä tunnetuimpia lauluja.

Muun muassa Elovenasta ja Sunnuntai-tuotesarjastaan tuttu Raisio tilasi Tapaniselta laulun Sunnuntai-tuotemerkin TV-mainokseen. Tapaninen pyysi Kapa Ahosen laulajaksi 1994 tehtyyn vajaan minuutin pituiseen mainokseen. Mainos pyöri tiuhaan televisiossa. Raisio päätti jatkaa mainoskampanjaa c-kasetilla, johon tehtiin laulusta reilun kahden ja puolen minuutin versio. Ahosen laulama Sunnuntai-mansikkakakku avasi kasetin molemmat puolet, kasetin muu sisältö oli Sonyn suomalaisten artistien aiemmin julkaistuja lauluja.

Mainos ja kasettijakelu toivat näkyvyyttä Kapalle ja bändille, vaikkei tuon mainosbiisin taltioinnissa muita Veljeksiä ollutkaan. Biisin tuomaa nostetta päätettiin hyödyntää seuraavalla Nääsvillen Veljesten albumilla, alkuvuodesta 1995 ilmestyneellä Taksin taustapeili. Sitä tehtiin Paraisilla samalla, joskin osin uusitulla ja uuden nimen saaneella studiolla kuin edellistäkin.

Vaunun hytkytykseen jälleen nukahdan, vie minut kotiin viimeinen lättähattu Lieksaan

Peruskaksikkoa Ahonen ja Itkonen täydensivät tällä kertaa Hannu Tuovinen sekä vanhat tutut Kala Aljoki ja Olli Haavisto. Sunnuntai-mansikkakakku päätyi nyt levylle nimellä Tiikikerikakku. Tapanisen toinen levylle tekemä laulu päätyi albumin nimibiisiksi. Molemmat Tapanisen kappaleet saivat osakseen radiosoittoa. Ahonen oli jättänyt päivätyönsä muutama vuosi aiemmin, selkä ei enää kestänyt rankkaa rehkimistä, ja oli nyt kirjoittanut kuusi laulutekstiä. Niistä eniten lienevät aikaa myöten soineet Kapalle epätyypillinen, hyvin rullaava Vanha rakkauslaulu, rakkaudestahan hän ei aiemmin paljoa ollut lauluja runoillut, sekä pitkästä aikaa kotimaakuntaan viittaava Viimeinen lättähattu Lieksaan.

Kapa Ahosen ja Hannu Tuovisen haastattelu MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa 16. marraskuuta 1995

Lauluja albumille kirjoittivat myös Hannu Tuovinen, Kari Purssila, Juha Kainulainen ja Turkka Mali, kaikkia aiemmiltakin Veljesten levyiltä tuttuja. Edellä mainittujen lisäksi lauluista voisi nostaa esiin Purssilan Laatokankiertäjän, Ahosen Harald Hirmuisen, Kainulaisen muusikon elämää kuvaavan Poika tämän maan ja Malin Takaisin (Rakkaansa luo). Vaikka lauluja on peräti kuudelta kynäilijältä, on kokonaisuus silti varsin ehyt.

Levy kuulostaa huolella tehdyltä. Edelleen mennään bändin perinteisellä linjalla, biisejä ei koristella liikaa, sillä vähän on parempi ja komppi pidetään yksinkertaisina. Vankat ammattilaiset Kala Alajoki ja Olli Haavisto lisäävät tyylikkäästi omat mausteensa juuri sinne missä niitä kaivataan. Eikä kannata unohtaa musikaalisesti lahjakasta multi-instrumentalisti Hannu Tuovista. Hänen läsnäoloaan ei voi olla huomaamatta. Albumi on kestänyt hyvin aikaa.

Juhani Aalto arvioi levyä Wanha ja uusi musa (WUM) -lehden numerossa 2/1995. "Tältäkin levyltä, tai kenties juuri tällä levyllä laulujen sanoitukset ovat varsin onnistuneet, ne kertovat aina jonkun tarinan kuten kunnon kantrilaulun tuleekin tehdä. Eikä tämän levyn sanoitukset ole mitään turhaa lemmenluritusta, vaan tavallisen ihmisen elämää eri puolilta valottavaa filosofointia. Sympaattinen levy. Ja hittovie, ettei tämä olisi paras Nääsvillen Veljeksiltä kautta aikojen.", kirjaili Aalto.

Ja hittovie, ettei tämä olisi paras Nääsvillen Veljeksiltä kautta aikojen

Aallonkin mukaan leimaa-antavaa albumille minimalismi. Kenties parhaaksi lauluksi hän nosti Purssilan Laatokankiertäjän. Levy antoi selvästi lisäpotkua edeltävinä vuosina harvakseltaan keikkailleelle bändille. Keikkoja tehtiin entistä taajempaan. Niitä tehtiin ainakin pääosin kokoonpanolla Kapa Ahonen, Pekka Itkonen, Hannu Tuovinen, joukkoon palannut kitaran ja pedal-steelin taitaja Harry Frantsi sekä kitaristina Mika Sundqvistin bändissä ja Karismassa aiemmin soittanut Jussi Ruponen.

Kesällä yhtye esiintyi Nokialla Tapsan tahdeilla ja levyn noste toi mukanaan useita vierailuja myös televisiostudiolle. TV-esiintymiset ja keikkailu ei levy listoille nostanut. Kanella ei ilmeisesti ollut resursseja markkinointiin sen enempää kuin aiemmillakaan levy-yhtiöillä. Pitkälle ei albumin keikkanostekkaan yltänyt. Työttömyyskortistoon joutuivat soittajat pian kirjautumaan pitkän jonon jatkoksi.

Kortistosta Kapa Ahosen pelasti Turun kaupunki. Ahonen keksi tarjota Turun kaupungille trubaduurikeikkoja. Kaupunki tarttui tarjoukseen ja palkkasi Ahosen puoleksi vuodeksi kiertämään kaupungin laitoksissa, päiväkodeissa, vanhusten hoivakodeissa, kehitysvammaisten tai alkoholistien parissa jne. Siitä eteenpäin Kapa Ahonen onkin keikkaillut pääosin yksin.

Nääsvillen Veljekset valmistautumassa jollekin pubikeikalle 1997; Harry Frantsi, Kapa Ahonen, Jussi Ruponen, Hannu Tuovinen ja Pekka Itkonen.

Levytysnimike Nääsvillen Veljekset

1990-luvun puolivälissä Suomessa oli yli puolimiljoonaa työtöntä. Konkurssit kaatoivat yrityksiä kuin heinää. Moni keikkapaikkakin oli sulkenut ovensa. Nääsvillen Veljesten aktiviinen keikkailu oli päättynyt. "Muutamaa satunnaista keikkaa lukuun ottamatta bändi oli vuoden 1995 jälkeen enää levytysnimike", ilmaisee Kapa Ahonen.

Levytysnimikkeen seuraava albumi julkaistiin loppuvuodesta 1998. Levyn taustat äänitettiin pienessä MR-studiolla, Viialassa jo edellisen vuoden lopulla ja albumi oli alkuaan tarkoitus julkaista jo seuraavan vuoden keväällä. Kapaa vaivanneen sitkeän nuhan takia laulujen tallennus venyi kuitenkin suunniteltua pidemmälle, eikä levy-yhtiö halunnut julkaista albumia kesällä.

Yllä samalta vuodelta Joe Edwardsin taidonnäyte kitaran käsittelystä “Cheek To Cheek”. Lisää videoita löytyy Joen YouTube-kanavalta

Studioon bändi sai tällä kertaa kovatasoisen vieraan Nashvillesta. Hän on Gran Ole Opryn hausbändissä 48 vuotta viulua soittanut, 4 lokakuuta 1933 syntynyt Joseph "Joe" Edwards, joka oli myös erinomainen fingerstyle-kiraristi ja taitava mandoliinin soittaja. Eikä tässä kaikki, hän soittaa myös rumpuja, bassoa ja banjoa. Edwards on Opry-vuosinaan soittanut käytännössä kaikkien suurien kanttilegendojen kanssa. Kitaristina Joe pitää esikuvinaan Chet Atkinsia, Merle Travisia ja Les Paulia ja näyttää pitkälti omineen soittotyylinsä näiltä.

Miten ihmeessä saitte Joe Edwardsin levylle? "Yksi mun ikäinen muusikko Jari Lindström, jolla oli musiikkiliike, oli tutustunut Edwardsiin jenkeissä. Tavannut häntä siellä useamminkin. Sitten tää kaveri hommasi hänet keikalle tänne Turkuun. Ystäväni soitti minulle, että sinunhan pitäisi tavata Joe Edwards. Menin tapaan keikalle, ja sovittiin, että hän tulee käymään meillä. Vietettiin yksi ilta täällä meillä, syötiin ja muisteltiin kaikkea. Poikani olivat tulkkina, kun ne osaa hyvin englantia. Kyselin häneltä kaikkea mahdollista, pojat olivat aika kovilla. Mä sitten kerroin tulossa olevasta levystämme ja kysyin tuutko mukaan meidän levylle, jos kaveri hommaa sulle samalla muutaman keikan. Niin sitten sovittiin ja Joe palasi muutaman kuukauden päästä."

Kuvassa Nääsvillen Veljekset; Pekka Itkonen, Hannu Tuovinen, Kapa Ahonen ja Jussi Ruponen sekä edessä istumassa Joe Edwards studiossa Viialassa. Kuva Kapa Ahosen kotiarkistosta.

"Ei se lahjukkuuttaan Viialassa päässyt täysin antamaan julki. Studiossa oli silti täysin ammattimies, ui liiveihin kaikissa biiseissä mitä vaan tarvittiin, jotain kompaa tai muuta. Tuommoisten kavereiden kanssa on mukava tehdä duunia ja helppoa, ei valittanut mistään. Ei tarvinnut mitään nuotteja, sillä oli ihan oma tekniikka, jolla merkkasi biisit ylös." Taisi käyttää Nashvillen numerojärjestelmää? "Niin varmaan. Joe oli viimeisen päälle fiksu herrasmies ja tarkka ulkonäöstään, posliinukuorutetut hampaat, tukka kammattu, kengät oli kiillotettu, kiinnitti huomiota kuinka tyylikkäät kengät hänellä oli. Keikalla esiintymispuku oli viimeisen päälle. Kertoi sen maksaneen tuhat dollaria, ja siltä se näyttikin".

Tuommoisten kavereiden kanssa on mukava tehdä duunia ja helppoa

"Kai me olisimme saaneet jotakin aikaiseksi ihan toistomeiningilläkin, mutta halusimme piristystä. Edwards toi sitä omalta osaltaan, ja ennen kaikkea yleissoundimmekin sävyttyi hieman uusiksi. Vaikka kylläpä meidät soittotyylistämme aina tunnistaa. Sisäänpäin lämpiävää tunnelmaa halusimme välttää viimeiseen saakka Ei olisi ollut järkeä tehdä jotakin muusikoiden kimppailottelua, joka ei anna kuulijalle mitään. Joe ui liiveihin tuosta vaan. Jopa balladiosastolla, jossa tarvittiin vähän Konsta Jyhlä -fiilistäkin. Eikä häntä haluttu liian moneen biisiin mukaan", kuvailee Ahonen Rumban (1/1999) haastattelussa.

"Kantri-kiekon 12 kappaleesta Edwards revittää viulua kolmessa, kitaraa yhdessä ja mandoliinia niin ikään yhdessä. Koko pyörylä on taattua Nääsvillen veljesten relailua, mutta ehkäpä hieman aiempaa moni-ilmeisemmin. Kaihoisan ja pienieleisen kantrin lisäksi mukana on CCR:n ja rockabillyn mieleen tuovia siivuja, ripaus iskelmää ja toki vanhastaankin tuttua laulelmakamaa", kuvaili levyä Ola Saarinen Rumbassa 1/1999.

Joe Edwardsin vierailu Nääsville Veljesten levytyssessiossa päätyi myös MTV:n uutisiin.

Pienessä levy-yhtiössä toimitaan pienellä budjetilla, sen huomaan albumin kansien suunnittelusta. Sen homman on hoitanut levy-yhtiön johtaja itse. Suttuisessa kansikuvassa Kapa Ahonen katselee levy-kaupan hyllystöä, josta muuten löytyy yksi Joe Edwardsinkin albumi. Levyn nimeä ei kannessa kerrota ja esittäjän nimeäkään ei ensisilmäyksellä erota. Ilmeisesti markkinointiinkaan ei paljoa satsattu, eikä levystä myyntimenestystä tullut.

Aineista menestykseen kyllä olisi ollut. Albumi sisältää monia yhtyeen tuotannon parhaimmistoon lukeutuvia lauluja. Kapa Ahoselle levytystauko on tehnyt hyvää, keskenään melko erilaisissa lauluissa Jää toivo auringoksi meille, Kantrin kaipuu, Ruutupaita ja mandoliini, Balladi seilin saaresta olisi ollut suuremman julkaisijan käsissä potentiaalia hiteiksi.

Jää toivo auringoksi meille on laulu, joka laukaisi herätteen tämän artikkelin kirjoittamiseen. Juha "Kalma" Kainulainen palautti lähettämällään äänitaltioinnillaan mieleeni tämän laulun. Sitä kuunneltuani hankin käsiini koko albumin ja otin jonkun ajan kuluttua yhteyttä Kapa Ahoseen. Tiedän Kapan olevan uskossa, mutta ei pakanankaan kannata koskaan luopua toivosta.

Jää toivo auringoksi
tähän varjojen maailmaan
jossa onnea ihmiselle
niin niukasti jaetaan

Se näyttää valoa
ettei jäätäisi pimeään
kun luulit sen jo menneen
se ei mennytkään

Kantrin kaipuun kitaraintron alkaessa voisi kuvitella Harlod Bradleyn ja kumppaneiden soittavan jossakin maineikkaassa Nashvillen studiossa. Tuovinen on tyylillä sovittanut biisin, yksinkertaista komppia ja Ahosen laulua värittää vain lyhyet kitaravälikkeet ja hennot steel-osuudet. Laulussa Ruutupaita ja mandoliini Ahonen palaa kotiseudun kaipuu -teemaan. Se, kuten muutkin hänen tälle albumille kirjoittamansa tekstit, kertoo vahvasta kehittymisestä tarinan kerronnassa. Koskettavalla laulelmalla Balladi Seilin saaresta Ahonen vie meidät Saaristomerelle, nykyisen kotiseutunsa mystiselle saarelle.

Juha Tapaninen on kirjoittanut kaksi mallikasta biisiä. Niistä ensimmäisessä, yhdessä Hara Laukkasen kanssa kirjoitetussa rockabillyvedossa Elvistellään 50-luvun Sun-tyylillä. Jo Oregonin tien alkusekunnit tuovat mieleen erään tietyn lännen leffan. Lännen elokuvien maisemat vilahtelevat herkästi mielessä myös laulun edetessä. Tuovisen huuliharppu leikkaa ilmaa kohtalokkaan viiltävästi vielä lopuksikin.

Kari Purssila on nyt mukana kolmella laululla. Hänen laulujensa tekstin tarinapolut ovat selvästi runsaammat kuin Ahosella. Kapa sanookin, että Karin tekstit ovat aina pitkiä. Hyvin nekin silti soluvat Ahosen suusta. Avausbiisissä Syytä sydäntäsi Ahonen ja Tuovinen hoitavat lauluosuudet puoliksi. Hannu Tuovisen kaksi laulua ovat aiempien levyjen perusteella tuttua Tuovista. Tekstiltään niissä ei ole samankaltaista samaistumispintaa kuin Ahosen lauluissa. Tuomisen ilmeisen vahvuus on laaja musikiillinen ja tuotannollinen osaaminen.

Seuraavaa Nääsvillen Veljesten julkaisua saatiin odottaa lähes 20 vuotta. Albumi Loputon tie ilmestyi 2017 taas uuden pienen levy-yhtiön eli Maaseutumusiikin julkaisemana. Kapa Ahonen ja Hannu Tuovinen olivat työstäneet albumia pari vuotta lähetellen biisiaihioita toisilleen.

Albumin kahdestatoista laulusta puolet oli Tuoviselta ja toinen puoli Ahoselta. Yhteen Ahosen lauluun, levyn päättävään Nurmes 1947 oli tekstin tehnyt Juhan Kainulainen, Ahosen ystävä Liperistä, Pohjois-Karjalasta. Jos edellinen albumi oli lähimpänä kantrimaailmaa, nyt oltiin loitonnuttu siitä. Tuovisen kädenjälki tuntuu albumilla Ahosta enemmän. Laulujen lisäksi hän on soittanut suurimman osan instumenttiosuuksista ja hyvinhän hommansa osaa. Mikään kantrimies Tuovinen ei liene koskaan ollut.

Ahosenkin laulut ovat nyt lähinnä laulelmapohjaisia. Ne muistuttavat enemmän hänen kahden sooloalbuminsa Tarinan kauppamies ja Unohdettujen lauluja kappaleita. Avausbiisi Kukkuloiden kaupunkiin olisi hyvin voinut olla viimemainitulla albumilla. Kantritunnelmissa ollaan selvimmin Johnny Cashista, yhdestä Kapan suurista vaikuttajista, kertovassa laulussa Mustan kitaran mies.

Laulun Opin elämää ihmisen voisi kuvitella kertovan Ahosen matkaa lauluntekijänä. Paljonhan Ahosen lauluissa muutenkin on omaelämäkerrallisia piirteitä. Muuten Ahosen lauluissa on nyt kansainvälisiä, Ahoselle uudenlaisia teemoja, matkaa tehdään monenlaisin välineinen ja moneen suuntaan. Villen mukaan lähtisin kertoo matkasta halki suuren Venäjän. Yhä kovin ajankohtainen Vieraan silmin kertoo pakolaisen karuttomasta matkasta ja vastaanotosta vieraassa maassa.

Ahosen elämän alkulähteillä palataan Juha Kainulaisen tekstittämässä Nurmes 1947. Tuovisen lauluista Vuodet vierivät vain on lähinnä samoja tunnelmia kuin Ahonenkin. Rokkari-Ahonen pääsee vauhtiin sävelmissä Isoisät rokkaa ja Reliikki. Aika meidät armahtaa, jossa kuullaan taustalla naiskööriä, taas tuo mieleen 70-luvun iskelmäilmaston.

Sen opin, että jos jotain vielä tehdään, niin yksinkertaisia kantrilauluja täytyy tehdä

Ilmeisesti albumia on työstetty Tuovisen kotistudiolla. Veljesryhmästä ovat mukana Ahosen ja Tuovisen lisäksi rumpali Pekka Itkonen. Ilmeisesti Kala Alajokikin on pistäytynyt studiossa, kun häntä kiitellään levykansissa. Kuulostaa kuin taustoissa olisi käytetty myös konesaundeja. Albumia näyttää edelleen olevan saatavissa hyvin varusteluista levykaupoista.

”Nyt kun arvioin, albumi jäi etäiseksi. Ei päästy oikein tekemisen imuun. Pekka loukkasi vielä jalkansa töissä ja tauot vain piteni. Levy on kyllä myynyt ihan hyvin. Sen opin, että jos jotain vielä tehdään, niin yksinkertaisia kantrilauluja täytyy tehdä. Eli Loputtomalla tiellä oli hyvä vaikutus meihin. On olo, että haluamme tehdä vielä yhden levyllisen oikeaa peruskantria. Pekan kanssa uutta levyä jo suunnitellaan. Jos ei muuten, niin julkaistaan edes suoratoistona”, aprikoi Kapa Ahonen Suonna Konosen kirjassa Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt.

Lauluja alkoikin kertyä Kapan arkkuun ja jokunen löytyi Purssilaltakin. Niinpä keväällä 2022 kokoonnuttiin Pälkäneelle, Poutahaukkojen kitaristina jo pitkään toimineen Jouni Saarion studiolle selvästi erilaisella joukolla. Kapa Ahosen rinnalla oli alkuperäisestä veljesjoukosta vain rumpali Pekka Itkonen.

Ensi kertaa mukana ollut tamperelainen Eero "Safka" Pekkonen muistetaan Hassisen Koneesta, Juice Slamista, Popedasta ja ties mistä. Parilla Veljesten levyllä kuultu Sakari "Sakke" Kurki oli jälleen levytysmiehistössä. Mukana oli myös viulisti Jalle Ahlbeck, jolla on kytkös Kurkeen. Molemmat soittavat kantribändissä Hurjat pojat. Pälkäneläinen nuori lupaus Aukusti Koivisto paikkasi nyt Harry Frantsia ja Olli Haavistoa pedal steelissä. Nuori kyky on myös Arttur Keränen. Hän julkaissut jo kolme mainiota rootsalbumia oman AT's Roots & Ramblin' bändinsä nimissä.

”Jouni Saarion studio Pälkäneellä on loistava paikka. Siellä tehtiin äänitykset, ja Poutahaukkojen kitaristina jo pitkään toiminut Saario hoiti hienosti paitsi äänittäjä-tuottajan roolin ja kitaraosuudet, myös bassot. Itse keskityin lauluhommiin”, kuvaili Ahonen Aamulehden haastattelussa 3.5.2022 albumin äänityspaikkaa ja äänittäjää. Jäi kilometrit taa ilmestyi keväällä 2023. Oli kulunut 40 vuotta Nääsvillen Veljesten perustamisesta ja ensimmäisestä albumista. Enää ei löytynyt kustantajaa, vai etsittiinkö sellaista edes. Kapa Ahonen julkaisi albumin omakustanteena. Tätäkin albumia näyttää vieläkin olevan saatavilla.

En laulaisi, jos en kolmeen sointuun sais elämääni mahtumaan

Albumilla kuullaan kuusi laulua tuttua Kapa Ahosta. En laulaisi jos.. sisältää katkelmia muusikon elämästä samalla Kapa kertoo lauluntekemisen filosofian perusteesin "en laulaisi, jos en kolmeen sointuun sais elämääni mahtumaan". Kuru-laivan ja sen matkustajien kohtaloa (Kuru-laivan haveri 1929) lukuun ottamatta ei Ahonen tällä kertaa haikaile menneiden aikojen perään. Hänen lauluissaan havainnoidaan nyt kotikadun elämää, opetellaan tanssimaan, kierrellään divareissa. Ahonen on kirjoittanut oivan laulun myös suosikkijuomalleen Viskille.

Kari Purssilan Unelmacowboy istuu hyvin Nääsvillen Veljesten lauluperinteeseen. Lännenleffojen ja -sarjakuvien hahmojahan Kapa Ahosen lauluissakin ratsastellut. Hevosmies oli myös toisen Purssilan (Eläisin kuin ukkikin) laulun ukki, kuten myös paskakuskina toiminut Vollu. Purssila näyttää usein löytävän laulunsa aiheet vuosikymmenten takaa, niin tälle albumillekin päätyneissä lauluissa.

Levyltä löytyy myös yksi cover-biisi, mikä on ennen kuulematonta Nääsvillen Veljesten kohdalla. John Sebastianin Darlin' Companion julkaistiin alkuaan albumilla Hums of the Lovin' Spoonful. Aiempia versioita siitä ovat Suomessa tehneet ainakin Vanha Isäntä ja Rauli Badding Somerjoki. Nyt kuultavassa versiossa on käytetty samaa Markku Innon ja Erkki Mäkisen käännöstekstiä kuin Somerjokikin. Kaikkiaan albumilla on vain kymmenen laulua, mikä on CD-aikakaudella poikkeuksellisen vähän. Ehkä lauluja ei nyt löytynyt sen enempää.

Oliko Nääsvillen Veljesten tarina nyt tässä. Aamulehdelle ennen levyn julkaisua antamassaan haastattelussa Ahonen ja Ikonen kaavailivat heittävänsä muutaman keikan, kun levy on saatu markkinoille. Sellaista ei kuitenkaan ole tapahtunut. "Ei ole löytynyt kysyntää", kertoi Kapa. "Voidaan tietysti vieläkin lähteä keikalle, jos joku pyytää. Ei se tuosta vaan käy, pitäisi koota porukka ja pitää muutamat treenit". Entä vieläkö julkaiset uusia lauluja? "Kesäkuussa edesmenneeltä Kari Purssilalta jäin "Likaista aikaa" niminen laulu. Se kertoo someajasta ja someraivosta, pitkä laulu kuten Purssilla usein, erinomainen protestilaulu tästä ajasta. Sen ajoin vielä levyttää ja laittaa vaikka suoratoistoon", sanoo Kapa.

3.10.2024 Rami Öystilä

Lähteet:

  • Kapa Ahosen haastattelut 6-9/2024
  • Suonna Kononen: Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt – retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin, Samakko 2018
  • Iso joukko lehdissä julkaistuja artikkeleita ja haastatteluja
  • Kapa Ahosen ja Nääsvillen Veljesten äänitejulkaisut

Lue lisää Kapa Ahosen / Nääsvillen Veljesten uran vaiheista

Kuuntele YouTubesta Mutta muista livetaltiointi vuodelta 1995

Kuutele Nääsvillen Veljesten Sankareiden seurassa Spotifystä:
Kuutele Nääsvillen Veljesten Mutta muista.. -albumi Spotifystä:
Kuutele Nääsvillen Veljesten 3 -albumi Spotifystä:
Kuutele Nääsvillen Veljesten Kantri -albumi YouTubesta:

Kommentoi / Anna palautetta!

Mitä pidit artikkelista? Onko sinulla muistoja Kapa Ahosesta ja/tai Nääsvillen Veljeksistä?