Emmylou Harris jättää jäähyväisiä eurooppalaisille faneilleen. Maanantaina 24. elokuuta 2026 oli meidän suomalaisten vuoro jäättä osaltamme jäähyväiset Emmyloulle.

Loppuunmyyty keikka veti alkuillan sateesta ja hienoisesta koleudesta huolimatta täyteen Allas Liven ei niin katsojaystävällisen kentän. Jo mummoiässä olevan Emmylou Harrisin musiikki kiinnostaa siis ilahduttavien monia. Meidän vaarien ja mummojen lisäksi yleisössä oli paljon myös nuorempia kuulijoita.

Edellinen Emmyloun Suomen keikka reilu kymmenen vuotta sitten jäi työkiireiden takia väliin. Silloin Emmylou oli täällä pitkäaikaisen soittajakumppaninsa Rodney Crowellin kanssa. Pitkään pelkäsin, ettei uutta tilaisuutta Emmyloun näkemiseen enää tule. Onneksi tuo pelko oli aiheeton. Tällä kertaa ostin lipun heti kun se oli mahdollista.

Jäähyväiskiertue alkoi jo keväällä Britanniasta ja Länsi-Euroopasta. Pohjoismaiden vuoro tuli nyt syksyllä. Kiertueen aiempien konserttien netissä julkaistut biisilistat antoivat hyvää osviittaa siitä mitä Helsingissäkin kuultiin. Hieman ohjelmisto oli kuitenkin uusiutunut kevään keikoista.

Odotetusti ohjelmiston painopiste oli 70-luvun menestysalbumien hiteissä, yli puolet lauluista oli ammennettu tuolta vuosikymmeneltä. Parhaiten edustettuna illan annissa oli vuoden 1977 "Luxury Liner" -albumi. Siltä kuultiin peräti neljä laulua. Niistä yleisöön upposi erityisen hyvin Townes Van Zandtin "Pancho & Lefty", jonka kohdalla Emmylou korosti levyttäneensä sen ennen Merle Haggardia ja Willie Nelsonia, jotka saivat siitä kuusi vuotta myöhemmin superhitin.

Itseäni kiinnosti kuulla oma suosikkini "Luxury Liner" ja nähdä miten bändi ja erityisesti kitaristi Will Kimbrough selviää siitä. Hyvin kyllä selvisivät. Kimbroughin sormet liikkuivat kitaran otelaudalla ihan yhtä vikkelään kuin Albert Leen. Muuten väliin aika ilmeettömästi soittanut Kimbrough näytti itsekin hyvin tyytyväiseltä suoritukseensa.

Emmylou on tunnettu siitä, että hänen bändissään on aina taitavia ja lahjakkaita muusikoita. Niin nytkin. Pari omaakin albumia julkaissut Red Dirt Boys on kiertänyt Emmyloun kanssa jo pidemmän aikaan. Kaikki ovat pitkänlinjan monipuolisia ammattilaisia Nashvillesta, useimmat lisäksi hyviä laulajia. Hiljattain haastattelemani Tuomas Metsbergin mukaan kilpailu Nashvillessa on niin kovaa, että aina on pistettävä parasta peliin. Näissä soittajissa ei tosiaan ollut leipääntymisen makua, he näyttivät nauttivan soittamisesta.

Phil Madeira ja Will Kimbrough

Muusikoista iäkkäin Phil Madeira (74v) soitti koskettimien lisäksi haitaria ja kitaraa. Joukon nuorin taisi olla viulua ja mandoliinia soittanut britti Eamon McLoughlin, joka hänkin on asunut pitkään Nashvillessa ja toimii Grand Ole Opryn vakituisena viulistina. Chris Donohue soitti sähkö- ja kontrabassoa. Rumpali Bryan Owings on toiminut 80-luvun lopulta sessiorumpalina Nashvillen studioissa. Ehkä moni ihmetteli Haaviston Ollin lailla, miksei bändissä ollut steel-kitaristia, olihan pedal-steel monen nyt kuullun laulun levytysversiossa olennaisessa osassa.

Emmylou perusteli alussa jäähyväisiään sanoen "I'm so old". Eipä häntä kymmenen metrin päästä katsellessa ja kuunnellessa olisi uskonut lähes 80-vuotiaaksi. Emmylou asteli lavalle arkivaatteissaan kesken lämppärinä toimineen Jim Lauderdalen esityksen ja veti yhden biisin duettona hänen kanssa ja poistui sitten vilkutellen lavan taakse. Omalla vuorollaan hän oli toki vaihtanut esiintymisasun ylleen. Hyvin rentoa ja vahvasti kontaktia yleisöön ottavaa hänen esiintymisensä oli koko ajan. Mitään tähden elkeitä tai tärkeilyä ei näkynyt. Yhtä rentoa oli myös bändin työskentely.

Ehkä kaikkia ennen kuultuja sävyjä ei Emmyloun äänessä enää ollut, mutta upea ja hyvin tunnistettava ääni hänellä on edelleen ja lauluvoimaa riittää. Hienosti hän jaksoi koko reilun puolentoista tunnin konsertin. Ja hämmästellä täytyy, miten innostunut hän oli lauluistaan ja esiintymisestä. Hänestä voisi edelleen ottaa mallia moni nuorempi suomalaisartistikin.

Emmylou ei kommentoinut maansa menoa, mutta sanoi rakastavansa edelleen maataan. On Yhdysvalloissa edelleen paljon hyvääkin, hän totesi. Erikseen hän mainitsi Willie Nelsonin, Bill Monroen ja bluegrassin. Yleisö tuntui olevan niistä samaa mieltä.

Sitten kuultiinkin Bill Monroen "Get Up John". Se oli illan upeimpia vetoja, bändi oli vahvasti mukana laulussa. Seuraavaksi oli vuorossa Johnny Cashin "Help Him, Jesus", pohjustukseksi Emmylou kertoi pitkän tarinan teema-albumista "The Legend of Jesse James", johon tuokin laulu oli tehty. Emmylou oli myös laulanut pari laulua albumille Jesse Jamesin vaimon roolissa. Cashin laulu pesi kirkkaasti ne, siksi saatiin nyt kuulla Cashia.

Phil Madeira, Emmylou Harris, Eamon McLoughlin ja Will Kimbrough

Kun vuorossa oli livealbumilla "At The Ryman" aikoinaan kuultu "Calling My Children Home", laitettiin soittimet syrjään ja Emmylou, Phil Madeira, Eamon McLoughlin ja Will Kimbrough koontuivat lavan eteen yhteisen mikrofoonin äärelle ja esittivät upean a cappella -version laulusta. Taas tuli siis esiin bändin lauluvoima.

Yleisö eli täysin rinnoin mukana esityksessä, laulut palkittiin raikuvin aplodein ja huudoin. Viimeisenä kuultiin mielestäni aika yllättäen Chuck Berryn (You Never Can Tell) C'est La Vie. Tämäkin oli Luxury Linerilta. Jostain olin lukenut, ettei Emmylou ollut enää kovin innostunut laulusta, mutta näköjään sitä on soitettu kiertueen kevään keikoilla. Mikäpä siinä, toimihan se nytkin ja otettiin hyvin vastaan.

Yleisön innostus palkittiin kahdella encorella, mitä ei tällä kiertueella montaa kertaa näytä tapahtuneen. Emmylou halua vaalia Gram Parsonsin muistoa ja ensin kuultiin "Return of the Grievous Angel" ja lopuksi mielestäni yllättäen "Save the Last Dance for Me". Odotin jo tulisiko "Love Hurts", enkä muistanut Emmyloun levyttäneen tuota Pomus-Shuman -parivaljakon "viimeistä valssia", mutta löytyyhän se albumilta "Blue Kentucky Girl". Kiitos Emmylou, tuskin enää tapaamme, mutta musiikkiasi voimme aina kuunnella!

Emmylou Harris, Chris Donohue ja Eamon McLoughlin

Keikan järjestelyt pelasivat erinomaisesti, sisään tulo alueelle sujui jouhevasti. Täsmälleen ilmoitettuun aikaan Jim Lauderdale asteli lavalle ja aloitti osuutensa. Hänen jälkeensä oli pieni järjestelytauko, mutta kellon viisareiden värähdettyä aikaan 20:00, Emmylou johdatti bändinsä lavalle ja keikka alkoi. Yleisö oli siinä vaiheessa kerääntynyt lavan edustalle ja hyvin intensiivisesti seurattiin keikkaa alusta loppuun saakka. Varmasti moni muukin iäkkäämpi olisi mielellään seuranneet keikkaa istualtaan sisätiloissa eli siinä mielessä keikkapaikka tällaiselle keikalle ei ollut paras mahdollinen.

Tässä vielä YouTubesta löytyviä videonäytteitä kiertueen aiemmista konserteista

The Return of the Grievous Angel

Pancho & Lefty

26.8.2026, teksti ja kuvat Rami Öystilä