Levyt soivat kotona ja 50-luvun puolivälissä pojat alkoivat itsekin hankkimaan niitä. Ensimmäinen hankinta oli Bill Haleyn "Rock Around the Clock". Jouluna 1957 Eero ja Jussi saivat lahjaksi nykyaikaisen levysoittimen ja kotiin alkoi ilmestyä Elviksen vinyylisinglejä ja EP-levyjä. Elviksen Jailhouse Rock -EP ja erityisesti sen nimibiisi valoi Eeron musiikillisen perustan. ”Jailhouse Rockista tuli koko elämän kestänyt esteettinen kokonaisuus. Moneen otteeseen olen sanonut, se on number one”, muisteli Eero Elviksen levytyksen vaikutusta Yle Rock-Suomi ohjelmassa.

Vielä 50-luvulla suomalaiselle nuorisolle suunnattua musiikkia tekivät yleisöään selvästi vanhemmat artistit. Eero Raittinen oli 15-vuotias osallistuessaan veljensä Jussin kanssa Musiikki Fazerin koelaulutilaisuuteen. Se johti ensimmäisiin keikkoihin ja ensilevytykseen. Jälkeenpäin hieman korneilta tuntuvat ensimmäisten levytysten kappaleet valitsivat levy-yhtiön setämiehet. ”Ei teinipojat sitä osanneet kyseenalaistaa”. Nuoret ottivat silti hyvin vastaan ikätovereidensa levytykset ja jo ensin singlen Banjo Boy oli pienoinen hitti ja toi jo ensimmäiset tv-esiintymiset.

Ensilevytyksiään Eero ei ole juuri halunnut myöhemmin muistella, mutta hyvänä muistona on säilynyt alan vanhempien tekijöiden vastaanotto uran alussa. ”Se oli nastaa, kun 15-vuotiaasta asti saatiin aikuisten kohtelua. Esimerkiksi kun meni Maikkarin kahvilaan, kaikki oli moi, Murtsikka moikkas ja Spede moikkas. Kaikki oli sillain vinksin vonksin. Me oltiin poikasia, mut meit kunnioitettiin vähäsen — huom. ei se ollut ku vähäsen — mut se todella teki teinipoikaan vaikutuksen.”

Merkittävämpi virstanpylväs uran alussa oli Eeron itsensä mielestä keväällä Helsingissä huhti-toukokuussa pyörinyt Roobertin Rock Show. Siinä Eero, Jussi, Loukialan veljekset ja muut show’n nuoret artistit saivat esittää omia suosikkikappaleitaan oman ikäiselle yleisölleen.

The Sound syksyllä 1963, ylhäällä vasemmalta Johnny Liebkind (laulu ja rummut), Eero Raittinen (laulu ja rummut) sekä Henrik Granö (soolokitara), keskellä Peter Ekman (basso) ja alinna Jussi Raittinen (komppikitara ja laulu)

60 -luvun alkupuolella rock'n'rollin huuma alkoi hiipua. Musiikkibisnes oli tuottanut markkinoille Pat Boonea ja muita pehmorokkareita. Elviskin oli armeijan jälkeen alkanut laulaa iskelmällisempiä biisejä ja tehdä turhanpäiväisiä elokuvia. Maailmalla oli alkanut ilmestyä kitarabändejä, kuten The Ventures ja The Shawows, jotka soittivat musaa ilman laulusolisteja. Rautalankabuumi vei Raittisen veljekset The Esquires ja The Sounds yhtyeisiin ja syntyi taas useita levytyksiä ja runsaasti koulunkäyntiä häiritseviä keikkoja.

The Boys perustetaan - Sivun alkuun

Pitkään ei rautalanka innostanut Eero ja Jussia. Eeron aloitteesta perustettiin pääsiäisenä 1964 The Boys -yhtye. Eeron, Jussin ja Boys -yhtyeen – kuten moneen muunkin musiikin parissa menestyneen pitkän uran tehneen – vaiheisiin liittyy onnekkaita sattumia. Yksi niistä oli Eeron mielestä päätyminen Discophonille. Yhtiön perustuja Mosse Vikstedt oli saanut vinkin bändistä Mimmi-tyttäreltään. ”Tänä päivänä mä olen kiitollinen Mossen asenteesta. Mosse oli lähinnä kummisetä, ei se osallistunut levytyksiin”, kertoi Eero haastatellessani häntä keväällä 2025.

Mosse valitsi bändin singlebiisit ja löysi ensimmäiseksi levytettäväksi Beatles-hitin ”All My Loving”. Kari Kuuva kirjoitti suomitekstin lauluun ja top10-hittihän myös ”Kaikki rakkauteni” oli. Se antoi erinomaisen alkunosteen tuoreelle bändille. ”Vielä parempi buusteri oli se, että me yllättäen saatiin Itä-Saksan rundi, me oltiin hyviä ja innoissamme”. Reilun kuukauden kiertue toi runsaasti keikkakokemusta ja vastaanotto DDR:ssä oli fanaattinen, he olivat Beatlesin korvike itäsaksalaisille nuorille.

Jussi Raittinen, Harri Sjöberg, Eero Raittinen ja Kajde Westerlund Itämeren rannalla Itä-Saksassa kesällä 1964, kuvaaja tuntematon

Suomeen palattua äänitettiin Roy Orbisonin megahitti ”Oh, Pretty Woman” eli ”Kaunis nainen”, joka oli jälleen hitti. Listamenestystä toivat myös euroviisukappale ”Tahdon saaren” sekä ”Liisan koira”. Menestyksen myötä Eero ja Jussi & The Boys sai ensimmäisenä suomalaisena rockbändinä tehdä myös LP-levyn. Eeron kehuma Vikstedtin asenne näkyi siinä, että hän antoi bändille melko vapaat kädet levyttää albumille haluamiaan lauluja. Käytännössä ekat Boys-albumit tuotti Rauno Lehtinen, joka Eeron mukaan kohteli heitä tasavertaisena.

Numero 1 ja sitä seurannut Numero 2 sisälsivät monipuolisen kattauksen amerikkalaisen rootsmusiikin helmiä; Stormy Monday Blues, So Glad You're Mine, Hello Josephine, Poison Ivy, Crawfish, Nobody Knows You When You're Down And Out, I Just Wanna Make Love To You, Kiddio, That Lucky Old Sun, Route 66… Monet näistä säilyivät Eeron ohjelmistossa läpi vuosikymmenten. Erityisen rakkaita Eerolle olivat kolme viimeksi mainittua.

”Se on merkittävin biisi mun uralla, se tuntu rockmusalta”.

Route 66:stä Eero sanoi ”Se on merkittävin biisi mun uralla, se tuntu rockmusalta. Sinne päin oltiin pyrkimässä, saatiin eka ote. Jos multa kysytään omasta taiteilijaurasta – luojan kiitos mä olen oikeutettu sanomaan taiteilijaura - se on merkkipaalu, milestone. 'Lucky Old Sun' oli keikoilla iso menestys”, jatkoi Eero. Eikä pidä unohtaa The Plattersin ohjelmistosta poimittua My Prayeria huomauttaa Eero. ”Kyllä Eero laulaa hienosti 'When the twilight is gone...' (hyräilee Eero) … se on hyvä”.

Danny Show - Sivun alkuun

Merkittävä oppikoulu Eerolle oli kesän 1966 ensimmäinen Danny Show. Danny pyysi Eeron ja Boysit Show’n bändiksi. Boys säesti kiertueella Dannyn ja Eeron lisäksi myös Ankia ja Tapio ”Ylli” Tammilehtoa. Vapaailtoja ei kesän aikana pahemmin ollut. Eero oli saanut ehdot saksasta ja reputti ehtolaiskokeen. Silloin hän hylkäsi saksan kielen ja vaihtoi englantiin. Urakaksi tuli tenttiä englannin kurssit kesän aikana. Eero sai keskittyä englannin opintoihin ja laulusolistin rooliin, kun rumpaliksi kiinnitettiin Ronnie Österberg. Eero muisteli lämmöllä Dannyä, joka halusi show’hun rockhenkisen bändin. ”Me oltiin, hyviä kavereita Dannyn kanssa ja Yllin – Topin faijan – kanssa. Meillä oli ihan saatanan hyvä bändi. Koko touhu oli ammattilaisempaa. Mulla oli osittain väärä ohjelmisto, mutta silloin kun rockit pamahti ne pamahti”, muisteli Eero.

”Koko touhu oli erilaista, ammattilaisempaa, keikat tehtiin Mersun linja-autolla”.

Danny Show -kesä lisäsi vahvisti Eeron ja bändin tunnettavuutta ja esiintymisrutiinia. Syksyllä Danny perusti oman ohjelmatoimistonsa, D-tuotannon ja sai houkuteltua Eeron ensimmäiselle lyhyelle sooloperioodille. ”Koko touhu oli erilaista, ammattilaisempaa, keikat tehtiin Mersun linja-autolla”, muisteli Eero. Aika pian Eeron ohjelmiston ja yleisön odotusten ristiriita tuli selväksi. Eka kerran kun sä olit kolme viikkoa siellä kaaoksessa, sun mentaliteetti oli koetuksella ja yleisön vihamielisyys, ei ne tajunnu mitään… valoja, Danny riehuu siellä lavalla, se riitti… mutta ei riittänyt yhtään kiinnostusta mun tekemiselle. Mä opin paljon, mutta mun artistipersoona hukkui”.

Timantinkovan Danny Show'n juliste vuodelta 1966 / D-Tuotanto

Paluu Boysiin ja Holvikirkko - Sivun alkuun

Jo tammikuussa 1967 Eero palasikin Jussin rinnalle Boys-solistiksi. ”Jussi tunnusti jälkeenpäin kaivanneensa mun seuraa keikoilla”, muisteli Eero. Siinä vaiheessa bändi oli jo sekstetti. Eeron vaatimuksesta rumpaliksi pestattiin aikansa huippu Kurre Mattson. Nyt tähdättiin ammattilaisiksi. ”Se on helvetin tärkeä, veljekset halusivat ryhtyä ammattilaiseksi. Mutta me oltiin täysin erimielisiä siitä, miten me päästään siihen”.

”Meillä oli siihen aikaan taa­tusti Suomen vahvin kokoonpa­no. Oli Kurre Mattson rummuis­sa, oli paroni Paakkunainen ja soitimme soulia, hittejä ja melkein mitä vain. Aloin niihin aikoi­hin jälleen keskittyä koulunkäyn­tiin ja olin elämääni tyytyväinen. Esiinnyimme osakunnissa, tanssilavoilla ja kaikkialla hyvin vaihtelevalla ohjelmistolla ja olemme iloksemme menestyneet", kertoi Eero Suosikin haastattelussa kesällä 1968.

”Paitsi että se oli hyvä orkesteri, sieltä sai myös liksaa” - Eero Soundille 2016

Kun monet aikalaisbändit kopioivat enimmäkseen brittibändejä, Eero ja Jussi ammensivat ohjelmistonsa suoraan amerikkalaisesta rootsaarteistosta. Mosse Viksted tarjosi veljeksille kuunneltavaksi edustamisensa yhdysvaltalaisten merkkien levyjä, joilta ohjelmistoa poimittiin. Myöhemmille singleille ei rootsbiisejä kuitenkaan juuri päätynyt, eikä isoja hittejä muutamaan vuoteen kertynyt. Televisiossa Eero ja Jussi & The Boys esiintyi kuitenkin usein ja keikkoja riitti.

Levytetyt singlebiisit eivät olleet Eeron mieleen. Monet pitkään ohjelmistossa olleet laulut miellyttivät paremmin Eeroa ja myös yleisöä. ”'That Lucky Old Sun' herättää vieläkin ekstaasia ja ihmetystä milloin ja kulloin ar­tisti suostuu sitä laulamaan. On jopa verrattu Eeron ja Tom Jone­sin tapaa tulkita tämä armotto­man hyvä sentimentaalinen joiku ja Anki sanoi kerran Eeron ole­van Suomen vähiten tähtimäisen suuren laulutähden”, todisti Suosikin Jyrki Hämäläinen 1968.

Uusi noste tuli ruotsalaismelodioilla. Kevättalvella 1968 Discophonin Mosse Vikstedt ehdotti Eerolle soolosinglen tekoa. Vikstedt oli hankkinut ruotsalaisen euroviisusävelmän ”Det börjar verka kärlek, banne mej” oikeudet ounastellen tätä hyväksi hittibiisiksi. Singlen kääntöpuolelle Mosse ehdotti Lenne Brobergin levyttämää ja Ruotsissa ykköshitiksi laulamaa ”Mälarökyrka” -laulua.

'Rakkaudelta näyttää hittovie' kuten holvikirkkokin julkaistiin ajan tapaan myös nuottina

”Tällainen levy on erit­täin piristävä tässä välissä ja pi­din erityisesti sävelmästä 'Vanha holvikirkko' ja tästä 'hitto vie' -jutusta siksi, että kerrankin on kujeilevan reipas meno päällä, eikä tarvitse laulaa mistään va­kavasta romanssista”, kommentoi Eero uutta singleä alkukesästä 1968 Suosikin Jyrki Hämäläiselle.

Singlestä tulikin tuplahitti. Ensin listoille nousi Saukin käännöksessä nimekseen ”Rakkaudelta näyttää, hitto vie” saanut singlen a-puoli. Megahitiksi muodostui kuitenkin b-puolisko ”Vanha holvikirkko”. Myyntilistojen ykköstilan lisäksi se oli lähes koko kesän ykkösenä Yleisradion Lista-ohjelmassa. Se tiesi bändille tiivistä keikkakesää.

Holvikirkko upposi kaikenikäisiin. Loppukesällä 1968 juoksi ehkä noin 6-vuotias pikkupoika kadulla Eeron luokse ja ilmoitti osaavansa laulaa ”Holvikirkon”. Pikkupojan kirkkaalla äänellä skidi sitten lauloi Eerolle laulun alusta loppuun. ”Se seisoi edessäni ja lauloi kuin tikka. Teki hyvää sydämelle”, sanoi Eero Televisio aittaan häntä haastatelleelle Salme Rautiolle.

Holvikirkon myötä asetelma kesän tihentyneillä keikoilla muuttui niin, ettei Eero enää ollut lavalla koko keikkaa, vaan alkuillasta Boys soitti ilman Eeroa. Jossain vaiheessa Eero tuli yhden setin ajaksi solistiksi ja loppuillasta muu bändi jatkoi taas tanssimusiikilla ilman Eeroa. Loppukesää kohden alkoi Eeron soolouralle siirtyminen näyttää selvältä.

Uudelleen soolouralle - Sivun alkuun

”Holvikirkon” menestys vei Eeron uudelleen D-tuotantoon ja soolouralle. Eero kokosi itselleen Help-nimen ottaneen bändin, johon tulivat kitaristi Nono Söderberg, rumpali Aikka Hakala, basisti Leif Kiviharju ja Topmosteista urkuri Poku Tarkkonen. Bändin kokoonpano ja nimi vaihtui tiheään tahtiin. Helpin lisäksi bändiä kutsuttiin välillä Poisoniksi, välillä Grooniksi. Soittajina vaihteli nimekkäitä muusikoita Vesa Aaltonen, Albert Järvinen, Häkä Virtanen, Jukka Tolonen, Hille Tokazier, Kalle Lae, Raikka Rautarinne, Eero Lupari, Zape Leppänen…

Eero levy-yhtiön promokuvassa 1969, Discophon / Jussi Raittisen arkisto

Holvikirkon menestyksen myötä keikkoja riitti niin tanssilavoilla kuin klubeillakin. Alkuvuodesta 1969 Eero kiersi maata Jyrki Hämäläisen ideoiman tulishow'n merkeissä. Show'n loppunumerona oli Arthur Brownin 'Fire' -hitti, jonka aikana lavalla nähtiin parafiinisoihtuja. Kesällä 1969 oli Kirkan ja Ankin kanssa yhteinen Rock’n’ Roll Circus -show.

”Help toimi 1968-69 minun keikkabändinä ja se oli aivan helvetin kovassa kunnossa. Pakko myöntää, että oli paha virhe lahtea -69 Kirkan kesäkiertueelle. Olisi pitänyt vaan pysyä Helpin kanssa kimpassa, silla sen kesäkiertueen jälkeen vietin syksyn haahuillen ennen kuin seuraavan vuoden alussa pääsin tekemään sen LP:n. Loppuvuoden tuhlasin inttiin ja sitten kun tulin takaisin sain huomata, että koko pelikenttä musiikin suhteen oli täysin muuttunut. Siinä oli pienen ajan sisällä paljon erinaisia kirjavia vaiheita, kunnes toukokuussa -72 sain kutsun liittyä Tasavallan Presidenttiin”, kertoi Eero Blues News (3/2016) lehden haastattelussa.

Mutta ei mennä vielä Pressaan, vaan palataan 60-luvun loppuun. Levy-yhtiö jatkoi iskelmällisten sinkkujen julkaisuja. Aarno Ranisen valvomina taltioidut pikkuhitit ”Siitä vaan”, ”Uhkapeluri”, ”Olen yksin”, ”Unta en saa” eivät uusineet Holvikirkon menestystä. Viimeksi mainittu ylti sentään 10 parhaan joukkoon. Myöhemmin Eero on katunut näiden käännösiskelmien levyttämistä.

Kuuntele Olen yksin Spotifystä

Kenenpä elämään ei mahtuisi asioita, jotka mieluummin unohtaisi. Luulenpa kuitenkin, että nämäkin laulut toivat Eerolle uskollisia faneja, jotka myöhemminkin tulivat hänen keikoilleen ja poimivat levykaupoista hänen levyjään. Kuuntele Holvikirkon ohella, vaikka englantilaisen Long John Baldryn hitistä tehty käännösversio ”Olen yksin” tai San Remon festivaaleilta Discophonille tiensä löytänyt ”Uhkapeluri”. Eivät ne kuulosta ”pakkopullalta”.

Eivät Vikstedtin ja Ranisen valitsemat laulut välttämättä Eeronkaan mielestä huonoja olleet ja täysillä hän niidenkin levyttämiseen paneutui, eikä laulujen tulkinnassa Eeronkaan mielestä ollut mitään hävettävää. ”Ei niillä vaan ollut mitään tekemistä rockmusan kanssa, ei ne olleet sellaista musaa, jota haluaisi illasta toiseen laulaa”, summasi Eero.

”Ei niillä vaan ollut mitään tekemistä rockmusan kanssa, ei ne olleet sellaista musaa, jota haluaisi illasta toiseen laulaa”.

”Toimistopöydän takaa hän suvaitsi olla myös hyvin vanhoillinen. Se uskoi, että niillä tempauksilla koko rokki rahoitetaan ja kansan syvät rivit reagoivat ainoastaan Holvikirkkoon. Mosse oli siinä mielessä huono tuottaja, huono biisien valitsija, koska se oli liian nöyrä numeroiden ääressä”, purkautui Eero unohtaen Mosse Vikstedtin johtaneen pienehköä levy-yhtiötä pienellä markkina-alueella eli Suomessa. Noiden iskelmien levyttämisen Mosse palkitsikin upeasti, siitä seuraavaksi.

Iskelmän lomassa syntyy helmiä - Sivun alkuun

Vähemmälle huomiolle jääneenä onnistumisena 60-luvulta Eero mainitsee Eero Koivistoisen tunnettujen runoilijoiden sävellyksiin perustuvan, kesällä 1968 taltioidulla ja WSOY:n julkaisemalla Valtakunta -albumilla. Eräs Eeroa leimaava piirre, ehdottomuus, häiritsi Eeron itsensäkin mukaan hieman levytyssessiota. ”Sen on helvetin hyvä kokonaisuus. Kulissien takana oli kuitenkin huono fiilis. Mä en halunnut laulaa sanaa ’perse’ (sisältyi Jarkko Laineen runoon 'Pientä peliä urbaanissa limousinessa’). Emmä tiedä, mutta Koippa oli loukkaantunut siitä”.

Kuuntele YouTubesta Pientä peliä urbaanissa limousinessa:

Kun kysyin, miten hän päätyi mukaan tähän projektiin, Eero vastasi ”Koipan valinta oli pohjalta kolme parasta tulkitsijaa ihan selkeästi”. Eeron lisäksi levyllä laulavat Seija Simola ja Vesa-Matti Loiri ja komeasti laulavatkin. Kun levyä kuuntelee, ei voi olla yhtymättä arvioon laulusolistien valintakriteereistä.

Toinen Eerolle tärkeä näyttö tuli samoihin aikoihin. Se sai alkunsa jo hieman ennen Holvikirkkoa Jaakko Jahnukaisen aloitteesta. Eero lauloi Jahnukaisen Popjazzia -radio-ohjelmassa Billie Holidayn hitaan bluesin ”Fine and Mellow”. Jahnukainen ihastui Eeron tulkintaan ja ehdotti Mosse Vikstedtille laulun levyttämistä. Avarakatseisena Vikstedt suostui ja laulu julkaistiin seuraavana singlenä Holvikirkon jälkeen kääntöpuolellaan Stevie Wonderin edellisen vuoden hitti ”I Was Made To Love Her”. Tästä singlestään Eero oli erityisen ylpeä. Vielä parempaa oli tulossa.

”Se on helvetin hyvä, se Eeron elpee ja se on alku ammattilaisuuden haasteisiin”.

Ehkä Mosse ei ollutkaan ihan niin vanhoillinen kuin Eerosta tuntui. Juuri Eeron "Holvikirkon" pudotettua Tapani Kansan "Delilahin" myyntilistojen kärjestä, julkaisi Mosse seuraavana sinkkuna Eerolta englanniksi laulettua bluesia ja soulia. Ei Fazerin Topi Kärki olisi tällaiseen suostunut. Eikä Mossekaan kuvitellut singlestä myyntimenestystä. Ilmeisesti hän ainakin yritti tarjoja sitä ulkomaillekin, mutta en ole löytänyt mistään vahvistusta singlen julkaisuun muualla.

Kirkkain helmi Eeron itsensä mielestä on tietysti Eeron elpee. Siihen arvioon on helppo syntyä. Se syntyi tavallaan iskelmien sivutuotteena. ”Eikä se ole mikään sivutuote. Se on mun tärkein albumini”, torjuu väitteeni Eero. ”Mosse oli musamiehiä, jazzari. Palkinnoksi Holvikirkosta se antoi vapaat kädet albumin tekoon. Se on helvetin hyvä, se Eeron elpee ja se on alku ammattilaisuuden haasteisiin. Se pysty vihdoinkin vastaamaan taiteellisesti niihin haasteisiin ja Moselle kiitos.”

Kuuntele Who Can I Turn To Spotifystä

”Mähän riemastuin siitä haalimalla kaikki ystävät ja blossariarrit ja Järvisen soittamaan DDT:n kanssa. Se on kaikki muodostunut N-clubilla mukin ääressä tietenkin. Se on innokasta, ne takakannen kuvat sen kertoo. Koipan (Eero Koivistoinen) mä palkkasin tekemään tekemään torviarrit ja se teki hyvää duunia, nehän on loistavia, ne on pöllittyjä, mutta sehän on maailman tapa. Mulla on vähän vaikeeta ollut ylittää sitä. 'Woodstock' hmm, se sai viis tähtee Hesarissa, punaisia tähtiä ja tietysti 'Leap Of Faith'. Mun mielest ne on kyllä sitä tasoa”.

Discophon julkaisi ”Eeron elpeen” alkuvuodesta 1970. Samaan aikaan Eero astui armeijan harmaisiin. Näin albumin biisejä ei esitetty livenä kahta Eero Koivistoisen yhtyeen kanssa tehtyä keikkaa lukuun ottamatta. Ilmeisesti levy-yhtiö yritti markkinoida sitä ulkomaillekin. Ruotsissa siltä julkaistiin yksi singlekin. Menestys jäi kuitenkin laihaksi. Harvalukuisen bluesintoilijoiden joukon lisäksi sitä ei noteerattu sen enempää Suomessa kuin ulkomaillakaan. Ainoastaan Eeron signeerauksen sisältänyt albumin musta kansi ei ainakaan helpottanut myyntiä. Discophon yritti uudelleen 1977 ja julkaisi albumin Eeron kuvan sisältäneellä uudella kannella nimellä ”Blues From The North”. Tuolloinkaan aika ei ollut julkaisulle otollinen. Vasta Svart Recordsin uudelleen julkaisu 1976 saavutti enemmän vastakaikua niin median kuin ostajienkin taholta.

Tasavallan Presidentti tuo haastetta laulajalle - Sivun alkuun

Iskelmäuraan kyllästyneenä Eero palasi vuoden 1972 lopulla muutamaksi kuukaudeksi Boys-solistiksi. ”Se oli virhe. Mä olin veloissani, mutta en fyrkasta, vaan rokista. Piti päästä vetämään rokkia, Chuck Berryä ja sillai”. Pian Berryn biisit saivat kuitenkin jäädä, kun entiset bändikaverit Helpin ajoilta pyysivät Eeroa Tasavallan Presidentin solistiksi.

”Mä menin Mossen luokse kysymään, kun Tasavallan presidentti oli pyytänyt mua solistiksi. Mitä tehdään? Heti vastas, siitä vaan, se on suuri juttu. Mosse suhtautui erittäin myönteisesti ja potkas perseeseen, onnea vaan. Sitten mä jouduin nousemaan satasta kiitävään junaan kylmiltään, se oli helvetin rankka juttu. Se oli angstinen momentum, joka vallitsi sillä hetkellä, kun mä hyppäsin junaan. Mun kesti vuoden raivata sellainen tontti, lähes sellainen tontti, mitä mä halusin. Vähitellen ’Lennosta kiinni’ -laulun mukana se muodostui sellaiseksi yksiköksi, jossa oli edes jotain järkeä. Mun oli pakko hinauksessa olla, koska meillä oli maailman valloitus ihan käsillä”.

”Kun menin sinne, meille oli buukattu Labertlandin studiosessio. Kaikki ne perkeleen sävellajit oli hakattu kiveen. Sanoin, että pitää vaihtaa, mutta eihän sitä koskaan päästy tekemään. Olin ihan kusessa. Olin tottunut aika yksinkertaisiin biisirakenteisiin, niin sitten yhtä-äkkiä alkoikin olla kaikenlaisia väli-interludeja ja tahtimuljahduksia siellä sun täällä eli mun piti oppia nopeasti jotain sellaista, mikä oli mulle ihan uutta”, kuvaili Eero Pressa-pestin alkua Soundille lokakuussa 2016.

Tasavallan Presidentti EMA:n (European Management Agency) promokuvassa.

"Bändin noin kolme­ vuotisena valtakautena 72-74 todistin useampaankin otteeseen näiden progen kuninkaiden keikkaa ja jännitin aina mitä Eero mahtaa keksiä tekemistä la­valla. Biisit venyivät loputtoman pitkik­si - eikä venyttäjinä suinkaan olleet Eeron lauluosuudet!", muisteli Seppo Pietikäinen Pressan keikkoja Soundissa 1992. ”Jos on yksi biisi jossa on kaksi chorusta alussa ja biisin kesto on kak­sitoista minuuttia, josta laulun osuus on kaksi minuuttia, niin ehkä se kuvaa laulutontin vaikeutta! Siihen aikaan oli kovaakin halua päästä kokeilemaan ra­jojaan. Suvaitsin ajatella niin, että mi­nulla on kykyä tehdä tätä hommaa ja ulkomaat kiinnostivat kovasti. Mutta tuli roikuttua bändissä liian pitkään. Olisi pitänyt tajuta ainakin vuoden ku­luttua, ettei tässä bändissä ole laula­jalle paikkaa", vastasi Eero Pietikäiselle.

”Nyt kuunnellessa on helvetin hyviä pätkiä, joissa lauletaan. Ei siinä oo moitteen sijaa ja muutamat ovat yrittäneet pistää paremmaksi, mutta ei onnistuneet. Jukka Gustavson, ihan helvetin hyvin laulaja, mutta myöntää itsekin…”, arvioi Eero laulusuoritustaan Pressassa keväällä 2025. Hesarin Vesa Sirénille Eero totesi kesällä 1993 ”Pressasta jäi paha maku, sillä siinä musassa laulajalla ei ollut omaa tonttia”.

Parhaimpana muistona Eerolle oli Pressan ajoilta jäänyt hyvien soittokaverien ohella keikat Lontoossa ja muualla Englannissa. Siellä yleisö oli aidosti kiinnostunut musiikista ja sen saattoi aistia lavalle asti mikä tietysti innosti muusikoita. Kontrasti oli melkoinen, kun palattiin Suomeen ja tanssilavakeikoille, suurinta osaa yleisöstä ei pätkääkään kiinnostanut mitä bändi heille yritti tarjota.

”Ei siinä oo moitteen sijaa ja muutamat ovat yrittäneet pistää paremmaksi, mutta ei onnistuneet.”.

Kuten hyvin tiedämme, Pressan maailman valloitus kariutui. Keväällä 1974 Milky Way Moses -albumin julkaisun jälkeen yhtye aloitti viimeisen Englannin-kiertueensa. Vastaanotto Englannissa ei ollut odotusten mukainen, vaikka bändi pääsi jälleen esiintymään BBC:n viikoittaisessa musiikkiohjelmassa Old Grey Whistle Test. Elokuussa käynnistyi vielä kiertue Ruotsissa, mutta sen jälkeen yhtyeen toiminta päättyi.

Pressan jälkeen mikään ei nappaa! - Sivun alkuun

Keväällä 1975 Raittisen veljekset tapasivat pitkästä aikaa levystudiossa Eeron vieraillessa Jussi & The Boysin Tukholmassa äänitetyllä albumilla Kehä kaartuu. Tälle albumille taltioitiin viimeinkin monien 60-luvun Boys-keikkojen kohokohtiin kuulunut Bobby 'Blue' Blandin hitti "Turn On Your Love Light". Vierailijoina olivat myös edellisenä vuonna Wigwamista lähteneet Jukka Gustavson ja Pekka Pohjola. Samassa studiossa oli edellisvuonna äänitetty Hurriganesin "Roadrunner" ja alkuvuodesta 1975 Wigwamin "Nuclear Nightclub". Molemmat olivat vuoden myydyimpiä albumeja. "Kehä kaartuu" sen sijaan floppasi pahasti.

Kuuntele Turn On Your Love Light Spotifystä

Hieman tuon Tukholman session jälkeen keväällä 1975 perustetussa Rotoxissa Eeron laulukieli vaihtui taas suomeksi, kun taas ajankohdan johtavat bändit Hurriganes ja Wigwam luottivat englantiin - kuten Pressakin. Rotoxissa oli siis palattu maan pinnalle ja unohdettu maailman valloitus. Kaikki bändin jäsenet osallistuivat laulujen kirjoittamiseen, Eerokin ensimmäistä kertaa. Ammattipiireistä ja kriitikoilta bändi sai kehuja ja televisioonkin se pääsi ja Soundin kansikuvaan.

Etsikko-albumi äänitettiin ja miksattiin loppuvuodesta 1975 Eeron suhteilla löytyneessä 24-raitaisessa Decibel Studiossa, Tukholmassa. ”Se materiaali mitä siellä äänitettiin, oli ehkä kaikkein valmiinta kamaa mitä minä olen koskaan ollut tekemässä”, arvioi Eero Waldemar Walleniuksen haastattelussa alkuvuodesta 1976. Keikoilla bändi esitti albumin biisien lisäksi Eeron ja Hillen duokeikoilta tuttuja kappaleita sekä ilmeisesti Eero Luparin samoihin aikoihin ilmestyneen soololevyn lauluja.

Wallenius arvioi Soundin jutussaan yhtyettä lyhyesti näin: ”Se ON merkittävä, se panee uudet tuulet puhaltamaan”. Helsingin Sanomissa Julius Heikkilä ylisti albumia ”Etsikosta kuvastuvat päällimmäisinä huomiona korkealle ripustetut taiteelliset vaateet ja ankara yrittämisen halu päämääränä tuottaa omaehtoista musiikkia. Musiikin laatu hamasta albumin alku-urasta lähtien kakkospuolen 'Maaliin' onkin horjahtamattoman korkealuokkaista”. Erityisesti Heikkilä kehui Eeron laulun ohella taustakuoro-osuuksia ja oivaltavia sovituksia. Sanoitukset olivat Heikkilän mielestä albumin heikko lenkki.

”Sävellykset kaatuivat lähinnä siihen, että sanat käännettiin suomeksi, jolloin ne eivät enää toimineet”, arvioi Hille Musa-lehdelle. Ehkä tekstit eivät puhutelleet myöskään ostavaa yleisöä ja lupaavan alun jälkeen keikkajärjestäjät ja yleisö eivät innostuneet bändistä. Eero analysoi Rotoxin floppaamista Soundin haastattelussa kymmenen vuotta myöhemmin näin: ”Komppi ei vain futannut, se bändi ei flygannut. Siinä ei ollut sellaista perinnetietoisuutta tarpeeksi. Musa oli aika kokeilevaa ja siihen ei vain tullut sellaista inhimillistä lämpöä, jota olisi pitänyt olla.”

Kuuntele Ballin esittämänä Hillel Tokazierin Leaving (For The New Land) Spotifystä

Seuraava yritys oli suomalais-ruotsalainen, englannin kielellä rhythm & bluesia esittänyt Ball. Bändin ensimmäinen keikka taisi olla Tavastialla 8. joulukuuta 1976. Ballkin sai kriitikoilta myönteisen vastaanoton, puhuttiin jopa superyhtyeestä. Ei ihan syyttä, olihan viisikolla vankkaa meriittiä. Hesarin Markku Fagerlund piti bändiä lupaavana tulokkaana. ”Ballin musiikki on menevää rhythm & blues vaikutteista rockia ja lähes koko ohjelmisto on omaa materiaalia, lähinnä Hillel Tokazierin käsialaa. Edesmenneen Rotoxin manttelinperijä Ball ei kuitenkaan pyri olemaa, vaan se tekee omaa maanläheistä musiikkiaan, jonka uskoisi saavuttavan laajan kuulijakunnan”, kirjoitti Fagerlund.

Ball teki kaksi singleä, joista viimeiselle Eero kirjoitti "Busker" nimisen laulun. Jota Musa-lehden Pekka ja Immu arvioivat tähän tapaan: ”(Busker voi) aivan hyvin saavuttaa listamenestystäkin. Se ei ole Ballille ehkä liiankin tyypillinen väkivahva rhythm & blues -piisi, vaan rytmi on kevyt, menevä, sisältääpä se jossakin mielessä joka kevyitä country-vivahteitakin. Eeron laulu on hillittyä ja yhtyettä ei hevin erottaisi Balliksi, jos ei tietäisi.” Ball teki lupaavia keikkoja ja esiintyi Ruotsissa radiossa. Brittilistan kärkeen oli juuri noussut Sex Pistols, josta kohistiin Suomessa eduskuntaa myöden. Kokemus ja vankka soittotaito ei enää ollut paras meriitti levystudioon ja luvattua albumia Ball ei koskaan päässyt tekemään.

Viimeksi mainittu Boxcar ei tehnyt ainuttakaan keikkaa. Hille kirjoitti suurimman osan Lasse Mårtensonin ja Christian Schwindtin Kompass Recordsin julkaiseman Necktie Party -albumin lauluista, Eerokin kolme. ”Se oli helvetin hyvä minusta se Boxcar ja Riku (Richad Stanley) auttoivat mua ja Hille”. Hesarin murskaavan arvion myötä albumi vaipui pian unohduksiin ja sitä myötä haihtuivat vähäksi aikaa Eeron laulunkirjoitushalut. ”Ei suuri yleisö tiedä niistä mitään. Se on traagista, että aikuiset miehet puuhaavat levyjä…” Summasi Eero nämä kolme bändiä.

”Mä olin viis vuotta työttömänä ja olen kokenut köyhyyden, mikä yllättävää kyllä on arvokasta pääomaa. Mentaliteettiin mahtuu nöyryys”.

Noiden bändihommien välillä Eero keikkaili Hille Tokazierin kanssa, tehden lähinnä pubi- ja klubikeikkoja ja myös yhden albumin, jolla palattiin uran alkuaikojen rock’n’roll ja rhythm’n’blues -biiseihin. 70-lopulla Eero teki työttömyysjaksojen välissä laivakeikkoja Ruotsinlaivoilla, Naantalista Kapellskäriin tai Helsingistä Tukholmaan. ”Dokattiin yöllä ja illalla soitetiin, se oli alituista dokaamista, mutta ei se haitannut ainakaan skulaamista”.

Paluu laulavaksi rumpaliksi - Sivun alkuun

Punkin ja uuden aallon vyöry 70-luvun lopulla näkyi myös Jussi & The Boysin keikkakysynnässä. Suomessa oman mausteensa tilanteeseen lisäsi rockabillyvillitys. Teddy & The Tigers ja muut bändit, joiden soittajat olivat saman ikäisiä kuin Eero ja Jussi aloittaessaan, kiinnostivat ikäisiään nuoria. Keväällä 1979 Jussi oli lainannut bändinsä Dannyn rullaluisteluteeman ympärillä pyörineeseen showkiertueelle. Sen jälkeen keikkakysyntä oli laimeaa.

Saman oli tuossa vaiheessa joutunut kokemaan moni 60-luvulla aloittanut artisti ja muusikko. Danny Show’kaan ei enää menestynyt. Kirka oli joutunut käymään sossun luukulla. Moni soittaja pisti pillit pussiin. Pepe Willbergin 'hittejä' olivat "Kuppi teetä ja sympatiaa" sekä "Suomen suosituin riisi on Risella". Aikka Hakala siirtyi Boysista Beritin tanssibändiin. Tammilehdon Ana lähti opiskelemaan ja veljensä Pekka kasvamaan korkoa Vanhan kuppilaan.

1980 tuli kuluneeksi 20-vuotta siitä, kun Eero ja Jussi aloittivat uransa, tekivät ensimmäiset keikkansa ja levynsä. Eero ja Jussi päättivät yhdistää voimansa ja ehdottivat vanhalle levy-yhtiölleen Discophonille uuden levyn tekoa. Mosse Vikstedt tarttui tarjoukseen ja suostui julkaisemaan kaksikin albumia. Hittikokoelman lisäksi julkaistiin Eeron ja Jussin pitkäaikaisen osoitteen mukaan ristitty ”Hämeentie 38”, joka sisälsi 15 pääosin Juice Leskisen kääntämää enemmän ja vähemmän tuttua biisiä.

Levyyn panostettiin, taustoja tehtiin kolmen bändin voimin. Boysin lisäksi levytyksessä olivat mukana Nono Söderberg Band ja Vanha Isäntä, molemmat useilla vahvistuksilla täydennettynä. Samoihin aikoihin ilmestyivät Eppu Normaalin ”Akun tehdas” ja Pelle Miljoonan ”Moottoritie on kuuma”, Bluesoundsin ”Black”. ”Hämeentie 38” ei tainnut olla ostajien mielissä ajan hermolla, eikä herättänyt suuremmin huomiota, eikä löytänyt ostajiakaan.

20-vuotista muusikon taivalta päätetiin juhlia myös kiertueella. Sen ensi-ilta oli 14.4.1980 Espoossa Tapiola Garden Hotellissa. Kiertueen myynti takkuili, eikä keikkoja lopulta ollut montaakaan. Uusi yhteistyö Jussin kanssa ei siis alkanut onnekkaiden tähtien alla. Myöskään Boys-keikoille ei enää ollut kysyntää.

Moni muukin 60-luvulla aloittanut muusikko pähkäili saman ongelman parissa, miten työllistää itsensä. Eero Lupari ehdotti yhteistyötä Eerolle ja Jussille. Loppuvuodesta 1980 he alkoivatkin tehdä puoliakustisia keikkoja triona. Pian huomattiin, ettei konsepti toimi äänekkäissä ravintoloissa ja palattiin sähköiseen menoon ja keväällä 1981 alettiin kokoonpanoa markkinoida taas nimellä Eero ja Jussi & The Boys.

Eerojen ja Jussin lisäksi neljäntenä oli useimmiten vaihteleva basisti. Tilanne muuttui elokuussa 1982, kun Eeron kanssa monessa bändissä aiemmin soittanut pianovirtuoosi Hillel Tokazier liittyi bändiin. Hieman oli vielä hapuilua sen suhteen, millaiselle kohdeyleisölle bändin ohjelmistoa suunnataan. Kokeiltiin lauluyhtyemallia ja ravintolashow’ta, mutta Adlonissa kuukauden pyörineen show’n vastaanotto oli laimea ja aiheutti sisäistä kitkaa. ”Adlonin farssi pilas lopullisesti välit veljesten kanssa”, oli Eeron mielestä tulos.

Tanssilavoille ei kuitenkaan ollut enää asiaa, joten suunnattiin kantrihenkisellä ohjelmistolla ravintoloihin, sieltähän ne soittajien ikätoveritkin löytyvät. Ohjelmistopainotusta korostettiin pukeutumalla nashville-tyyliin stetsoneihin ja buutseihin. Parhaiten ainakin taloudellisessa mielessä toimi koulukeikat. Ensimmäinen koulukeikka tehtiin jo ennen Hilleä ja pian niistä muodostui toimiva malli. Samalla keikkamatkalla esiinnyttiin päivällä koululaisille ja illalla sitten ravintoloissa tai muualla aikuisille. Tästä konseptista tuli toimiva malli vuosiksi. Boys-yhtyeen taival olisi voinutkin päättyä kokonaan ilman koulukeikkoja arvio Jussi myöhemmin.

Eeron mukaan koulukeikat olivat tärkeä osa Boysin historiassa 80- ja 90-luvuilla, hän arvioi niitä olleen ainakin 800. ”Lumituiskussa mentiin eteenpäin Luparin Vanilla ja otettiin ne koulukeikat kiitollisina vastaan. Se oli jotenkin siedettävä, koska siinä oli jotenkin asiallinen struktuuri, siinä show’ssa. Me esiteltiin jumppasalissa sähköbändi. Mä oon kokenut sen äärimmäisen hyvänä kulttuurityönä. Oppilaat kaikki pakotettiin sinne, mutta ainakin ne näki sähköbändin ja kuinka tää rokki toimii”.

Keikkailuun tuli pian vaihtelua myös yritys- ja muiden yksityistilaisuuksien myötä. Aikuisyleisön viihdyttäjiä tarvittiin myös Itämerellä seilaavilla laivoilla, aluksi ruotsinlaivoilla, myöhemmin myös Tallinnan liikenteeseen. Olihan Boys esiintynyt laivoilla jo 70-luvulla ja Eerokin vuosikymmenen lopulla. 80-luvulla laivayhtiöt kuitenkin panostivat ohjelmaan ja niistä muodostui tärkeä työantaja monille muillekin bändeille ja artisteille.

Pian keikkakysyntää alkoi olla riittämiin. Kaikilla oli Boysin ohella muutakin duunia, Eero ja Hille esiintyivät vielä 70-luvun tapaan kaksistaankin. Boys keikkojen tuoman julkisuuden myötä elpyi taas kiinnostus Eeron soolokeikkoihin. ”Ei kaikkia kokeiluja ole pakko tehdä tällä bändillä (Boys). On muita foorumeja, joilla voi vetää muuta matskua. Mulla on oma bändi, jossa on nuoria jätkiä ja erilaista soittopotentiaalia, ja sen kanssa toteutan muita ideoita”, kertoi Eero Soundissa (12/1986). Tuo oma bändi oli Help. Eero siis otti käyttöön vanhan bändinimen. Nyt Helpissä soittivat mm. Esa Pulliainen (sikäli kun Agentsilta ehti), rummuissa Heikki Sandrén, bassossa Kari Peltonen, koskettimissa Ike Kalliola. Kokoonpano vaihteli hieman ja parhaimmillaan bändi oli kuusi miehinen. Eero ja Help soittivat mm. ruotsinlaivoilla. Tällä kertaa isommilla laivoilla ja parempien sopimusten puitteissa, viikon - kahden kiinnityksillä.

”Me teemme pitkiä keikkoja — on soitettu sellaisissa ravintoloissa, joissa rock'n'rollia voi soittaa. Eli se on sellaista uutta tarjontaa, jota rock-muusikot pyrkivät tuomaan näihin väljähtyneisiin ravintolakuvioihin. On paljon sellaisia paikkoja, joissa minua nuoremmatkin ovat alkaneet ymmärtää rokin soiton päälle, ja meininki on ollut ihan positiivista jo neljä vuotta. Työtilanne näyttää ihan kivalta”, arvio Eero keikkatilannetta Soundissa.

Boysin keikkaohjelmistosta Eero sanaili samassa Waldemar Walleniuksen Soundiin tekemässä haastellussa näin: ”Tätä meidän vanhaa suomenkielistä kamaa tulee ohjelmistossa olemaan niin kauan kuin ihmiset haluavat kuunnella sitä - siitä ei päästä eroon. Se on hyväksytty tosiasia ja se on kuitenkin yllättävän nastaa soittaa, koska ne ovat biisejä, joita me itse rakastamme, mutta kyllä me tarvitsemme näitä aitoja rhythm’n’blues ja rock’n’roll -juttujakin. Ne voivat olla vaikka kuinka vanhoja, koska niitä pitää kuitenkin vaihdella, jotta ne olisivat tuoreita, eikä ohjelmisto väsyisi.”

1986 Hille vaihtui Olli Haavistoon, joka toi taitavana stilikan ja kitaran soittajana uutta ilmettä bändiin. Ollista muodostui myös tärkeä tukipylväs Eerolle. ”Olli Haavisto on pitänyt mut pystyssä, rytmisesti ja henkisesti. Me oltiin kaks leiriä, Lupari ja Sarcha toisessa ja Olli ja minä toisessa. Me oltiin joka ilta kimpassa keikan jälkeen ja analysoitiin sitä keikkaa, hyödyllistä puuhaa. Olli seurasi mua tai mä Ollia. Olli oli kompissa korvaamaton, mää olen kohtuullinen rumpali, kun Olli vetää sähkökitaralla tai stilikalla, se on synkopaattori”.

Olli Haaviston mukana ollessa Boys teki kolme albumia. Niistä tärkeimmät Eerolle olivat ensimmäinen 1986 ilmestynyt Numero 3 ja 1995 julkaistu viimeinen eli Kuoppainen tie. ”Kolmonen on helvetin hyvä ja se kompakti CD ’Kuoppainen tie’ on saatanan hyvä paikoitellen, mutta ihan paska paikoitellen, mutta siitä mä tosiaan tykkään”. Lausumassa taitaa taas tulla esiin Eeron ehdottomuus. Hyvä on hyvää ja muu on paskaa, ei ole välimuotoja. Reilun kolmen tunnin haastattelun aikana musasta puhuttaessa Eero ei käyttänyt oikeastaan muita adjektiiveja kuin 'hyvä' tai 'paska'.

”Olli Haavisto on pitänyt mut pystyssä, rytmisesti ja henkisesti"

Juuri julkaistua "Numero 3" -albumia Eero kuvaili Soundin haastattelussa näin: ”Tämä matsku luontuu meille, niin nyt haluttiin tehdä välillä tällainen iloinen ja naivi, suorastaan infantiili levy. Tarkoitus oli saada sellainen kokonaisuus, jossa olisi kevyttä kamaa ja bändifiilis. Mä uskon vakaasti siihen, että on paljon biisejä, jotka eivät väsy koskaan, ja on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tekevät omia versioitaan vanhasta matskusta — se on yksi tapa lähestyä tätä esittämistä ja mulle se on ollut aina ihan okei”.

”Kuoppainen tie” oli historiallinen Boys-levy, sillä ei ollut yhtään käännösbiisiä, ei monien Boys-levyn tapaan uusia versioita aiemmin levytetyistä, eikä covereita, vaan kaikki olivat uusia kotimaisia biisejä. Lauluja olivat tehneet mm. Timo Kiiskinen, Jarkka Rissanen, Tuomas Tyyri, Ilpo Murtojärvi, Eero Lupari ja Jussi.

Soololevyjä ja -keikkoja Boysin ohessa - Sivun alkuun

Haaviston Olli oli tärkeässä roolissa myös Eeron 90-luvun soololevyillä, samoin Ollin nuorempi veli Janne. Ollin kautta löytyi myös joukko musiikillisesti samalla aaltopituudella olevia nuorempia muusikoita. Sooloalbumit Mies matkallaan, Vielä vähän aikaa ja Eero Raittinen ja kansainväliset seikkailijat muodostuivat tärkeäksi henkireiäksi Eerolle ja vastapainoksi Boysissa puurtamiselle. Lämmöllä ja ylpeydellä Eero muisteli viime hetkilläänkin noita Boys-vuosinaan tekemiään sooloalbumeja. Tärkein Eerolle tuntui olleen niistä ensimmäinen ”Mies matkallaan”, jolle nimimelodian teki Esa Kaartamo.

”Mä oon saatanan ylpee niistä ajoista. ’Mies matkoillaan’, se on hyvä. Esa Kaartamo, mulla on sitä ikävä. Kun sä kuuntelet sitä ylästemmaa. Emmä olisi tässä perille päässeenä, jos mä olisin jättänyt ne väliin. Äläkä unohda ’kansainväliset seikkailijat’ -levyä. Se on afrikkalaista menoa”, toteaa Eero 90-luvun albumeistaan. ”Levy on kypsä, tasapainoi­nen taidonnäyte, jolla Eero loistaa lau­lajana, tunnelmien tulkitsijana. Suomen Waylon Jenningsinä. Niin että suoma­lainenkin kantrilevy voi kuulostaa oi­kealta ja aidolta, eletyltä ja koetulta. Mies matkallaan ei ole fuskua”, arvioi Seppo Pietikäinen Soundissa 1992.

”Pois se minusta, että väittäisin kaik­kien äänien olevan puhtaita. Rosoa on ja pitää olla. Svengijahdissa tässä ol­laan”.

”Näissä biiseissä on esteetti­nen rakenne ja kesto. Nämä on hienoja tarinoita, hienoja rooleja. Niitä on kak­sitoista erilaista, jotka on valittu pel­kästään siltä pohjalta, että niitä diggaa itse”, hehkutti Eero levynsä lauluja Pietikäiselle. Samassa haastattelussa vastasi näin Pietikäisen uteluun siitä, miten hän kehittänyt itseään laulajana ”Täytyy operoida sillä materiaalilla, mikä on äänessä. Minul­lahan oli muuten erilainen ääni urani alussa, mutta jos tekniikasta puhutaan, niin ainoa harjoittelu mitä olen tehnyt, on jotkut vaikeat kuljetukset. Sen li­säksi pyrin aina laulamaan rennolla kur­kulla. Sitten on sävyefektejä, rytmisiä pohdiskelua, melodian sommittelua fra­seerauksien puitteissa. Pois se minusta, että väittäisin kaik­kien äänien olevan puhtaita. Rosoa on ja pitää olla. Svengijahdissa tässä ol­laan.

Jos ”Mies matkallaan” albumin kohdalla oli 12 vuotta edellisestä sooloalbumista, ei seuraava tarvinnut odottaa vuotta kauempaa. ”Vielä vähän aikaa” äänitettiin kesäkuussa 1993 Haaviston veljesten Hitsville IV -studiolla. ”Olen ollut ylpeä ammattitaidostani, mutta Jannen kanssa olen oppinut, että laulun tekeminen voi onnistua ryhmätyönä. Janne osaa puhua kieltä, jota minä ymmärrän. Asiat pannaan oikealla tavalla kyseenalaisiksi. Janne bonjaa tän fillarin (fiiliksen) päälle”, kehui Eero Janne Haavistoa Rytmimusiikki -lehden haastattelussa.

Ison levy-yhtiön (Sony) pr-koneisto toi näkyvyyttä albumille ja radiosoittoakin se sai edellisen tapaan ihan mukavasti. Sattui vielä niin hyvin, että levytyksessä mukana olleiden kiireisten muusikoiden kalenterista löytyi tilaa kiertueella. ”Koen keikkailun tärkeimpänä pointtina koko hommassa. On kunnia lähteä tien päälle tällaisen rykmentin kanssa”, iloitsi Eero Rytmimusiikkiin häntä haastatelleelle Heimo Hatakalle.

Soololevyt kasvattivat entisestään Eeron keikkakysyntää. Sooloalbumien miehistöstä muotoutuneessa bändissä Eeron kanssa soittivat Janne ja Olli Haavisto, Jarkka Rissanen ja Pekka Gröhn. Eero teki keikkoja myös Helpin kanssa. Sitä Eero nimitti myös Ski-bändiksi. Nimitys tuli siitä, että talvisin keikkailtiin Lapissa, jolloin päivisin päästiin Eeron lempiharrastuksen pariin eli laskettelusuksilla rinteisiin ja iltaisin soitettiin rinneravintoloissa. Mukana bändissä olivat mm. Pulliaisen veljekset Esa ja Kai.

”Päätin jo nuorena tehdä musiikkia ammattimaisesti ja laittaa elämän tämän yhden kortin varaan. Se on sitten johtanut monenlaisiin tilanteisiin.” Eero Hesarin Vesa Sirénille 1993.

Vaihtelua Eeron keikka-arkeen toi myös Oiling Boiling Rhythm'n Blues Band. Eero laulusolistinaan tuo bändi julkaisi myös yhden Lp-levyllisen nimensä mukaista musaa. Oilingin bändissä Eero pääsi myös isoille ulkomaisille areenoille. Duokeikkoja Eero teki Boysin ohella Oilingin bändissä tutustumansa kitaristi Jarkka Rissasen kanssa. Jarkka oli usein tuuraajana myös Boysissa ja soitti pitkään Eeron myöhemmissä bändeissä. Eritysesti Eero halusi vielä mainita Q-klubin keikan Q.Stonen kanssa Tampereen Tullikamarilla syksyllä 1991. ”Siitä mä oon saatanan ylpee”.

90-luvulla käynnistyneestä Saariselän Tunturi Blues -tapahtumasta tuli myös tärkeä voiman lähde Eerolle. Eppu toimi tapahtuman taiteellisena johtajana vuodet 1997 – 2017. Eero sai suhteillaan hankittua kovatasoisia esiintyjiä kotimaan lisäksi muualta Euroopasta ja tietysti myös Yhdysvalloista. Tapahtumien järjestelyissä oli monenlaisia yllättäviä käänteitä, joissa onneksi Tiski-vaimo oli isona apuna. Kaikki vaivannäkö palkittiin kuitenkin upeiden esitysten muodossa.

Uusi vuosituhat alkaa omillaan - Sivun alkuun

Vuosituhannen vaihtuessa Eero lopullisesti irtautui Boysista ja veljestään Jussista. Vuonna 2000 olisi tullut täyteen 40-vuotta veljesten ensimmäisestä keikasta ja levystä. Ilmassa oli ollut ajatusta juhlistaa jotenkin tätä. Eero oli ollut jo pitkään tyytymätön bändin ohjelmistoon ja ajoittain se näkyi ulospäinkin. ”Mä olin siinä pelkästä rahasta ja monesti oli ilme nyrpeä, tietysti yleisö ihmetteli mikä sillä on. 99 alkaessa mä annoin myrskyvaroituksen, mä lähden bändistä vuoden kuluttua, jos biisit ei rupea vaihtumaan edes. Ei vaihtunut”.

”Mä olin kiukutteleva ykkössolisti, se mä olin, koko ajan purnasin, miks me tehdään sellaista paskaa, ei kun toisesta korvasta ulos. Yhä vallitsi mieletön pelko fyrkasta ja niinhän niitä floppeja on tullut”. Eeroa kuunnellessani ymmärsin, että ristiriita oli ensisijaisesti yleisön odotusten ja Eeron omien mieltymysten välillä. Kun keikka myytiin ”Eero ja Jussi & The Boys” -nimellä, yleisö odotti kuulevansa tuttua nostalgista ohjelmistoa. Eerosta taas oli alkanut kokea tylsäksi soittaa illasta toiseen samoja biisejä ja hänen oli vaikea peittää tylsyyttään. Iltalehden haastattelussa 2004 Eero selvitti asiaa näin ”En vain voinut mennä hautaan soittamalla 'Kaunis nainen' ja 'Holvikirkko'-biisejä. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ne olisi hyviä kappaleita. Minulle tuli vaan se kiintiö täyteen”.

”Kyse ei ole siitä, etteivätkö ne olisi hyviä kappaleita. Minulle tuli vaan se kiintiö täyteen”.

Samaan dilemmaan ovat törmänneet niin pienen Suomen kuin suuren maailman areenoilla monet muutkin, ainakin jos on tähtäimessä pitkällä artistin tai muusikonurallaan rahoittaa oman ja perheenä elatus. Bändin keikat buukanneena Jussille oli tärkeää työllistää bändinsä. Veljesten prioriteetit eivät kohdanneet.

Yllättävän kauan – 20 vuotta kesti kuitenkin Eeron viimeinen Boys-jakso. Olen aiemminkin todennut, että Eeron lähtö Boysista oli hyväksi hänelle sekä Jussille. Olihan se aluksi kipeää molemmille. Keikkoja peruuntui ja veljesten välit katkesivat vuosiksi. Kumpikin joutui eron jälkeen terästäytymään pärjätäkseen omillaan ja niin he terästäytyivätkin.

Eeron viimeisestä soololevystä oli jo nelisen vuotta. Jussi oli ollut Boysin bändiliideri, hankkinut keikat, suunnitellut kiertueet ja hoitanut talous- ja verojutut, tehnyt peeärrää. Nyt Eeron piti selvitä itse kaikesta tästä. Onneksi Eerolla oli puolisona Tiski ja ystävinä pitkän uran varrella kertyneitä Eeroa arvostavia muusikkokollegoja. Vuosituhannen alkuvuodet olivat silti Eerolle taloudellisesti epävakaita.

Tunturibluesin ohella Eero alkoi pyörittää tapahtumatoimintaa myös Salitun vanhalla koululla Enäjärven rannalla, Suomusjärvellä. Tai oikeasti kyse oli perheen yhteisestä yrityksestä, jossa Tiski toimi projektipäällikkönä. Hankkeeseen saatiin avustusta EU:sta. Kaikkien muiden tapahtumien ohella Salitussa järjestettiin Tunturibluesin etkoja.

Eero muisteli keväällä 2025 ylpeyttä tuntien niin Salitun kuin Tunturibluesin vuosiaan. ”Mä oon kokenut promoottori, Salitun ja Saariselän. Hommat täytyy tehdä valmiiksi asti. Mä oon yks niistä jotka esiintyy. Mul on kredibiliteetti siinä alalla, mull on maine, josta soittaja tajuu, että lähdenpä Epun kyytiin, siellä on aina hyvä meininki.”

2001 Eero yhdisti voimansa Harri Marstion, Bablon ja Esa Elorannan kanssa. He alkoivat keikkailla Kultakurkut nimellä. Yhden kohtuullisesti menestyneen albuminkin tämä kokoonpano julkaisi. Radioiden soittolistoilla kärkisijoja hätyytteli erityisesti Esa Elorannan kirjoittama "Miljoona kilometriä". Kultakurkut oli kuitenkin vielä vanhan lämmittelyä, koostuihan bändin ohjelmisto pääosin jäsentensä aiemmista helmistä.

Kultakurkkujen jälkeen vuoden 2004 alussa julkaistu Eero Raittinen and The Noisy Kinda Men oli tehty ihan toisenlaisella otteella ja kielellä. Tuttuja biisejähän levyltä löytyi. Monet albumin lauluistahan kuultiin äidinkielisinä versioina Eeron 90-luvun albumeilla, rock’n’rollia, rhythm’n’bluesia ja kantria karheilla soundeilla esitettynä. Eero oli itse kirjoittanut suuren osan käännösteksteistä. Eerolle taisi luonnistua paremmin laulutekstien tuottaminen englanniksi.

”Koko ikäni olen keräillyt tajuntaani hyviä biisejä, mutta vasta nyt mulla aukeni päässä joku kanava, josta valuu tekstimateriaalia. Säveltäminen ujostuttaa mua vieläkin, mutta teksteissä olen päässyt tietyllä tapaa humoristisen lyriikan kierrättämisen makuun. Tuolta päästä vuotaa nyt aika mielenkiintoisia kerrostumia.", valotti Eero tekstinkirjoitustaan Aamulehden haastattelussa 2004.

”Tämä on bändidokumentti. Biisit pantiin kerrasta talteen, päällesoittoja ei juurikaan ole. Räminä ja kolina on tämän bändin estetiikkaa. Se syntyi tarpeeseen ja käytännöllisistä syistä. Halusin tehdä englanninkielisen kiekon. Meillä oli ohjelmistossa paljon rock-biisejä, jotka olivat suomenkielisiä. Jotkut niistä olivat tuttuja vanhemmilta levyiltäni. Käänsimme ne englanniksi. Mukana on myös joitakin cover-biisejä, jotka olivat keikkasetissämme. Nämä biisit edustavat bändiämme selaisena kuin se todelisuudessa on. Meillä on tässä käyntikortti, jota voimme jakaa ulkomaisille tuttavillemme. Toivottavasti keikkoja tulee maan ulkopuolellakin. Toivoisinpa voivani lähteä tällä bändillä kauemmaksikin.”, kuvaili Eero albumia Rytmi-lehdessä. Monessa muussakin haastattelussa Eero kertoi levyllä tähdättävän ulkomaille.

"Kortit on pelattu sellaisina, kun ne on jaettu ja riskejä on myös otettu"

Kutsuja ulkomaisille keikkomestoille ei tainnut paljoa tulla, mutta arvostelumenestys albumi oli. Saman vuoden lokakuussa Eero täytti 60 vuotta ja Bluelight julkaisi 40 kappaleen juhlakokoelman nimeltä Uhkapeluri. Kokoelma oli monipuolinen katsaus Eeron uraan. Sen nimen Eero kertoi viittaavan artistin epävarmaan duuniin. ”Kokoelman nimikappale Uhkapeluri kuvaa uraani aika hienosti. Kaikkea on tullut tehtyä, ja aika paljon hyvääkin. Kortit on pelattu sellaisina, kun ne on jaettu ja riskejä on myös otettu”, totesi Eero Rytni-lehden synttärihaastattelussa. Synttärijuhlat pidettiin Tavastialla. Päivänsankarin ohella lavalla vierailivat Eeron tytär Nasu Raittinen bändeineen, Groovy Eyes, Laika & Cosmonauts sekä tietysti Eeron bändi Noisy Kinda Men sekä useita vierailevia muusikoita.

Synttärihaastatteluissa Eero olisi mieluiten puhunut upeasta bändistään ja uusimmasta levystään kuin muistellut menneitä. ”Se on minun päätyöni, tyylillinen kotini. Bändissä on joukko muusikoita, jotka tajuavat asiat ja saavat musiikin svengaamaan. Ja se on bändi, joka nimestään huolimatta osaa tarvittaessa soittaa myös hiljaa”, kuvaili Eero Turun Sanomien haastattelussa bändiään.

Seuraava levy valmistui kaksi ja puolivuotta myöhemmin. Syyskuussa 2006 ilmestynyt ja pitkälti samalla otteella ja miehistöllä tehty albumi sai sisältöä hyvin kuvaavaksi nimekseen Pub Rock. Myyntimenestyksiähän nuo albumit eivät olleet, mutta keikoilla biisit upposivat hyvin yleisöön bändin svengatessa kuin hirvi tai vaikka mikä ja Eero selvästi nautti työstään. Vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä Eero keikkaili myös Jukka Gustavsonin kanssa muodostetulla ryhmällä, joka kantoi nimeä Gustavson & Raittinen Rhythm and Blues Band. Jokusen keikan ja yhden singlenkin Eero teki myös Tamperelaisen Groovy Eyesin kanssa. Toisenlainen vanhojen konkareiden yhteenliittymä oli SF Blues, jonka kanssa syntyi keikkojen lisäksi myös albumillinen bluesia.

Taiteilijaeläke ja Woodstock - Sivun alkuun

Opetusministeriön 2007 myöntämä taiteilijaeläke oli suuri helpotus Eerolle. Se toi turvaa ja myös taloudellista vapautta. Se oli Eerolle muutakin: ”Se oli yhteiskunnallinen todistus sille, että on tässä hommassa ollut jotain järkeä. Konseptini työelämäksi hyväksyttiin”, Eero todisteli Suonna Konosen haastatellessa häntä sanomalehti Karjalaiseen huhtikuussa 2004. Enää ei tarvinnut ottaa vastaan jokaista tarjottua keikkaa.

Useita vuosia meluisan bändinsä kanssa keikkailtuaan Eero ja hänen bändinsä The Noisy Kinda Men suuntasivat marraskuussa 2007 Atlantin taa Levon Helmin studiolle, Woodstockiin. Suuri ansio tämän reissun toteutumisesta kuului Eeron mukaan jälleen Haaviston Jannelle. Mukana matkassa oli myös Ninni Poijärven Trio. Muistan kuinka innoissaan Eero oli kertoessaan tulossa olevasta hankkeestaan tavatessamme jokunen viikko ennen sitä. Vielä viimeisessä tapaamisessamme hän muisteli ylpeänä Woodstock.-albumiaan.

Helmin Studion äänittäjä Justin Guip kommentoi vaikuttuneena suomalaisryhmää ”Nykyään on suorastaan ennenkuulumatonta äänittää levyjä kokonaan livenä, vaikka kyseessähän on vanhan ajan äänitysmetodi. Nämä kaverit ovat niin erinomaisia soittajia ja laulajia, ettei ole mitään ongelmia taltioida kaikkien osuudet yhdellä otolla”. Helm ja äänittäjä Guip pitivät kuulemastaan niin paljon, että pyysivät suomalaisvaltuuskunnan lämmittelybändiksi lauantai-illan "Levon Helm´s Midnight Rambleen". Illan päätähtenä tietysti huippuvedossa oleva isäntä itse, ison orkesterinsa säestämänä. Vierailijoina on nähty sellaisia huippunimiä kuin Elvis Costello, Emmylou Harris, Ricky Scaggs, Nick Lowe ja nyt siis myös Eero Raittinen & The Noisy Kinda Men ja Ninni Poijärvi!

Levon Helm ja Eero Helmin studiolla

Midnight Ramblet äänitetään aina, niin myös tuolla kertaa. Woodstock-albumin bonusraitoina on neljä näytettä menosta lauantai-illalta 17.11.2007. Mukana näissä biiseissä, niin kuin koko albumilla, ovat myös Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Olli Haavisto, eli Ninni Poijärvi Trio. Markus Nordenstreng vierailee myös liveraidoilla muutamassa biisissä flyygelin äärellä.

"Eero Raittinen on valtakunnan rouhein vanhan liiton rhythm & blues -laulaja, ja hänen yhtyeensä aikuinen svengi on vapautettu kaikesta puberteettisesta kohkaamisesta". - Arto Pajukallio/HS 25.1.2008

Viimeisinä aktiivivuosinaan Eero keikkaili erilaisten, pääosin itseään selvästi nuoremmista muusikoista koostuvien kokoonpanojen kanssa ja työsti samalla jälkipolvienkin kuultavaksi moninaisia rootsmusiikin taidon näyteitä. Jarkka Rissasen ja Jorma Välimäen kanssa sekä Mikko Keinosen kuvaamana he työstivät livekonserteista taltioituna tusinan verran pelkistettyjä bluesklassikoita. White Knuckles Trion kanssa Hämeenlinnan Suisto-klubilla taltioitu keikka sisältää myös väkeviä tulkintoja monista rootsmusan helmistä.

Jazzia, soulia ja rock 'n' rollia yhdistelevän Hustle Fuzz -yhtyeen kanssa Eero aloitti keikkailun 2015 ja saman vuoden syyskuussa he julkaisivat yhteisen singlen ”Twerkie Jerkie Dance”. Svart Recordsin julkaistua uudelleen Eeron merkittävimmän albumin ”Eeron elpeen”, aloittivat Eero ja Hustle Fuzz yhteisen kiertueen, jolla esittivät tuon albumin kappaleita.

Katso YouTubesta - Hustle Fuzz & Eero Raittinen: Twerkie Jerkie Dance

Uuta musaa tarjosi 2016 ilmestynyt albumi Eero Raittisen Eldis. Nyt Eero oli myös vahvasti mukana yhdessä nuorien bändikavereidensa kanssa kirjoittamassa albumin lauluja. Keikallakin tämä kokoonpano piiskasi Eeroa – ja miksei toisinkin päin - upeisiin suorituksiin. Se voi todeta vaikkapa YouTubesta löytyviltä videoilta.

White Knuckles Triossa soittaneen Oskari Mortimon eli Knucklebone Oscarin kanssa Eero teki tinkimätöntä bluesia ja pakaroita kuumottavaa rock’n’roll -rouhetta tarjoavan rundin syksyllä 2018. Samana vuonna he purkittivat neljä biisiä, joista kolme julkaistiin digisingleinä ja yksi myöhemmin Oskarin albumilla. Eero itse kommentoi syksyllä 12018 Oskarin kanssa tehtyjä vahvasti konesaundeja sisältäviä taltiointeja näin: ”En tiedä, mitä mieltä tästä koko hommasta oikein olen. En ymmärrä, miten tällaista musiikkia tehdään”. Mentiin siis rohkeasti mukavuusalueen ulkopuolelle.

"Ajattelimme, että se voisi olla hauskaa. Olisi vähän sellainen jin ja jang - tai Jekyll ja Hyde -meininki, että on kaksi puolta, meikäläisen rehvakka hullu kitaristi ja Eeron vakavampi ja seesteisempi keskittyvä laulaja”, kuvaili Oskari kaksikon yhteistyötä sanomalehti Kalevan haastattelussa syyskuussa 2018. ”Oskari vastaa 'showmanshipistä', ja minä teen vain mahdollisimman huolellista työtä. Minulla ei ole sellaista rähinätalenttia kuin Oskarilla, mutta sehän on vain hyvä, että meitä on kaksi erilaista solistia”, oli puolestaan Eeron näkemys asiasta.

”Nyt olen todella tyytyväinen, että uskalsin ottaa riskin ja repäistä itseni irti. Mutta silti en usko, että uraa voi suuremmin ohjailla tai vauhdittaa. Parasta on yrittää tehdä vain parhaansa.” – Eero maaliskuussa 2017

Monien muidenkin bändien kanssa Eero ehti viimeisinä vuosikymmeninään tehdä keikkoja. Yksi upeasti toimineista keikkakokoonpanoista oli Eero Raittinen Combo, johon kuuluvat Eeron lisäksi Ykä Putkinen (kitara), Eeva Koivusalo (basso) sekä Kepa Kettunen (rummut). Wentus Blues Bandin kanssakin Eeroa kuultiin ja tallentui levyllekin. Micke Björklöf & Blue Stripin kanssa Eero esiintyi ulkomaillakin. Turun seuduilta kotoisin olleiden Travelin’ Jones ja American -bändien kanssa Eeron on myös keikkaillut. Viimemainitun kanssa Eeron sai laulaa ihailemansa The Bandin ohjelmistosta poimittuja biisejä.

Joitain keikkoja Eero teki viimeisinä vuosinaan Back to the Sixties -hengessä vanhan 60-luvun alun bändinsä The Esquiresin kanssa ja noilla BTS-keikoilla Eero esiintyi myös Sixties Jokers -bändin kanssa ja jonkun kerran irtosi silloin myös ”Vanha holvikirkko”. Pari vuotta sitten tapasin Eeron hänen olleessaan juuri lähdössä BTS-risteilylle. Nuo reissut olivat Eerolle hauskanpitoa, ei hän niitä työnä pitänyt. Hänestä oli nastaa vanhojen ystävien kanssa muistella nuoruusaikoja. ”Siihen hauskanpitoon Holvikirkkokin sopii”, hän sanoi kysyessäni, aiotko vetää siellä ’Holvikirkon’. Nostalgisissa tunnelmissa Eero osallistui vanhoilla päivillään joillekin Pressan keikoille. Nostalgiaa vahvasti oli ilmassa myös Eero noustessa Kulttuuritalon lavalle veljensä Jussin rinnalle Eero ja Jussi & The Boysin 50-vuotisjuhlakonsertissa keväällä 2014. ”Nuoremman Raittisen yhä poikkeuksellisen korkealle kantava ylärekisteri on pohjoismaisessa juurimusiikki-ympäristössä ainutlaatuisen hieno”, arvioi Mikko Aaltonen Hesarissa Eeron osuutta.

Eero Raittinen Combo, vasemmalta: Eero, Eeva Koivusalo, Kepa Kettunen ja Ykä Putkinen

Eero sai aivoinfarktin 2019. Se luonnollisesti hiljensi tahtia. Puhuminen ja liikkuminen hidastui. Kyllä Eeron kanssa pystyi silti edelleen keskustelemaan. Piti vain malttaa odottaa, että Eero sai sanottavansa ilmaistua. Ihme ja kumma, laulu onnistui huomattavasti paremmin. Tuonkin jälkeen Eero kävi vielä esiintymässä. Pitkiä settejä ei tietysti enää jaksanut, mutta muutama laulu onnistui. 80-vuotisjuhlakosertissa 7.10.2024 Tavastialla lukuisat vieraat vastasivat illan ohjelmasta, mutta vielä Eerokin lavalle nousi. Viimeisen kerran Eero esiintyi pari kuukautta myöhemmin Janne ja Olli Haaviston synttäribileissä Tavastialla.

Eero oli suunnattoman kiitollinen ja ylpeä kaikesta siitä mitä oli tämän vuosituhannen puolella tehnyt. Eivät levyt ja keikat olleet mitään suuria taloudellisia menestyksiä, eivätkä aina täydellisiäkään. Hän oli kuitenkin saanut esittää juuri sitä musiikkia, joka hänelle oli tärkeää. Täysosumia Eero ehdottomuudessaan jahtasi, mutta ymmärsin hyvin, ettei niihin aina voinut päästä. Edellä mainitut yhteistyökumppanit mahdollistivat kuitenkin sen, että täysosumiakin syntyi, kun kaikki palaset olivat kohdallaan.

"Kaikkea on tullut tehtyä, ja aika paljon hyvääkin"

Noin summasi Eero Rytmi-lehden haastattelussa 2004. Sitä hyvää tuli tuon jälkeen kosolti lisää. Siitä löytyy näytteitä alempana. Eerolla oli vielä keväällä aikomus levyttää ainakin yksi biisi ja hän näytti sen tekstiä minulle ja hyräili hieman laulun melodiaa. ”Me kreditoidaan se kuitenkin ’Eero Raittinen ja Tero Pulkkinen’ koska se (Tero) antoi aiheen sointuvaihtoehtoihin. Se ohjaa jonkun verran sitä melodiaa. Se on, emmä sano pöllitty, mutta toivottavasti se kuulostaa Little Featiltä. Lowell George on mun suosikki, siis… esikuva, täytyy aina olla joku esikuva, melismat ja tunnelma on tässäkin täynnä Lowell Georgea”, kuvaili Eero. Levyttämättä tuo laulu valitettavasti jäi.

Eeron elämän virstanpylväitä - Sivun alkuun

• Eero Nikodemus Raittinen syntyi Helsingissä perjantaina 6. lokakuuta 1944
• Ensilevytys Jussi-veljen kanssa 24.7.1960
• Valmistui ylioppilaaksi syyskuussa 1968
• Varusmiespalvelus, Karjalan prikaati/RUK 2/1970 - 1/1971
• Naimisiin Kirsti Pitkäsen kanssa toukokuussa 1971
• Tytär Nasu syntyi 1974
• Muutti Lohjan Karstuun 1975
• Taiteilijaeläke 2007
• Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto 2018
• Aivoinfrakti 2009
• Elina Saksalan kirjoittama Eeron elämäkerta "Mies matkallaan" 2020
• Musiikkituottajien Erikois-Emma 2025
• Eero kuoli 80-vuotiaana Lohjalla keskiviikkona 16.7.2025

Katso Eeron YouTube-videoita - Sivun alkuun

Tero Pulkkinen Combo w. Eero Raittinen & Augie Meyers: She´s About A Mover

Eero Raittinen Eldis: Troublemaker

Eero Raittinen & Jarkka Rissanen feat. Jorma Välimäki: Midnight Special

Eero Raittinen & Knucklebone Oscar: In my Younger Days

• Eero Raittisen Eldis - Big D
• Eero Raittisen Eldis - Lautta
• Ina Forsman & Eero Raittisen Eldis - Baby You Got What It Takes
• Eero Raittinen & Suprafonics - Driftin Heart
• Eero Raittinen & White Knuckles Trio - I Believe To My Soul
• Eero Raittinen & White Knuckles Trio - The Girl Can't Help It
• Eero Raittinen & Kingmen Combo - You Can't Catch Me
• Eero Raittinen & Jarkka Rissanen - Love in Vain
• Eero Raittinen & Jarkka Rissanen - Matchbox Blues
• Eero Raittinen & The Noisy Kinda Men - Kiddio
• Eero Raittinen & Esa Pulliainen - Hey Joe
• Eero Raittinen & American - The Weight
• Eero & Jussi Raittinen & Agents - Cathy's Clown
• Eero Raittinen & Agents - Rakkaudelta näyttää, hitto vie (Live)
• Eero & Help: Vanha holvikirkko - kitarassa Esa Pulliainen!
• SF Blues: Blues In The Night
• SF Blues: Good Blues
• Oiling Boiling & Eero Raittinen - Games People Play
• Hae kaikki Eeron videot YouTubesta

Eero Ylen Elävässä arkistossa

• Eero Raittinen: Vanha holvikirkko
• Eero ja Jonna Tervomaa Leirinuotiolla
• Rotox funkkasi tukevasti, Loiri congasi mukana
• Eero Raittiselle blues ja rock olivat samaa tavaraa eri tempossa
• Eero Raittinen & Tarja Merivirta: Aikaa ystävälle

Muita linkkejä

• Yle musiikki: Eero Raittinen tulkitsee Princeä
• Yle Areena: Q-klubi Jakso 10: Eero Raittinen